Reilun kahden kuukauden kuluttua ranskalaiset marssivat vaaliuurnille valitsemaan maalle uutta presidenttiä. Isäntää tai emäntää Elysée-palatsiin, sillä valinta tapahtunee oikeiston Nicolas Sarkozyn ja vasemmiston Ségolène Royalin välissä.
Ranskalaisten valittavana on toki parikymmentä ehdokasta, mutta viiden vuoden takaisen yllätyksen toistumiseen ei nyt uskota. Vuonna 2002 äärioikeiston Jean-Marie Le Pen pudotti sensaatiomaisesti sosialistien ehdokkaan Lionel Jospinin presidentinvaalien toiselta, ratkaisevalta kierrokselta.
Toinen kierros oli sitten helppo pala istuvalle presidentille Jacques Chiracille, joka peittosi selvin luvuin Le Penin.
Siitä saakka kun sisäministeri Nicalas Sarkozy tammikuun puolivälissä huudettiin hallitsevan UMP-puolueen presidenttiehdokkaaksi, on hän johtanut gallupeja. Kun haasteltaville on annettu ratkaisevan kierroksen vaihtoehdoiksi Sarkozy ja Royal, on Sarkozyn kannatus yleensä ollut 4-5 prosenttia sosialistista naisehdokasta suurempi.
Le Pen on tälläkin kertaa mukana ja neljäs varteenotettava ehdokas on konservatiivisen UDF-puolueen François Bayrou, mutta lähes kaikkien arvaus on, että vaaleista tulee kaksintaistelu "Sarko" vastaan "Ségo". Siitä on helppo saada meheviä asetelmia: mies vastaan nainen, oikeisto vastaan vasemmisto, hallitus vastaan oppositio, kova vastaan pehmeä.
Yhtä aikaa vallassa
ja oppositiossa
51-vuotias sisäministeri Nicolas Sarkozy on energisen touhukas. Hän on aina median saavutettavissa, laukoo mielipiteitä, joista on helppo tehdä otsikoita.
Jos ranskalaiset haluavat voimakkaan johtajan, joka ei pelkää sanoa mielipiteitään ja joka panee toimeksi, osuu valinta helposti Sarkozyyn.
Unkarilaisen miljonääriemigrantin poika kutsui Ranskan lähiöissä mellakoineita ulkomaalaistaustaisia nuoria roskasakiksi ja tarjosi lääkkeeksi lähinnä kovia otteita.
Vaikka Sarkozyn järjestystä korostava asenne, yhdistyneenä yrittäjiä suosivaan veropolitiikkaan ja Amerikka-myönteiseen ulkopolitiikkaan kuulostaa perinteisen oikeistolaiselta, on hän onnistunut luomaan itsestään kuvan jonkinlaisena vaihtoehtona nykymenolle, chiracismille.
Karismaattisena ja sanavalmiina esiintyjänä Sarkozy tulee olemaan vahvoilla televisioväittelyissä Royalin kanssa. Hänen päällekäyvä tyylinsä ja kovuutensa voi tosin karkottaa osan äänestäjistä.
Loputtomia
keskusteluja
Ségolène Royalin ensimmäinen koetus oli peitota muut presidentinvirasta haaveksineet omassa sosialistipuolueessaan. Ensi alkuun hän joutui selvittelemään marssijärjestystä kotioloissa, sillä hänen avomiehensä ja neljän lapsensa isä François Hollande on puolueen puheenjohtaja. Mies taipui gallupien edessä ja myöhemmin kaatuivat puolueen muut "elefantit" Laurent Fabiusista alkaen.
53-vuotias elegantti Royal paistatteli pitkään median huomion keskipisteessä. Selkeän ohjelman puuttuminen ja ulkomailla annetut varomattomat lausunnot alkoivat kuitenkin syödä hänen kannatustaan.
Royalin kampanjastrategia on ollut kuin maratonjuoksu. Hän on kiertänyt maata ahkerasti, kuunnellut sadoissa tilaisuuksissa kansalaisten huolenaiheita. Näistä tapaamisista hän puristi vihdoin viime viikonvaihteessa ohjelman äänestäjien punnittavaksi. Tässä sadan ehdotuksen paketissa on lähes kaikille jotakin, mutta sen keskeiset osat - kuten vähimmäispalkan korottaminen - on kuitenkin suunnattu puolueen peruskannattajajoukolle.
Ranskan kaksivaiheisessa presidentinvaalissa tärkeää on pitää ensimmäisellä kierroksella omat kannattajajoukot ruodussa ja muuntautua toisella kierroksella kaikkien ranskalaisten edustajaksi. Silloin punnitaan toden teolla myös Ségolène Royalin viehätysvoima ja uskottavuus.