Valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) esittelemään valtion ensi vuoden budjettiehdotukseen ei sisälly suuria yllätyksiä. Ehdotus, jonka yksityiskohdat julkistetaan tänään, noudattelee pitkälti hallitusohjelman linjauksia. Edessä on suuria menojen leikkauksia, niin kuin osattiin odottaa.
Tosiasia on, että Suomen talous on surkeassa tilassa ja julkisia menoja pitää leikata. Perusongelma liittyy taloudellisen kasvun pysähtymiseen. Sitä taustaa vasten tuntuu suorastaan virheeltä vähentää eniten opetuksesta ja korkeakouluilta. Niistä ollaan leikkaamassa 210 miljoonaa euroa.
Valtiovarainministeriön mukaan ensi vuonna joudutaan ottamaan uutta lainaa 5,3 miljardia euroa. Valtionvelka nousee 106 miljardin euroon ja alijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen tulee jäämään alle EU:n säädösten.
Edellisellä hallituskaudella nojauduttiin siihen, että talouden kasvu hoitaa kuin itsestään julkisen talouden alijäämän. Kasvu jäi tulematta, minkä johdosta maa velkaantui ja julkisen talouden rahoituksen ongelmat vain kärjistyivät.
Ratkaisuja ei voida siirtää enää, eikä talouden joskus mahdollisesti tapahtuvan nousun varaan voida rakentaa tulevaisuutta. Sen sijaan siihen voidaan vaikuttaa, mihin leikkaukset kohdistetaan. Se on puhtaasti poliittinen valinta.
Vaikka menoja vähennetään ensi vuonna lähes miljardilla eurolla, velan määrä jatkaa kasvuaan. Talouden nousun avaimet eivät ole menojen leikkauksissa, vaan uuden toimeliaisuuden aikaansaamisessa. Tässä opetus, koulutus ja tutkimus ovat avainasemassa.
Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n tuoreen raportin mukaan talouskasvu on tiiviissä yhteydessä koulutukseen. Tämä unohdetaan usein, kun ajatellaan pelkästään talouden lyhyen ajanjakson tasapainotusongelmia. Näin näyttää käyvän Suomessa.
Koulutuksessa on paljon tyhjäkäyntiä, jota on kyettävä vähentämään. Yksistään yliopistomaailmassa joudutaan tekemään turhanaikaista paperityötä pelkästään erilaisten hankkeiden saamiseksi ja sitä kautta tutkimuksen rahoituksen turvaamiseksi. Tässä jos missä on paikka rakenneuudistukselle.
Rahaa tutkimus- ja opetustyöhön ei ole ollut tähänkään saakka liikaa, joten lisäkiristykset tulevat näkymään lopputuloksessa, koulutuksen laadussa ja osaamisen tasossa. Sitä kautta ne heijastuvat suoraan taloudellisiin mahdollisuuksiin.
Leikkaukset ovat ristiriidassa sen kanssa, että hallitus pitää osaamista ja koulutusta yhtenä viidestä kärkihankkeestaan.
Suomen saaminen takaisin kasvu-uralle edellyttää uuden taloudellisen toimeliaisuuden kehittämistä. Se ottaa aikansa ja vaatii pitkäjänteistä sitoutumista koulutuksen ja tutkimuksen turvaamiseen.
Suomi ei tule pärjäämään koko ajan kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa tinkimällä koulutuksesta, vaan aivan päinvastaisin menetelmin. Pienen maan voimavara on korkeaan koulutukseen perustuva huippuosaaminen. Sillä tiellä ei ole oikotietä onneen.
Pääkirjoitus