Kansanedustajat eivät joululomalle lähtiessään arvanneet, mikä kevätkaudella on edessä. Eduskunnalla on silti vain niukasti keinoja vaikuttaa siihen, mitä taloudessa tapahtuu.
Eduskunta on aloittanut kevätistuntokautensa tunnelmissa, jotka valtiovarainministeri Jyrki Katainen kiteytti Turun Sanomien kolumnissaan tiistaina näin: "Tarvitsemme päällemme käyvän kansainvälisen taloustaantuman taittamiseksi talvisodan kansallista yhteishenkeä. Toistaiseksi oppositio on tarjonnut vain Otto Wille Kuusisen propagandahallituksen auttavaa kättä."
Hallituksen elvytystoimia moittivan opposition vertaaminen Terijoen hallitukseen on aika hämmentävä rinnastus. Kuusisella oli aikanaan toisenlaisia tavoitteita kuin käyttää oppositiolle demokratiassa kuuluvaa mielipidevapautta. Kataisen purkaus kertoo paineista, joissa Suomen politiikkaa tällä hetkellä tehdään.
Eduskunnan viettäessä talvitaukoaan on Suomen todellisuus muuttunut tyystin toisenlaiseksi. Eletään helmikuun alkua, eivätkä mitkään loppusyksyn oletukset talouden tilanteesta enää päde.
Eduskunnan kutsuminen koolle ennen aikojaan ei silti olisi mitään auttanut. Kyse olisi ollut hallituksen elvytyspaketista, joka ehditään hyvin käsitellä nytkin. Suurempi pulma on siinä, että maan ylimmän vallankäyttäjän eli parlamentin keinot vaikuttaa kehitykseen ovat nyt poikkeuksellisen vähissä.
1990-luvun lamaa voitiin torjua kotimaisin keinoin vientivetoisella nousulla. Nyt sen sijaan vienti ei virkoa, vaikka Suomi tekisi mitä. Kotimaisten elvytyskeinojen teho on parhaimmillaankin rajallinen, ja niin ovat myös hallituksen ja eduskunnan keinot. Kataisen vertausta soveltaen: jos kyse on talouden talvisodasta, siinä tapauksessa Suomen armeija on voitu ryhmittää vain yhdelle rajalle, vaikka kimppuun käydään nyt joka suunnalta.
Tässä tilanteessa kansanedustajat istuivat kuuntelemaan, mitä sanottavaa tasavallan presidentillä Tarja Halosella ja "virtuaalipresidentillä", mielipidekyselyitä ylivoimaisesti hallitsevalla puhemies Sauli Niinistöllä on.
Heistä Niinistöllä oli paremmin tilannetajua, sillä hän keskittyi nimenomaan taloustilanteeseen ja esitti siinä tarpeellisia huomautuksia. Niinistö varoitti elvytyksen jälkiseurauksista, joissa takaisin maksun keinoina ovat vain rajut menoleikkaukset tai raju inflaatio.
Vaikka hän puhui kansainvälisellä tasolla, kritiikin kotimaisen suunnan voi tunnistaa. Se on hallitus ja sen valtiovarainministeri, siis Katainen. On varsin erikoinen tilanne, että kokoomuksen puheenjohtaja puolustaa kiivaasti Suomen mittavia elvytystoimia ja samalla maan suosituin kokoomuslainen eli Niinistö pohtii, kuinka elvytyksen vahingot korjataan.
Halonen puolestaan puhui pitkään turvallisuuspoliittisesta selonteosta, mutta toistaen jo tuttuja tulkintojaan. Taloudessa hän vaati tehtäväksi "kaiken mahdollisen", jotta ihmiset pysyisivät kiinni työssä ja työelämässä.
Tuo tavoite on varmasti kaikilla sama. Pulma on siinä, mitä keinoja tarvittaisiin. Varmuutta niistä ei nyt ole kellään, ja eduskunnan kevätkauteen tämä epävarmuus epäilemättä heijastuu tunteiden ja puheiden kireytenä.
Gallupeissa puolueiden voimasuhteet ovat muutoksessa. Istuvassa eduskunnassa eivät ole. Tämä ristiriita voi jännittää hallituksessa keskustan ja kokoomuksen välejä. Paineet ovat siis monenlaisia.
Kansanedustajat eivät voi maailmantalouden rakenteita muuttaa. Sen sijaan heidän käsissään on se, jatkuuko kotimaan politiikka riitaisena vai rakentavana.