Ammattiliittojen keskus-järjestön puheenjohtajaksi valitulla Lauri Lylyllä on kova työ pitää SAK:lla ne asemat, jotka järjestöllä on näihin asti ollut.
Yli miljoonajäsenisen SAK:n johtajavalinta ratkesi torstaina odotettua selvemmin. Keskusjärjestön edunvalvontaosaston johtaja Lauri Lyly, 56, päihitti Paperiliiton liittosihteerin Petri Vanhalan, 46, ensin demariryhmän sisäisessä äänestyksessä luvuin 49-31. Sen jälkeen päätös keskusjärjestön valtuustossa oli muodollisuus. Se tehtiin järjestön yhtenäisyyttä korostaen yksimielisesti.
Lylyn nousu keskusjärjestöpomoksi ei merkitse vallankumousta SAK:ssa eikä vavisuta Suomen työmarkkinoita muutenkaan. Lyly on yhteistyökykyinen ja kiihkoilematon hahmo niin kuin oli hänen edeltäjänsä Lauri Ihalainenkin. Uudella puheenjohtajallakin on duunaritausta, jollainen on SAK:ssa yhä arvossaan. Järjestökokemuksessa Lyly kulki kaukana Vanhalan edessä.
Ja ennen kaikkea Lylykin on demari. Minkään muun puolueen edustajalla tai pätevällä sitoutumattomallakaan ei ole edelleenkään mitään mahdollisuuksia SAK:n johtoon.
SAK:n sisäisestä hegemoniasta valintakamppailu toi esiin kiintoisia piirteitä. SAK:n teollisuutta ja muutamaa kuljetusliittoa edustavat liittopomot yrittivät tammikuussa alkaneella ylläköllään vyöryttää Vanhalan Ihalaisen seuraajaksi. Toiminta nostatti niskakarvoja keskusjärjestön julkisen alan ja palvelualojen liitoissa jo siksi, että liikkeellelähtö tapahtui vastoin SAK:ssa vain vähän aikaisemmin sovittuja puheenjohtajavalinnan pelisääntöjä.
Kömpelö operointi jatkui vielä aivan valinnan alla, kun teollisuusliittojen johtohenkilöt järjestivät tiedotustilaisuuden, jonka tavoitteena oli Lylyn mustamaalaus. Laskelmointi petti kuitenkin pahasti, eikä olisi ihme, vaikka SAK:n uuden johdon ja teollisuusliittojen yhteistyössä olisi lähiaikoina kitkaa - torstaina kuulluista jaloista puheenvuoroista huolimatta.
Ihalainen jätti Lylylle keskusjärjestön, jonka asema on selvästi häilyvämpi kuin vielä pari vuotta sitten. Kyse ei ole siitä, mitä Ihalainen teki tai jätti tekemättä vaan siitä, mitä SAK:n ulkopuolella on tapahtunut. Keskusjärjestö menetti keskeisen paikkansa työehtosopimuspöydässä sen jälkeen kun työnantajat päättivät, ettei palkkasopimuksia Suomessa tehdä enää keskitetysti.
Uusi puheenjohtaja Lyly piti tosin torstaina esillä ajatusta, että työmarkkinoiden keskusjärjestöt yhdessä pohjustaisivat tulevan syksyn liittokierrosta. Näissä "esineuvotteluissa" voitaisiin linjata palkansaajien ostovoimaa ja käsitellä työttömyysturvaa. Ajatus ei ole huono, mutta on kyseenalaista, innostaako se uutta dogmiaan itsepintaisesti seuraavaa työnantajaleiriä.
Keskusjärjestön ja sen johdon painoarvoa koettelee myös teollisuuden tuleva jättiliitto Team, jota Lyly itse on ollut rakentamassa. SAK:n muuttuneekin pikkuhiljaa päivänpoliittisesta toimijasta entistä selvemmin työelämän ja työmarkkinoiden taustavaikuttajaksi, jolle taisteluvalmiutta jätetään sen varalta, että suhteet työnantajien tai maan hallituksen kanssa menisivät täysin hakauksiin.
Lyly esitti torstaina valituksi tultuaan myös näkemyksen, joka jättää ilmaan kysymyksiä. Hänen mukaansa Suomen pärjäämisestä puhumisen sijasta keskusjärjestö suuntaa katseensa entistä enemmän jäsentensä ja heidän läheistensä elämään.
SAK:n toiminnan pääkohde on toki sen jäsenet, mutta toivottavasti ajatus ei tarkoita sitä, ettei SAK enää kantaisi huolta maan menestymisestä. Se kuitenkin vaikuttaa aivan suoraan siihen, miten SAK:n jäsenillä ja heidän perheilläänkin menee.