Helsinki Suomalaisten rankka ryyppääminen näkyy myös työpaikoilla. Projektipäällikkö Leena Heljälä Työterveyslaitokselta ei usko, että alkoholinkulutuksen roima kasvu voidaan sälyttää enää vain suurkuluttajien kontolle. Todennäköistä on, että tavalliset työikäiset ihmiset ovat lisänneet kulutustaan.
Myös työnantajat ovat Heljälän mukaan huomanneet ongelmien lisääntymisen työpaikoilla. Laman aikoihin alkoholiriippuvaiset hävisivät työpaikoilta. Nyt ongelma on tullut takaisin.
Heljälän mielestä työntekijän alkoholiongelmaan pitää uskaltaa puuttua paljon nykyistä varhaisemmassa vaiheessa. Hän arvelee, että Suomessa on työelämässä satoja tuhansia ihmisiä, jotka käyttävät alkoholia niin paljon, että haittojen ilmeneminen on todennäköistä.
Heljälä uskoo, että suuri osa heistä pystyisi rajoittamaan alkoholinkulutustaan, jos havahtuisi siihen ajoissa.