Työmarkkinajärjestöjen edustajat kävivät tällä viikolla pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) luona kertomassa, mihin ne ovat päässeet Kataisen joulun alla antaman tehtävän täyttämisessä. Jär-
jestöjenhän odotettiin löytävän keinoja työurien pidentämiseksi ja työn määrän lisäämiseksi.
Työmarkkinajärjestöjen tuliaiset Kataiselle olivat laihat. Neuvotteluissa ei oltu päästy mihinkään.
Jos Katainen toimii aikaisemman ukaasinsa mukaisesti, hallitus ottaa nyt ohjat käsiinsä ja panee täytäntöön uhkaamansa menojen säästöt ja verojen korotukset. Tämä on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.
Voi olla, että hallitus hajoaa ennen kuin löytää yksimielisyyden tarvittavista toimista, sillä työmarkkinajärjestöjen keskinäinen epäluottamus ei voi olla heijastumatta myös hallituksen pääpuolueiden väleihin.
Suomen työmarkkinoiden neuvottelujärjestelmää on pidetty toimivana. Sillä on arvioitu olleen tärkeä tekijä kilpailukyvyn ylläpitämisessä menneinä vuosikymmeninä.
Viime vuosina neuvottelujärjestelmä ei kuitenkaan ole toiminut toivotulla tavalla. Käännekohtana voidaan pitää vuotta 2008, jolloin Elinkeinoelämän Keskusliitto EK ilmoitti, ettei se suostu enää tulopoliittisiin kokonaisratkaisuihin, joissa työmarkkinajärjestöjen rinnalla osapuolena on valtio.
Taustalla oli tyytymättömyys siihen, ettei järjestelmä vastannut työnantajaleirin mielestä muuttuneen työelämän vaatimuksia, vaan oli liian jäykkä.
Vuonna 2011 hallitus painosti sopimaan tulopoliittisesta ratkaisusta, josta ei kuitenkaan saanut käyttää enää entistä nimeä, vaan alettiin puhua raamiratkaisusta. EK:n takana olevat järjestöt eivät nielleet lopputulosta hyvillä mielin, niinpä sen tekijät ovat saaneet kenkää järjestön johdosta.
Loiskeet tuosta ovat lyöneet leimansa järjestöjen välille ja kulminoituneet pitkälle erimielisyyteen raamisopimukseen kirjatun koulutusvapaan toteuttamisesta.
Palkansaajapuolen sisäpolitiikkaa hiertää koko ajan kysymys siitä, mikä on keskusjärjestöjen rooli suhteessa liittoihin. Vahvimpien ammattiliittojen on vaikea hyväksyä sitä, että ratkaisuja tehtäisiin niiden yli tai ohi. Niinpä tulopoliittisten sopimusten kaatumista eivät kaikki rintamalinjan sillä puolenkaan ole jääneet suremaan.
Henki työmarkkinoilla on nyt niin huono, että valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) sanoin neuvottelijoiden pitäisi käydä jäähyllä ja katsoa sen jälkeen maistuisiko peli. Neuvottelulle kun ei ole vaihtoehtoa.
Työmarkkinajärjestöjen kiistelyssä ja uhittelussa ei sinällään ole mitään uutta. Monesti aikaisemminkin tiukkoja vääntöjä on käyty viime hetkiin saakka.
Tällä kertaa tuntuu kuitenkin siltä, ettei etenemistä tapahdu millään rintamalla – ei, vaikka eri osapuolet ymmärtävät hyvin ongelmien luonteen.
Tämä ei helpota hallituksen työtä yhtään. Myös siellä joudutaan laskemaan tarkkaan, mitä voidaan tehdä, ettei vahinko muodostu hyötyä suuremmaksi.