Sipilän hallituksen ohjelmasta on sanottu jo lähes kaikki mahdollinen. Tämä olut ei hetkessä väljähdy, kyllä hallitusohjelman vatulointisoppaan yksi lusikka vielä mahtuu.
Nyt ollaan hallituskauden vaiheessa, jossa hallituspuolueet kehuvat aikaansaannostaan – etovuuteen asti. Kaikki muistamme Jyrki Kataisen fantastista–ylistykset. Tähän vaiheeseen liittyy myös opposition mustamaalaus – etovuuteen asti.
Talouspolitiikan linja voidaan määritellä karkeasti vastaamalla kahteen kysymykseen. Kuinka paljon sopeutetaan ja millä keinoin se tehdään?
Miljardeilla mitattuna: ei mitään uutta auringon alla. Kataisen/Stubbin hallituksen talouspoliittinen linja jatkuu Sipilän hallituksen ohjelmassa. Sopeuttamisen määrä on ollut karkeasti 1–2 miljardia vuodessa jo vuosia, ja sama meno jatkuu.
Edellisen hallituksen ja nykyisen välillä on myös eroja. Keinot, joilla sopeutus tehdään, on kokenut täysremontin.
Edellinen hallitus valitsi linjaksi säästöjen ja veronkorotusten tasapainon. Sipilän hallitus keskittyy sopeuttamaan menosäästöjen avulla, sillä tulevan neljän vuoden aikana kokonaisveroaste ei nouse.
Hallitus on tehnyt kaksi talouspoliittista isoa päätöstä: julkista taloutta sopeuttamalla maan talous saadaan nousuun ja sopeuttaminen tehdään menoja leikkaamalla. Molemmat isot linjavalinnat ovat tutkimustiedon varassa kyseenalaisia.
Ei ole syytä väheksyä kasvupanostuksia, mutta niiden määrä jää kovin pieniksi sopeutustoimiin verrattuina. Ei pidä myöskään väheksyä rakenteellisia uudistuksia, joilla pyritään luomaa kasvulle tilaa.
Näitä uudistuksia vaivaa – toistaiseksi – epämääräisyys. Tuleeko takki vai tuluskukkaro, jää nähtäväksi.
Sipilän hallitusohjelman mielenkiintoisin kohta liittyy yhteiskuntasopimukseen.
Miljardin veronkevennyksiä ei tehdä ja 1,5 miljardin lisäsäästöt tehdään, jos työmarkkinajärjestöt pääsevät sopuun yhteiskuntasopimuksesta, jolla on tarkoitus saada aikaan kustannuskilpailukyvyn olennainen parannus.
Yksi luonnehtii tätä hallitusohjelman kohtaa mafiatyyppiseksi tarjoukseksi: valita saa ruton ja koleran välillä, toinen reiluksi ja avoimeksi toiminnaksi. Molemmille määritelmille on perusteita.
Hallitusneuvottelujen kyljessä käytiin toukokuussa jo yksi harjoitus yhteiskuntasopimuksesta. Viikon työ tuotti paljon puolivalmista. Vaikka aikataulu oli suurin piirtein mahdoton, työ oli innostunutta.
Yhteiskuntasopimuksen aikaansaaminen ei ole mahdotonta, vaikkakin epätodennäköistä. Suurin ongelma on löytää tasapaino. Eri tahojen kekoon kasaamien korsien tulisi olla samankokoisia.
Ministeri Lindströmin avausta työnantajien kela-maksun palauttamisesta on oiva ajatus tasapainottaa yhteiskuntasopimusta.
Esityksestä syntyi aikamoinen vesilasimyrsky. EK:n Häkämies ehti torjumaan ajatuksen toteamalla, ettei asiaa ole hallitusohjelmassa mainittu. Pääministeri Sipilä vahvisti, ettei asiasta ole edes keskusteltu. Molemmat herrat ovat oikeassa, mutta Lindströmin aloite oli tervetullut, mikäli yhteiskuntasopimus aiotaan saada aikaan. Työantajien kela-maksun poisto ei aikoinaan ollut hallitusohjelmassa.
Kuitenkin noin 800 miljoonan veronkevennys yrityksille toteutettiin. Kelamaksun palautuksen voi vallan hyvin tehdä samalla dramaturgialla.
Kaikkien on yhteiskuntasopimusveneessä soudettava. Vapaamatkustajia ei voi olla.
Kirjoittaja on pääekonomisti, STTK