Suomessa on jo enemmän kesämökkiläisiä kuin vakituisesti maalla asuvia. 1,8 miljoonaa vapaa-ajan asukasta ovat kunnille joukko, joka kannattaa ottaa huomioon muutenkin kuin kiinteistöveron maksajina.
Kevätauringon kiivetessä yhä korkeammalle alkaa mökkikunnissa hiljalleen mukava kuhina. Talven hiljaisuuden jälkeen lähimarketin kassalle syntyy jonoa ja rautakauppias myy eräänkin peräkärryllisen rakennustarvikkeita. Juhannuksesta alkaen pikkukylän raitilla on elämää kuin isommassakin taajamassa.
Kuusamon tapaiset matkailukunnat ovat omassa sarjassaan, mutta esimerkiksi Vaalassa väkimäärä melkein tuplaantuu kuumimpaan kesäloma-aikaan. Oulujärven rannat vetävät väkeä ja muutama vielä jäljellä oleva kyläkauppa saa taas lomalaisten kesäostoista jatkoaikaa yli seuraavan hiljaisen talven.
Vapaa-ajan asuntojen määrä lähentelee jo puolta miljoonaa. Niistä kohta puolet on talviasuttavia ja uusista mökeistä melkein kaikki. Mökille ei mennä enää kurjailemaan, sähkökin vedetään jo yhdeksään kymmenestä uudesta lomatöllistä.
Mökkikauden lähestyessä kaivetaan talvivarastosta puheet kaksoiskuntalaisuudesta. Toissa vuonna asian toi foorumille pääministeri Matti Vanhanen, viime kesänä idean lämmitti puoluetoveri, puolustusministeri Seppo Kääriäinen. Hän esitti, että asiasta pitäisi voida sopia jo seuraavissa, odotettavasti keväällä 2007 käytävissä hallitusneuvotteluissa.
Kaksoiskuntalaisuudella tarkoitetaan yleensä mökkiläisen oikeutta olla virallisena asukkaana myös mökkikunnassaan. Mökkiläisen oikeuksia ja velvollisuuksia katsellaan lähinnä kahdesta vinkkelistä. Isäntäkunnassa ajatellaan, että mökkiläisten pitää maksaa veroja käyttämistään palveluista. Kesävieras puolestaan haluaisi kuntaan tuomansa rahan vastineeksi sananvaltaa lomakuntansa asioihin.
Kaksoiskuntalaisuuden toteuttamisen tiellä suurimmiksi esteiksi on nostettu äänioikeuden ja verotuksen pelisäännöt. Olisi ratkaistava, millä perusteilla vapaa-ajan asukas saisi äänestää mökkikunnassaan, ja olisiko hänellä ja myös hänen perheenjäsenillään kaksi tai monen mökin omistajilla vieläkin useampi ääni. Mökkiläinen voisi äänivallan vastineeksi maksaa mielelläänkin osan kunnallisveroistaan mökkikuntaan, mutta vaikkapa Oulun kaupungin kassanvartijoita moinen ajatus ei ihastuta.
Mökkiläiset aiheuttavat joka tapauksessa kunnille myös kuluja, vaikka moni loma-asunnon omistaja kokeekin, ettei saa kiinteistöverolleen muuta vastinetta kuin oikeuden käyttää kirjastoa. Teihin, jätehuoltoon ja satamien rakentamiseen kertyisi rahaa, jos kuntien vapaa-ajan asunnoista saamaa kiinteistöveroa ei laskettaisi mukaan kunnan verotuloihin valtionosuuksia tasattaessa. Voimalaitosten kohdalla vaatimus jo saatiin läpi, tosin vuosia kestäneen väännön jälkeen.
Vapaa-ajan asukkaiden äänitorveksi on jo muutamiin kymmeniin kuntiin perustettu mökkiläistoimikunta. Sellainen toimii esimerkiksi Vaalassa ja Utajärvellä. Viisaat kunnanisät kuuntelevat toimikuntaa herkin korvin, sillä vaikkei mökkiläistoimikunnalla suoraa valtaa olekaan, loma-asukkaat voivat tuoda päätöksien pohjaksi tuoreita näkemyksiä. Parhaimmillaan mökkiläistoimikunta on paljon muuta kuin pelkkä suvihuvien järjestäjäjoukko.