Vaikka tiukassa pesäpallopelissä jakson ratkaisu voi tapahtua lähes milloin tahansa, ajolähtötilanteessa se kuuluisa "Pihtiputaan mummokin" tietää, että silloin voi yhdellä läpilyönnillä syntyä jopa neljä juoksua. Näiden ajolähtötilanteiden erikoispurkajia ovat lyöjäjokerit, joilta odotetaan vain ja ainoastaan onnistumisia.
Naisten Superpesiksessä viime kauden päätteeksi Vuoden jokeriksi valittu Porin Pesäkarhujen Tanja Vehniäinen, 30, tietää ja tuntee, että kaikkien katseet ja odotukset kääntyvät häneen, kun hän astelee lyöntipaikalle.
-- Onnistuipa tai ei, aina sitä kuulee siitä. Minulla on aina pakkotilanne edessä ja nautin siitä. Se tekee pesiksestä haastavan. Tiukassa tilanteessa ei voi pissiä housuunsa, mutta kyllä ratkaisupaikassa sydän lyö kovasti, Vehniäinen myöntää.
-- Kun lyönti kulkee, sille on helppo rakentaa itseluottamuksensa. Jos tulee mokia, on ne heti käytävä läpi. Vuosien aikana olen oppinut olemaan itselleni armollinen siitä, että aina ei voi onnistua. Liian täydellisyyteen ei saa pyrkiä, sillä muuten siitä tekee itselleen vastustajan, hän korostaa.
Yksilöllistä joukkueurheilua
Pesäpallo on siinä mielessä mielenkiintoinen joukkuelaji, että sisäpelissä jokainen pelaaja pelaa lyöntivuorollaan ikään kuin yksin yhdeksää ulkopelaajaa vastaan. Joukkueelle pelaavasta lyöjästä tulee hetkeksi yksilöurheilija, jonka suorituksia voidaan surutta arvostella yksilölajin edustajan tavoin.
Usein kuitenkin unohdetaan, että kyseisessä lyöntitilanteessa on muitakin taistelupareja: lukkari vastaan pelinjohtaja, lukkari vastaan lyöjä. Lyöjän onnistumiseen vaikuttaa puolestaan etenevän pelaajan nopeus, kärkkymistaito sekä kaarella lukkarin vääriä huutavien pelaajien aktiivisuus.
Tästä huolimatta suuren yleisön silmissä lyöjäjokereita arvioidaan sen mukaan ehtiikö etenijä pesään vai ei. -- Lyöjäjokerit ovat ajatuksen tasolla verrattavissa jääkiekon maalivahteihin, Vehniäinen vertaa.
Kunnia etenijöille ja vaihtajille
Vehniäinen haluaa muistuttaa, että ennen kuin lyöjäjokeri voi edes astua estradille, on aikaisemmin täytynyt tapahtua onnistuneita suorituksia. Tämä homma on etenijöiden ja vaihtajien hommaa.
-- Kavereiden täytyy tehdä ensin se duuni edellä, jotta lyöjillä olisi edes mahdollisuus lyödä juoksuja. Oulussa asuva Vehniäinen kulki talven Porissa "kaukomatkalaisena" yhdessä Jenni Jussilan ja Sanna Lappalaisen kanssa. Vehniäiselle systeemi sopii, sillä lyöjäjokerin harjoittelun ei välttämättä tarvitse olla joukkueen aikatauluihin sidottu, ja hän voi tehdä tärkeimmät harjoitteet yhtä hyvin Oulussa.
Hän asuu Oulussa Kouvolaan Pallonlyöjiin siirtyneen Sami Parttimaan kanssa. Seurustelu toisen pesäpalloilijan kanssa auttaa arjessakin.
-- Kun toinenkin urheilee, hän samalla ymmärtää toisen tekemisiä. Puhumme myös paljon harjoituksista ja peleistä sekä käymme joskus yhdessä lyömässä. Kesän olemme sitten "asumuserossa", hän naurahtaa.
Lopettamisen hetken "tietää"
Vehniäisellä alkaa 11. kausi naisten Superissa. Siilinjärven Pesiksen kasvatilla on palkintokaapissaan kolme SM-mitalia. Vuonna 1999 hän juhli Siilinjärven riveissä mestaruutta, vuonna 2004 Porissa SM-pronssia ja viime kaudella Porissa SM-hopeaa.
Tulevaan kauteen Vehniäinen lähtee "toiveikkaana" ilman tarkempia tavoitteita. Pelien ohella hän tekee puolikasta päivää terveysasemalla sairaanhoitajana, ja tämä tuo hänen mielestään vastapainoa urheiluun. Vehniäisen mukaan pelivuosia on vielä "joitakin vuosia" jäljellä.
-- Hyvä ystäväni ja entinen pelikaverini sanoi kerran, että kyllä sinä tiedät milloin sen aika tulee. Silloin et enää saa lajilta niin paljon kuin sille annat. Tällä hetkellä nautin kuitenkin pelaamisesta, hän painottaa.