Maailma tarpoo talousvaikeuksissa ja Suomi siinä mukana. Huonoja uutisia on liikkeellä yllin kyllin ja monia ihmisiä ahdistaa: onko työtä, riittävätkö rahat, tuhoutuuko ilmasto?
Voi olla sopiva hetki muistaa, että aika monet asiat ovat aika hyvin. Itse asiassa paremmin kuin aikoihin, ellei jopa koskaan.
Viikonvaihteessa oli kaksi muistopäivää: 90 vuotta ensimmäisen maailmansodan päättymisestä ja 70 vuotta natsien järjestämästä Kristalliyöstä. Niistä on hyvä lähteä liikkeelle, vanhoista hyvistä ajoista, kuten sanotaan.
90 vuotta sitten Euroopan nuoret miehet nousivat juoksuhaudoistaan, ne jotka vielä hengissä olivat vuosien teurastuksen jälkeen.
Siihen aikaan Satakunnassa punaisten partion luotisuihku lävisti ladon, jonka pohjan alla isäni sukulaisia piileskeli. Opiskeluaikana Tampereella tuli katselluksi tiiliseiniä, joissa yhä näkyi vuoden 1918 taistelun, pohjoismaiden pahimman kaupunkisodan jälkiä. Siitä oli alkanut itsenäisen Suomen taival.
1930-luvulla setäni oli kerännyt postimerkkejä ja kansio oli tallella, kun lapsena mummolassa sitä selasin. Mieleen jäi saksalainen merkki, jossa oli ylimääräinen leima: 30 Milliarden Reichsmark. Sellainen oli rahan arvo Saksassa lamavuosina, miljardien postimaksu.
Kristalliyöhön 1938 mennessä Adolf Hitlerin johtama kansallissosialistinen puolue oli ottanut Saksassa vallan ja heittänyt koko vanhan yhteiskuntajärjestyksen ja sen oikeusperiaatteet romukoppaan. Puolue, valtio ja poliittisideologinen väkivaltakoneisto olivat yhtä ja samaa, ja tuona yönä testattiin, mitä juutalaisille voi tehdä. Se tie vei kaasukammioihin ja toiseen maailmansotaan.
Isäni keräämissä sotavuosien tulitikkuetiketeissä luki "Tukahduta kuulopuhe huhu juoru". Äitini marssi pikkutyttönä pakoon Karjalasta, kun kotiseutu paloi takana.
Siitä siirryttiin seuraavaan aikaan. Eurooppa oli rauniokasana, kaksi jäljelle jäänyttä leiriä varustautui toisiaan vastaan.
Syntymääni seuranneena 1960-luvun alun syksynä Novaja Zemljalla räjäytettiin suurin koskaan ilmakehässä testattu ydinpommi, yksi monen pommin koesarjasta. Kohta kun olin opetellut kävelemään, Kuubassa käytiin ilmeisesti todella lähellä ydinsotaa.
Neil Armstrongin kävelyn kuussa muistan hämärästi, samoin Beatlesin hajoamisen. Mutta mitä muuta noina vuosina maailmalla tapahtui? Ammuttiin yksi Amerikan presidentti, yksi presidenttiehdokas, yksi johtava kansalaisoikeustaistelija.
Pommitettiin ensin Vietnamia, sitten Kambozhaa. Vähän myöhemmin Chilessä Yhdysvallat järjesti presidentin hengiltä ja maa siirrettiin diktatuuriksi. Itse asiassa suurin osa koko Etelä-Amerikkaa oli diktatuureja, kuten olivat läntisessä Euroopassa Espanja, Portugali ja Kreikka.
Radiossa rahisi Lieko Zachovalovan ääni, kun neuvostopanssarit vyöryivät 1968 Prahaan, kuten olivat 1956 vyöryneet Budapestiin. Mitä tapahtui kaukaisessa Kiinassa, sitä ei moni tiennyt. Maa oli aivan suljettu ja sitä hallitsi mies nimeltä Mao. Harva silloin ymmärsi, että hän oli vainohullu ja historian verisin kommunistijohtaja, siinä jopa Stalinia pahempi.
Kun itse kävin ensimmäisiä reissuja Neuvostoliitossa, myymällä päästä suomalaisen pipon saattoi elää pitkään herroiksi. Paitsi että mitään ostettavaa ei ollut, ruokaa oli vaikea löytää, rahoja ei saanut tuoda pois, painotuotteita ei saanut viedä maahan. Paikallisten kanssa ei saanut puhua. Tallinna oli pimeä, likainen ja haisi pahalta. Opaskirja nimeltä Neuvosto-Eesti on vieläkin kirjahyllyssä.
Länsi-Berliini oli kiehtova kaupunki, mutta sitä ympäröi muuri joka puolelta ja sinne pääsi muutamaa vartioitua väylää kuten tunnelissa. Metro meni Itä-Berliinin alta, siellä oli pimeitä suljettuja asemia, joiden hämärissä seisoi vartijoita. Se tuntui aivan normaalilta.
Töissä 1990-luvun alussa oli keksittävä otsikoita sodasta ja kansanmurhasta keskellä Eurooppaa: nimet Sarajevo ja Srebrenica syöpyivät mieleen.
Älkää tulko sanomaan, että ajat olisivat nyt huonompia kuin ennen. Eivät ole.
Pietarilaisen ystäväni, lehtivalokuvaajan tytär on syntynyt täsmälleen samana päivänä kuin omani. Hän taitaa nyt lukea jotain kaupallisia aineita. Molemmille parikymppisille tytöille koko maailma on auki kuin ei koskaan ennen.
Milloin viimeksi Venäjältä sai matkustaa vapaasti mihin lystäsi, milloin viimeksi siellä puolueen tai tsaarin salainen poliisi ei kytännyt mielipiteitä? Milloin Kiinassa elämä on ollut näin vakaata ja toiveikasta? Milloin viimeksi todelliset diktatuurit ovat olleet näin vähissä?
Milloin viimeksi amerikkalaiset ovat hylänneet kelvottoman hallinnon ja valinneet presidentikseen afroamerikkalaisen miehen? Milloin viimeksi Euroopan maat ovat poistaneet rajojaan ja olleet niin yhtä kuin nyt EU:ssa?
Monet asiat ovat historiallisen hyvin - ja hyvä niin, sillä silloin voidaan talouskriisille ja ilmastollekin tehdä jotain ja voittaa vuorostaan nämä vaikeudet. Meistähän se on kiinni.