Pohjois-Korean käytös on tämän hetken suurin yksittäinen riski maailmanrauhalle. Vaaraa lisää se, että maan toiminnan logiikka pohjaa vääristyneeseen todelli-suudentajuun ja pelkoon.
Pohjois-Korea on tehnyt toisen ydinkokeensa. Näyttää siltä, että maa hallitsee nyt tämän teknologian paremmin kuin edelliskerralla. Se merkitsee, että ensimmäisen kokeen jälkeinen aika on käytetty määrätietoisesti hyväksi pommien kehittelyyn.
Samaan aikaan Pohjois-Korea räiskii ympärilleen ohjuskokeita. Jokin aika sitten se testasi pitkän kantomatkan rakettia, nyt olivat vuorossa lyhyen matkan laitteet.
Ei tiedetä, riittävätkö maan kyvyt näiden ohjusten varustamiseen toimintakelpoisella ydinkärjellä. Sekin mahdollisuus on otettava vakavasti huomioon. Pohjois-Korean naapurimaat, etenkin Etelä-Korea ja Japani ovat perustellusti erittäin hermostuneita ja samaan on aihetta muillakin.
Mahdollisesti Pohjois-Korea koettaa tällä kaikella lähettää jonkinlaista viestiä Yhdysvaltain uudelle presidentille Barack Obamalle. Se saattaa viestittää halua suoriin neuvotteluihin, se saattaa tahtoa pakotteet pois niskastaan tai sitten se saattaa jopa yrittää kertoa olevansa pelottava ja tasavertainen vastustaja amerikkalaisille.
On vaikea yrittää hahmottaa Pohjois-Korean johdon vainoharhaisuuden astetta. Maa toimii sisäisellä logiikalla, johon mistään muualta ei löydy vastinparia. Pohjois-Korean toimia on turha yrittää tulkita edes kylmän sodan aikojen kokemuksella, sillä Neuvostoliitto ei koskaan ainakaan Stalinin jälkeen ollut niin aivopesty ja totalitaarinen paikka kuin Pohjois-Korea.
Lähin vastine saattaa olla Maon Kiina, joka sekin alkaa olla jo etäistä historiaa.
On tarpeen muistaa, että nykyisen johtajan Kim Jong-i lin isä Kim Il-sung taisteli 1950-luvulla amerikkalaisia vastaan, eikä hävinnyt. Erittäin verinen Korean sota päättyi aselepoon ja Korean jakoon. Yhdysvallat on Etelä-Koreassa edelleenkin sotilaallisesti läsnä ja pohjoinen on jo puoli vuosisataa elänyt käytännössä täydessä sotataloudessa, varustautuneena sodan jatkumiseen hetkenä minä hyvänsä.
Juuri siinä on Pohjois-Korean valtiollisen olemassaolon ydin. Muu maailma on jo aikaa sitten unohtanut, mitä Korean niemimaalla tapahtui 1950-luvun alussa. Etelä-Koreasta on kehittynyt vauras kapitalistinen yhteiskunta, yksi maailmantalouden moottoreista. Pohjoinen on käpertynyt ideologiaan ja todellisuuteen, joka on olemassa vain sen omissa houreissa mutta joka takaa valtakoneiston jatkuvuuden.
Nyt tämä valtio on kyhännyt ilmeisen toimivan ydinaseistuksen. Se on aidosti erittäin vaarallinen asia. Muu maailma on tuominnut ydinkokeen yhteen ääneen kuten kuuluukin, mutta keinot oikeasti tehdä jotakin ovat vähissä. Täysin eristäytynyt maa viis veisaa muiden mielipiteistä, eikä aivopestyn ja kontrolloidun kansan kapinoinnin varaan voi laskea. Ydinkokeen ja ohjusten jälkeen kansallisylpeys lienee korkealla.
Paras vaihtoehto voisi olla jonkinlainen sisäinen valtataistelu, palatsivallankumous ja avautuminen sen kautta, mutta yhtä hyvin se voisi johtaa tilanteen karkaamiseen käsistä. Varaa siihen ei ole, sillä Pohjois-Korean armeija on asemissa vain muutaman kymmenen kilometrin päässä etelän pääkaupungista Soulista.
Tämä ydinaseuhka on täyttä totta tässä ja nyt, ja presidentti Obaman on löydettävä jokin vastaus Pohjois-Korean haasteeseen. Tilanteen hoitaminen rauhanomaiseen ratkaisuun edellyttää, että Yhdysvaltain, Kiinan ja Venäjän kolmikko puhuu Pohjois-Korealle samaa kieltä. Taitavalle diplomatialle on harvoin ollut yhtä paljon tarvetta.