Kuluttajien luottamus talouteen on heikentynyt pitkin kesää. Vuoden takaiseen verrattuna kuluttajien luottamus on palautunut hippusen, mutta on edelleen heikompi kuin pitkällä ajalla keskimääriin. Kuluttajat pelkäävät taloutensa heikkenevän ja työttömyyden lisääntyvän.
Kuluttajien uskon hiipuminen on paha merkki, sillä kotimainen kulutuskysyntä on pitänyt taloutta kasassa, kun vienti sakkaa. Elinkeinoelämällä ei ole luottamusta tulevaan sen enempää kuin kuluttajillakaan.
Teollisuuden luottamus on pitkän aikavälin alapuolella, rakentamisessa tilauskanta on alakanttiin ja vähittäiskaupan myyntiodotukset ovat heikot. Palveluissa luottamusindikaattori on hieman elpynyt, mutta on silti alle tavanomaisen.
Talous kyntää alavireessä niin kuluttajien kuin elinkeinoelämän mielestä.
Piristystä, potkua ja uutta uskoa tarvitaan kipeästi näivettymisen sijaan.
Poliittisella rintamalla käydään väittelyä siitä, pitäisikö elvyttää vai ei, ja jos pitäisi, niin paljon vai vähän. Elvytys on paikallaan, kun sillä kannatellaan taloutta ja luottamusta suhdannetaantuman yli. Monilta on kuitenkin jäänyt huomaamatta, että Suomi elvyttää jo ottamalla koko ajan uutta velkaa.
Polttava kysymys on, miten paljon tässä rakenne- ja suhdannetilanteessa voidaan velkaantua. Elvytysrahoja onesitetty infrastruktuurin parantamiseen ja homekoulujen korjaamiseen.
Kauaskantoisempi kysymys on, pitäisikö elvytysrahat käyttää uusien tuotantoalojen ja tukijalkojen kehittämiseen. Vai olisiko järkevää satsata luonnonvarojen jatkojalostamiseen. Myönteisiä merkkejä kaivataan kipeästi. Jos pelko ja pakokauhu saavat vallan, on luisua vaikea hillitä.