
Sanginjoella omatekemillään lentokoneilla omin luvin lentävä Raimo Päätalo sanoo, että hänen mielestään turvallisinta on olla ilmassa.
Siellä Päätalolle ei ole 40 vuotta kestäneen ilmailuharrastuksen aikana sattunut pienintäkään vaaratilanteeseen viittaavaa, eivätkä koneet ole olleet edes lähellä sakata.
”Jos laskeutumiskenttä on huono, esimerkiksi pitkälle heinikolle jätetty pelto, mukana voi olla epävarmuutta”, Päätalo sanoo.
Oulun lentokentän lennonjohto huomasi viikonloppuna Päätalon ohjaaman pienkoneen tutkassa noin 60 kilometrin etäísyydellä lentokentästä. Lennonjohto ilmoitti tapahtumasta poliisille, joka pian tavoittikin lentäjän.
Päätalo sanoi poliisille käyneensä "pikku lenkillä." Päätalolla ei ollut lentolupakirjaa, joten häntä epäillään ilmailurikkomuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Päätalo on ollut ennenkin julkisuudessa lentoharrastuksensa vuoksi. Miehen aiemmista lentokoneista on tallella sekä kuvia että videomateriaalia 1980-luvulta.
Trafin mukaan omatoimiset lentoreissut ovat Suomessa erittäin harvinaisia.
Katso video Ylen Elävästä arkistosta: