Jääkiekossa se olisi Suomi-Ruotsi, jalkapallossa vaikkapa joko Espanja-Hollanti tai Barcelona-Manchester United.
Suomen presidentinvaalissa se olisi esimerkiksi Sauli Niinistö-Paavo Lipponen.
Mikä se? No tietysti unelmafinaali.
Tammikuun presidentinvaali oli jo monessa paikassa ehditty julistaa Niinistön paraatimarssiksi, jossa hänet huudettaisiin Linnaan ensimmäisellä kierroksella.
Ex-pääministeri ja ex-puhemies Lipposen tulo ehdokasareenalle tietää sitä, että muiden SDP:n ehdokkuudesta kiinnostuneiden mahdollisuudet kuivuvat käytännössä kokoon.
Konkarin ilmoitus tarkoittaa näillä näkymin myös sitä, että presidentinvaalin toisesta kierroksesta tulee Niinistön ja Lipposen mittelö.
Mikä selittää Lipposen mielenmuutoksen?
Presidentinvaalissa on kysymys paitsi henkilövaalista myös puoluehegemoniasta. SDP:n presidenttiputki täyttää kohta kolme vuosikymmentä, ja puolue haluaa jatkaa sitä.
Kokoomus taas haluaisi kruunata suurimman puolueen asemansa nappaamalla vielä presidenttiydenkin. Niinistö olisi ensimmäinen kokoomustaustainen presidentti sitten P.E. Svinhufvudin ja J.K. Paasikiven.
Demarileirissä presidenttipeliä on laskettu aivan oikein niin, että gallupkärjessä keikkuvan Niinistön voi nujertaa vain raskaan sarjan ehdokas. Tämän ehdon täyttää SDP:ssä vain Lipponen.
Herrat tuntevat hyvin toisensa ajoilta, jolloin Lipponen oli pää- ja Niinistö valtiovarainministeri. Heidän yhteistyönsä sujui hyvin ja poliittiset linjansa olivat pitkälle samanlaiset. Titaanit kunnioittivat toisiaan.
Molemmilla on vahvuutensa ja heikkoutensa.
Lipposella on Martti Ahtisaaren luokkaa olevat kansainväliset yhteydet. Ulkopoliittiselta kokemukseltaan ja kielitaidoltaan Lipponen on ylivoimainen. Vaalissa valitaan ulkopolitiikan ykkönen, ei kansaa hauskuuttava moottoriturpa.
Hyvä kysymys on, mitä Lipponen todella miettii Nato-jäsenyydestä ja kuinka paljon se poikkeaa SDP:n ei ainakaan vielä -ajattelusta.
Lipposen heikoin kohta on 70 vuoden ikä. Lipposen avainrooli Suomen takavuosien EU-politiikassa voi olla myös rasite, samaten välillä raisu kielenkäyttö. 2003 alkaneet välivuodet ovat kuitenkin haalistaneet Lipposen vanhoja leimoja.
Niinistön talouspoliittinen kokemus on Lipposta vahvempi. Myöskään Niinistö ei ole mikään aamun aurinko. Niinistöllä on tukenaan vahvat gallupluvut sekä valtavat äänimäärät presidentin- ja eduskuntavaaleissa. Niinistö on lisäksi Lipposta kahdeksan vuotta nuorempi.
Niinistölle vaalissa on kysymys myös revanssista. Hän hävisi niukasti Tarja Haloselle 2006. Toinen tappio demarien ehdokkaalle olisi Niinistölle musertava. Hänellä on henkilökohtaisesti hävittävää, Lipposella ei.
Joka tapauksessa luvassa on kutkuttava vaalikampanja ja vaali, johon jo tällä tietoa on tarjolla raskaan sarjan ehdokkaita. Jos heitä tulee lisää, sitä parempi.
Lipposen ilmoittautuminen lisää entisestään keskustan ehdokastuskaa. Komissaari Olli Rehnin on mietittävä, onko hänen aikansa vielä ja voiko hän irrottautua Brysselistä kesken velkakriisin.
Pitkämuistinen Lipponen saattaa salaa toivoa, että keskusta valitsisi ehdokkaakseen ex-pääministeri Anneli Jäätteenmäen.
Lipposella on hänelle kalavelkoja maksettavana vuoden 2003 eduskuntavaaleista, joissa Jäätteenmäki pelasi Irak-kortilla. Se jäi Lipposen hampaankoloon.
Rehnin ohella asetelmaa voi sotkea perussuomalaisten Timo Soini. Hänenlaisensa poliitikko viihtyisi kuitenkin huonosti politiikan melskeen ulkopuolella, ja lisäksi presidenttinä Soini ei voisi puhua niin vapaasti kuin nyt.
Soinin lähtö päivänpolitiikasta tarkoittaisi, että häneen henkilöityvä puolue jäisi tuuliajolle tai jopa hajoaisi jo nyt päivänselvästi näkyviin soinilaisiin ja vihaisiin nuoriin miehiin, joille politiikka ei ole juuri muuta kuin maahanmuuttajia.