Tapani Turpeinen, 33, oli elämänsä aikana luovuttanut verta runsaat kymmenen kertaa, kun hän kymmenkunta vuotta sitten erään luovutuksen jälkeen kahvilla istuessaan päätti rekisteröityä luuytimen luovuttajaksi.
Esitteessä oli kuva nuoresta naisesta, joka oli pelastunut leukemiasta tuntemattomalta ihmiseltä saamallaan luuytimellä. Tapani Turpeinen kelasi nopeasti mielessään tosiasiat. Hän oli nuori ja terve verenluovuttaja. Miksei hän voisi luovuttaa myös luuydintä?
Turpeinen antoi saman tien verinäytteen rekisteriä varten. "Epäilin kyllä, mahtaisiko koskaan tulla tositilannetta eteen", Iin seutukuntajohtaja kertoo.
Kymmenkunta vuotta kului ja mies tuskin muisti koko asiaa, kunnes yllättäen eräänä päivänä SPR:ltä tuli kirje. Turpeista pyydettiin antamaan uusi verinäyte ja kyseltiin hänen terveystietojaan .
Jälleen alkoi pitkä hiljaiselo, kunnes vuosi sitten lokakuussa Turpeista pyydettiin antamaan täydennysnäyte luuydinrekisteriä varten.
Kännykkä pirahti
kesken halkotöiden
Tapahtumat alkoivat edetä vauhdilla vasta seuraavana vuonna.
Hiihtoloman alkaessa Tapani Turpeinen oli halkotöissä omalla pihamaallaan Kempeleessä, kun kännykkä taskussa pirahti. SPR:n veripalvelun lääkäri soitti Helsingistä ja kertoi, että loppusuoralla oli kolme vapaaehtoista luovuttajaa, joista yksi valittaisiin. Tapani Turpeinen oli yksi kolmesta kudostyypiltään soveltuvasta ehdokkaasta. Olisiko hän käytettävissä?
Turpeinen vastasi myöntävästi.
Seuraavana päivänä lääkäri soitti uudelleen ja kertoi, että luuydintä tarvittaistiin leukemiaa sairastavalle nuorelle suomalaistytölle. Kudostyypiltään identtisiä oli tässä vaiheessa enää kaksi, Turpeisen lisäksi eräs ulkomaalainen mies. Lääkärit pitivät kotimaista luovutusta parempana vaihtoehtona. Yhäkö Turpeinen olisi halukas luovuttaja?
"Iltapäivä mietittiin vaimon kanssa asiaa. Iltamassa soitin lääkärille ja kerroin, että sopii."
Päätös ei ollut vaikea, ja sairaanhoitajavaimon oli helppo tukea sitä.
Kaksivaiheinen
toimenpide
Turpeinen lensi vaimoineen loppuviikosta Helsinkiin Meilahden sairaalaan. Hänelle ehdotettiin kaksivaiheista toimenpidettä: hänen toivottiin luovuttavan ensin kantasoluja ja toisessa vaiheessa luuydintä.
Meilahdessa meni koko päivä tutkimuksissa. Tapani Turpeisen kyynärvarren laskimosuonesta valutettiin 13 ampullia verta, tutkittiin sydänfilmit ja otettiin röntgenkuvia ja passitettiin mies vielä sisätautilääkärin tutkimuksiin.
"Seuraavalla viikolla tuli ilmoitus, jossa kerrottiin, että olin terve ja sovelias luovuttaja."
Toisena pääsiäissunnuntaina Turpeinen lensi Helsinkiin kantasolujen luovutusta varten. Hän viipyi Helsingissä viikon. Neljänä ensimmäisenä päivänä hän sai kerran päivässä kasvutekijäpistoksen, jolla hänen elimistöään piiskattiin kiihdyttämään kantasolujen tuotantoa.
Pistokset aiheuttivat nuoruusvuosien kasvukipujen kaltaisia oireita, mutta ne lievittyivät särkylääkkeellä.
Viidentenä päivänä Turpeisen verenkierrosta kerättiin kantasoluja. "Toimenpide kesti nelisen tuntia. Sen aikaa piti olla paikoillaan. Minkäänlaisia jälkituntemuksia ei tullut, eikä kipujakaan enää ollut. Seuraavalla viikolla kävin jo lenkillä", pitkänmatkan juoksua harrastava mies muistelee.
Veren hemoglobiini laski hiukan, mutta ei haitaksi asti. Turpeinen tunsi voivansa hyvin.
Luuytimen keräys
nukutuksessa
Toinen vaihe, varsinainen luuytimen luovutus, tapahtui toukokuun lopussa Helsingissä. Luovutuksesta ei missään vaiheessa makseta palkkaa, mutta SPR maksaa kaikki matkat ja yöpymiset ja korvaa ansionmenetyksen.
Turpeinen lensi luovutusta edeltävänä päivänä Helsinkiin viimeisiä verikokeita ja muita tutkimuksia varten. Luuytimen kerääminen tapahtui nukutuksessa.
"Nukutus on itse asiassa ainoa luovutukseen liittyvä riski, ja sekin tuntui hyvin pieneltä", Turpeinen kertoo.
Luuydintä kerättiin lantiosta suoliluun päästä pienistä rei´istä. Turpeisella on "muistona" lantion molemmin puolin seitsemän pientä jälkeä, jotka eivät vielä ole kokonaan hävinneet. Luuydintä kerättiin yhteensä vajaa litra.
"Kun heräsin nukutuksesta, oli vähän ´höntti´ olo. Se ei ollut ihme, sillä luuytimen luovutus vastaa neljää verenluovutusta. Hemoglobiini laski sadan pintaan. Pari seuraavaa viikkoa heikotti ja ruokahalu oli huono. Lenkille lähdin vasta parin, kolmen viikon kuluttua."
Juhannuksen tienoilla olo oli jo palannut normaaliksi ja Turpeinen jaksoi juosta puolimaratonin.
Luuytimen luovutus vaatii loppuvaiheessa ehdotonta sitoutumista. Viikkoa ennen luovutusta potilasta ruvetaan valmistelemaan uuden luuytimen vastaanottajaksi. Luovuttaja ei tässä vaiheessa enää voi tulla katumapäälle, koska se todennäköisesti johtaisi potilaan menehtymiseen.
Terveenä
sairaalassa
Turpeisella on neljä 3-8-vuotiasta lasta. Lapset itse asiassa tekivät luovutuspäätöksen helpoksi."Vertailukohdan saattoi hakea omasta perheestä. Mitä jos joku heistä joskus tarvitsisi samanlaisen avun?"
"Kyllä se kannatti", mies sanoo empimättä. Hän saa parin vuoden kuluttua tietää, miten potilaan kävi; selvisikö tyttö leukemiastaan hänen luovuttamansa luuytimen avulla.
"Kokemus oli kaikkinensa hyvin mielenkiintoinen. Kun en ole koskaan ollut sairaalassa, tuntui ihan mukavalta mennä terveenä sairaalaan", Turpeinen naurahtaa.
Luuytimen luovuttamisesta on tietenkin vaivaa, mutta vaivannäön takia ei Turpeisen mielestä kannata kieltäytyä. "Toimenpiteeseen liittyvät kivutkin ovat ihan siedettäviä. Jos harrastaa aktiivisesti liikuntaa, kipuja siitäkin tulee."
Kaikki toimenpiteeseen liittyvät seikat selvitettiin Tapani Turpeiselle pienimpiä yksityiskohtia myöten perin juurin ja ilman mitään kiirettä. "Saatoin suhtautua toimenpiteeseen hyvin luottavaisesti. Minkäänlaista painostusta en kokenut."
"Meitä nuoria perheenisiä on Oulun seudulla massoittain. Luuytimen luovuttajia löytyisi riittämiin. Olen kertonut kavereille kokemuksestani ja ihan vilpittömästi olen suositellut muillekin."
