Kolumni

Maahanmuuton vastustaminen väistämättömän vastustamista

Yksi ihmiskunnan historian pysyvistä piirteistä on ollut ihmisten ja kansojen siirtyminen paikasta toiseen.

Yksi ihmiskunnan historian pysyvistä piirteistä on ollut ihmisten ja kansojen siirtyminen paikasta toiseen. Muuttaminen on voinut olla joko harkitun tavoitteellista tai olosuhteiden pakottamaa. Luonnononnettomuudet, sodat tai tiettyihin ryhmiin kohdistettu vaino ovat vuosisatojen saatossa ajaneet ihmisiä liikkeelle. Ja vaikka muuttaminen voi lyhyellä tähtäimellä tuntua katastrofilta, on sillä pitkällä tähtäimellä ollut eri maiden yhteiskunnallista kehitystä edistävä vaikutus.

Myös Euroopan historia on ollut ihmisten muuttamisen historiaa. Kokonaiset kansakunnat ovat eri aikoina siirtyneet uusille asuinalueille ja työntäneet niiden aikaisemmat asukkaat muualle.

Suomalaisetkin ovat omalla alueellaan suhteellisen uusia tulokkaita. Samalla tavoin ovat englantilaiset vakiinnuttaneet asemansa omalla saarellaan vasta viimeisten tuhannen vuoden aikana. Venäläisistä on tullut nykyisen laajan alueensa haltijoita samassa ajassa. Saksalaisten historia on ollut viime vuosisatoina siirtymistä itään ja länteen poliittisista suhdanteista riippuen.

Ihmiskunnan historian suurin  muuttoliike on suuntautunut viimeisten 500 vuoden aikana Euroopasta muihin maanosiin.
Englantilaiset, ranskalaiset, saksalaiset ja hollantilaiset loivat pohjan nykyiselle Pohjois-Amerikalle. Espanjalaiset ja portugalilaiset taas ovat siirtyneet Keski- ja Etelä-Amerikkaan. Näiden Euroopan siirtomaiden itsenäistyttyä yli 200 vuotta sitten länteen ovat muuttaneet lukuisat Itä-Eurooppaa vuosisatoja asuttaneet kansat. Muuttaminen uusiin maanosiin ei ole aina olut helppoa, ja suurimpia häviäjiä ovat olleet niiden alkuperäiset asukkaat.

Suomi on historiallisessa tarkastelussa selkeästi asukkaitaan muille alueille luovuttanut maa, ei siirtolaisten (maahanmuuttajien) vastaanottaja.

Suomesta on lähdetty muualle maailmaan erityisesti taloudellisista syistä, olkoonkin että erityisesti Amerikan siirtolaisuuteen vaikuttivat aikoinaan myös poliittiset syyt, esimerkiksi pelko joutumisesta Venäjän armeijaan. Viimeisten sadan vuoden aikana suomalaisia on Amerikan lisäksi lähtenyt toisen maailmansodan jälkeen Ruotsiin ja pienemmässä mittakaavassa Australiaan.

Siirtolaisuudesta on ollut Suomelle hyötyä. Aikana jolloin elintasomme oli huomattavasti nykyistä alhaisempi, työikäisten suomalaisten muuttaminen muualle helpotti yhteiskuntamme kehittämistä. Mikäli suomalaisia olisi kahdeksan miljoonaa vajaan viiden ja puolen sijasta, olisi nykyisen sosiaaliturvan ja koulutusjärjestelmän ylläpitäminen vaikeampaa. Myös suomalaisia ja muita eurooppalaisia vastaanottaneet maat ovat hyötyneet, koska ne ovat saaneet nuoria, innokkaita ihmisiä tehtäviin, joihin omat kansalaiset eivät ole riittäneet.

Hyviä esimerkkejä tavoitteellisesta maahanmuuttopolitiikasta antavat Australia ja Uusi Seelanti. Molempien tavoitteena on ollut houkutella koulutettuja nuoria perheitä, jotka ovat valmiita muuttamaan niihin pysyvästi. Joitakin vuosikymmeniä sitten noihin maihin muutti erityisesti ammattityöväestöä kuten rakennustyöläisiä. Nyttemmin kysyttyjä ovat olleet terveysalan osaajat sekä erilaiset tietotekniikan ammattilaiset. Tällaisille ihmisille olisi toki käyttöä myös Suomessa, mutta ei ehkä sittenkään riittävästi.

Australia ja Uusi Seelanti ovat aina pyrkineet vaikuttamaan siihen, keitä niihin muuttaa. Maahantuloa koskevat säädökset on pidetty tiukkoina, mutta samalla on harjoitettu jopa suoranaisten ammatti-ihmisten värväystä erilaisiin avaintehtäviin. Uusille tulokkaille on maksettu matkat ja heitä on tuettu niin työpaikan löytämisessä kuin sopivien asuntojen hankkimisessa. Useimmat maahanmuuttajat ovat olleet tyytyväisiä elämäänsä eivätkä ole harkinneet paluuta entisiin kotimaihinsa muuten kuin lomanviettoon.

Suomi on siis hyötynyt maastamuutosta. Siksi on vaikea ymmärtää, miksi maahanmuutosta on viime vuosina tullut poliittisesti niin vaikea kysymys. Periaatteellisella tasolla ihmisten muuttaminen ulkomailta Suomeen työn perässä on myönteinen asia. Suomesta löytyy paljon sellaisia työtehtäviä, joita suomalaiset eivät voi tai halua hoitaa. Ihmisten muuttaminen maasta toiseen ei ole nollasummapeliä, vaan siitä voivat hyötyä kaikki. Joka väittää muuta, pettää itseään.

On kuitenkin valitettavaa, että Suomella ei ole samanlaista tavoitteellista maahanmuuttopolitiikkaa kuin edellä mainituilla Australialla ja Uudella Seelannilla. Maahanmuutto voi vaurastuttaa Suomea niin taloudellisesti kuin kulttuurillisesti, jos se osataan hoitaa oikein. Esimerkkinä voidaan mainita Suomeen viimeisten 20 vuoden aikana entisen Neuvostoliiton alueelta muuttaneet ihmiset. Heistä voisi olla paljon nykyistä enemmän hyötyä niin elinkeinoelämän kuin matkailun palveluksessa.

Me elämme koko ajan globalisoituneemmassa maailmassa. Maahanmuuton vastustaminen on siitä syystä väistämättömän vastustamista.

Vastaanhangoittelun sijasta meidän tulisi pohtia, miten jatkuvasti lisääntyvää ihmisten liikkumista voitaisiin hyödyntää. Meidän ei tietenkään tule olla myöskään sinisilmäisiä – kansainvälinen politiikkaa perustuu yhä siihen, että jokainen valtio – ja valtioiden yhteenliittymä – ajaa ja puolustaa omia etujaan. Suomen etu on kansainvälisten muuttoliikkeiden hyödyntäminen, ei niiden sokea vastustaminen tai naiivi ymmärtäminen.

Kirjoittaja on Helsingin ja Tampereen yliopistojen valtio-opin dosentti.