Joukko suomalaisia tutkijoita tarkastelee suurkaupungin uutta ilmettä Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa Urbaanisuuden lunastamaton lupaus. Kaupunkitutkimusta tekevät yhteiskuntatieteilijät, arkkitehdit ja mediatutkijat kuulostelevat kaupungin ja median vuoropuhelua muun muassa pääkaupunkiseudun kauppakeskuksissa ja muissa kaupunkilaisten yhteisissä tiloissa.
-- Minusta tässä on hyvin kiinnostavaa julkisen kaupunkitilan ajattelu uudella tavalla. Siihen tunkeutuu uudenlaisia asioita, joita esimerkiksi lähitelevisiot jo tuolla Italian puolella edustavat. Uutta ovat myös nämä isot screenit, jotka Kampissa näyttävät jokaiselle bussilla ohi menevälle uudenlaista visuaalista maailmaa, tutkimusta johtava professori Hilkka Lehtonen YTK:sta kuvailee.
Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus YTK on Teknillisen korkeakoulun erillislaitos, joka toimii yhteistyössä yhdyskuntasuunnittelua ja kaupunkitutkimusta tekevien yliopistojen laitosten kanssa. Urbaanisuuden lunastamaton lupaus -hankkeelle on myönnetty rahoitus kolmeksi vuodeksi.
Uusi urbaani Helsinki tekee tuloaan
Hankkeeseen liittyy ainakin kaksi väitöstutkimusta. Kaupunkitilan käyttöä mielenosoituksissa tutkinut Sampo Villanen tekee nyt aiheesta väitöskirjaa. Hanna Harrisin väitöstutkimus käsittelee kulttuurin roolia kaupunkisuunnittelussa. Harris on tutkinut aiemmin Helsingin kaupungistumisen eri vaiheita, muun muassa Helsingin kulttuurivuoteen 2000 liittyviä teemoja.
-- Väitöskirjassani yritän tuoda yhteen eri aloilla liikkuneita hajanaisia keskusteluja kaupungin ja kulttuurin yhteen kietoutumisesta nykykaupungissa. Koetan koota yhteen niin teoriaa kuin materiaalisia muutoksia. Esittelen case-koukkauksia helsinkiläisestä kulttuurikaupungista ja siihen liittyvistä keskusteluista. En tarkastele asioita historiallisesta näkökulmasta, vaan pureudun enemmän nykyhetkeen. Harris sanoo, että tilasta tulee paikka, kun sinne tuodaan eletty kokemus ja merkityksellisyys.
-- Paikka on jotain erityistä: yksilölle ehkä tietty kadunkulma, näkymä, reitti, unelma. Yksittäisistä paikoista keskustelu laventuu kokonaisiin kaupunkeihin ja niiden erityisyyteen. Kaupungit kilpailevat kulttuurisista oivalluksistaan ja brändäytyvät omanlaisikseen.
Designista voi tulla ansa
Kun kaikki suurkaupungit pyrkivät kilvan osoittamaan luovuuttaan ja brändäämään itsensä, niistä tulee ällistyttävän samanlaisia. Jokaisella kaupungilla on omat Sohonsa. Tällöin merkittävät paikat löytyväkin väliaikaisista tiloista ja luovuus syntyy aivan muualla kuin luovuuden tyyssijoiksi brändätyissä paikoissa.
Hanna Harris kertoo design-guru John Thackarasta, joka vaatii luovuudelle tilaa kaupungissa niin, että jotkut alueet jätetään tietoisesti suunnittelematta ja suojellaan ne näin poliitikkojen ja gryndereiden kynsistä. Thackaran mukaan luova kaupunki hallitsee arkea yllättävillä tavoilla. Luovina paikkoina Thackara pitää muun muassa Kalkuttaa ja vanhoja eurooppalaisia kalastajakaupunkeja.
Miten kaupunkia luotiin 60- ja 70-luvuilla
Arkkitehti Mikko Mälkki luotaa suomalaisen kaupunkisuunnittelun lähihistoriaa. Hän tutkii millä keinoin 60- ja 70-luvuilla luotiin kaupunkimaista ympäristöä. 60-luvun puoliväliin asti kaupunkirakenne hajautettiin 20- ja 30-lukujen tapaan. Urbaanisuuden renessanssi alkoi 60-luvun loppupuolella ja jatkui koko 70-luvun.
-- Esimerkiksi Itä-Pasilan taustalla on ollut selkeä ajatus ihmisten tiiviistä kohtaamisesta, Mälkki sanoo. idea ei toteutunut käytännössä. Niinpä sen jälkeen rakennetussa Länsi-Pasilassa pyrittiin korjaamaan Itä-Pasilan virheet.
Mälkki ei kuitenkaan tutki 60- ja 70-lukujen rakentamista, vaan häntä kiinnostavat ratkaisujen taustalla olleet ilmiöt.