Alueelliset erot ovat revähtäneet Suomessa suuriksi eikä niitä pystytä poistamaan valtion toimintoja siirtelemällä, mutta paljon nykyistä tasaisemmaksi kasvu ja kehitys niin haluttaessa saadaan.
Alueellistaminen on uudehko, varsin näppärä ilmaisu kuvaamaan valtion toimintojen hajasijoittamista. Tavoite on tuttu. Se on esiintynyt ajoin vahvasti, ajoin hillitysti liki kaikkien hallitusten ohjelmissa ainakin 1970-luvulta alkaen. Saavutukset ovat jääneet kuitenkin vähäisiksi. Näkyvin tulos viime vuosilta on poliisin tietohallintoyksikön siirto Rovaniemelle.
Nytkään ei kannata innostua liikaa, vaikka valtioneuvoston asettama alueellistamisen koordinaatioryhmä luovutti tiistaina Jyväskylässä pääministeri Matti Vanhaselle hyviä periaatelinjauksia sisältävän raporttinsa. Ohjelmaan sisältyy parhaimmillaan 8 000 keskushallinnon työpaikan sijoittaminen vuoden 2015 loppuun mennessä Helsingin seutukunnan ulkopuolelle.
Kohti alueellista tasapainoa -konferenssissa Jyväskylässä puhunut Joensuun yliopiston rehtori Perttu Vartiainen luonnehti alueellistamista vanhaa hajasijoituspolitiikkaa lupaavammaksi. Ennen puhuttiin virastojen siirtelystä, nyt on keskusteluun otettu myös toiminnalliset osakokonaisuudet ja tukitoiminnot. Siten päästään varmasti helpommin liikkeelle.
Tärkeintä on, että toteutus hyödyttää niin koko yhteiskuntaa kuin alueitakin. Alueellistamisen odotetaan tasapainottavan aluerakennetta, parantavan alueiden kilpailukykyä sekä turvaavan valtion toimintoja tukevan ympäristön ja pätevän henkilöstön saamisen valtion tehtäviin.
Tavoitteet ovat todella komeita, mutta toiveikkuudelle on nyt entistä vahvempia perusteita. Suuret ikäluokat jäävät lähivuosina eläkkeelle. Toimintoja siirrettäessä ei tarvitse eikä saakaan sanoa ihmisiä irti. Uutta väkeä löytyy parhaiten maakuntien kasvukeskuksista, joihin alueellistamisella pääsääntöisesti suunnataan. Kasvukeskukset säteilevät nimensä mukaisesti toimeliaisuutta ympärilleen.
Pääministeri Vanhanen totesi Jyväskylässä hankkeen saaneen kritiikkiä jo ennen kuin suunnitelmat ovat olleet edes arvioitavina. Varmasti onkin syytä jättää omaan arvoonsa esimerkiksi puheet virastojen sattumanvaraisesta heittelystä Suomen kartalle. Ilmeistä silti on, että osaltaan Vanhasen hallituksen jäsenten ja avustavien virkamiesten kokemattomuus aiheutti törmäyksiä alueellistamisen valmistelussa. Ne pitää unohtaa. Lista siirtoedellytykset omaavista virastoista, laitoksista ja työpaikoista valmistuu aikanaan ensimmäisen kiireisen hahmotelman kariuduttua.
Vanhanen muistutti aiheellisesti, että alueellistamisen tarpeesta on viime vuosina vallinnut laaja yksimielisyys Lipposen toisen hallituksen sisällä ja silloisen opposition parissa.
Osana Euroopan unionia Suomi joutuu ottamaan myös alueiden kehittämisessä huomioon EU:n vaatimukset ja sen tarjoamat mahdollisuudet. EU:n rahastoista tulee entistä vähemmän apua unionin laajetessa. Alueiden on uskallettava luottaa entistä enemmän omiin vahvuuksiinsa ja panostettava omaehtoiseen kehittämiseen, kuten alueministeri Hannes Manninen huomautti.
Oulun läänin maaherra Eino Siuruainen on kauppa- ja teollisuusministeriön asettamana selvitysmiehenä tarkastellut alueittain teknologiarahoituksen hyödyntämistä. Hän totesi Jyväskylässä hajonnan olevan suurta. Jospa selvitysmiehen helmikuun lopussa valmistuva raportti ravistaa myös uneliaimmat alueet hereille. Ilman niiden omaa panosta vahvistuva kehitys jää haaveeksi.