Suurin osa reisiluun kaulan murtumista sattuu ihmisille, joilla ei havaita luuntiheysmittauksissa osteoporoosia eli luukatoa.
Luuntiheysmittaus ei siis tunnista kaikkia niitä, joiden lonkkamurtumariski on kohonnut.
Silti murtumariskin arviointi perustuu nykyisin luun tiheyden mittauksiin DXA-laitteella. Mittausten perusteella tehdään myös osteoporoosin diagnoosi ja hoitopäätökset.
Monet tutkijat kaipaavat parempia menetelmiä murtumariskin arviointiin, jotta nykyistä useammat riskihenkilöt saisivat apua, ennen kuin lonkkamurtuma sattuu.
"Luuntiheysmittaus on riittämätön menetelmä murtumariskin arviointiin", sanoo tutkijatohtori Pasi Pulkkinen Oulun yliopistosta.
Hän on kehittänyt väitöstutkimuksessaan uuden menetelmän lonkkamurtumariskin arviointiin. Menetelmä tunnistaa reisiluun kaulan murtumariskin omaavat ihmiset paremmin kuin perinteinen DXA-mittaus.
Uusi menetelmä perustuu tavallisesta röntgenkuvasta tehtävään kuva-analyysiin, jolla voidaan arvioida sekä luun tiheys että rakenne.
Maailman terveysjärjestön määritelmän mukaan osteoporoosissa luun määrä on pienentynyt ja rakenne heikentynyt.
"Perinteisellä luuntiheysmittauksella ei saada mitään tietoa luun rakenteesta, vaan se mittaa vain luun määrää", Pasi Pulkkinen jatkaa.
Uusi menetelmä löytää nekin riskipotilaat, joita perinteinen luuntiheysmittaus ei havaitse.
Pulkkisen tutkimuksessa murtumapotilaiden ja terveiden ihmisten luuntiheydessä ei ollut eroja. Sen sijaan luun hienorakenteesta löytyi merkittäviä eroja ryhmien välillä uudella menetelmällä.
Pulkkinen uskoo, että menetelmällä voitaisiin arvioida kaikkien suomalaisten murtumariski tavallisesta röntgenkuvasta.
Näyttöä tarvitaan kuitenkin vielä lisää, ennen kuin menetelmä voidaan kaupallistaa ja ottaa potilaskäyttöön.
Perinteisen luuntiheysmittauksen heikkoudet puhuttavat tutkijoita kansainvälisissä kokouksissa. Eriäviäkin mielipiteitä asiasta löytyy. Asialla on kaupallistakin merkitystä: luuntiheysmittaukset ovat bisnes monille.
Murtumariski on kuitenkin aidosti kasvanut ihmisellä, joka saa huonot arvot luuntiheysmittauksissa.
"Peli ei ole vielä menetetty, vaikka saisi osteoporoosidiagnoosin. Lonkkamurtumia voi ehkäistä yksinkertaisilla liikuntaharjoitteilla", muistuttaa Oulun yliopiston terveysliikunnan professori Raija Korpelainen.
Tasapaino-, lihasvoima- ja tömistelyharjoitukset ehkäisevät tehokkaasti ikääntyneiden naisten murtumia, osoitti Korpelaisen tutkimus ensimmäistä kertaa maailmassa.
Tutkimuksessa oli mukana 160 naista, joista puolet harjoitteli ohjatusti kerran viikossa ja muina päivinä kotona. Harjoittelu kesti kaksi ja puoli vuotta. Liikunta- ja vertailuryhmää seurattiin seitsemän vuotta.
Liikuntaryhmän naiset saivat vähemmän murtumia kuin vertailuryhmään kuuluneet, vaikka harjoittelu ei vaikuttanut luuntiheyteen.
"Yllättävin tulos oli se, että liikuntaryhmän naiset eivät saaneet yhtään lonkkamurtumaa, kun vertailuryhmässä lonkkamurtumia oli viisi", Korpelainen kertoo.
Liikunnan teho perustui todennäköisesti siihen, että liikuntaryhmän naiset kaatuivat eri tavalla kuin vertailuryhmän naiset, jolloin kaatumiset eivät johtaneet niin herkästi murtumiin. Lonkkamurtumista yli 90 prosenttia tulee kaatumisen seurauksena.
"Kaatumistakin voi harjoitella", Korpelainen lisää. Kun ottaa käsillä vastaan, seuraukset eivät ole niin pahat kuin suoraan kyljelleen mätkähtämisen jälkeen.
Liikuntaryhmän naisia kuoli yksi, kun taas vertailuryhmässä heitä menehtyi kahdeksan seurannan aikana.
Ikääntyneille sopiva liikunta vahvistaa luustoa sekä parantaa tasapainoa ja lihasvoimaa. Hyvä luuliikunta sisältää iskuja. Korpelaisen mielestä myös yli 70-vuotias voi hyppiä, jos se tuntuu hyvältä.
"Aluksi hyppiminen voi olla sitä, että nostaa kantapäät ylös ja tömäyttää ne lattiaan."
Pystyasennossa tehtävät harjoitteet parantavat tasapainoa ja lihasvoimaa.