Luottamus yhteistyöhön on kadonnut Oulun seudulla.
Luottamuksen palauttamisesta onkin tullut meneillään olevien kuntaliitosselvitysten tärkein tavoite – ei itse kuntaliitoksista.
Mikä luottamuksen on syönyt?
Kuntiin lähetetyn kyselyn vastauksista päätellen monikin asia kuten pakkoliitosuhka, josta nyt on ainakin teoriassa päästy.
Selvitysmiesten mukaan kivinä kengissä on kuitenkin ollut ennen kaikkea ”pari takavuosien kaava-asiaa”.
Se kuuma pari muodostui Kiimingin Ideaparkista ja Kempeleen Zatelliitista. Ne olivat isoja kauppakeskushankkeita, jotka lopulta molemmat tipahtivat pelistä pois, koska suunnitelmissa tulkittiin voimassaolevaa yleiskaavaa liian suurpiirteisesti.
Jopa silloinen asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok.) puuttui asiaan ja kovisteli kuntia pysymään ruodussa omissa maankäyttöratkaisuissaan ja kunnioittamaan yhdessä tehtyjä seudullisia kaavoja.
Myöhemmin molemmat hankkeet todettiin maakuntakaavan vastaisiksi.
Varmasti myös ankeammat taloudelliset ajat vaikuttivat hankkeiden lätsähtämiseen. Antoivat ne silti aihetta kipakkaan ja ajoittain kitkeräänkin keskusteluun, jossa kuntia moitittiin yhteisen näkemyksen puutteesta. Tämä tapahtui noin neljä vuotta sitten.
Nyt Ideapark on tekemässä paluuta seudulle, tosin huomattavasti maltillisemmin, jalat maassa ja valmiin vahvan kaavan turvin.
Luottamustaovat nakertaneet myös loputtomat selvitykset milloin mihinkin suuntaan. Tai pikemminkin selvitysten raukeaminen tuloksettomina.
Jo toteutuneen uuden Oulun liitoksen ennakkoluulot karisivat tehokkaasti yhdistymishallituksen ansiosta. Vaikka mukaan mahtui tiukkaa vääntöäkin, asenne oli kohdillaan ja kaikkien liitoskuntien edustajat todella tasoittivat aidosti tietä tulevaa yhteistä taivalta varten.
Oulun seudulla luottamuspulan on arvioitu vaivaavan ennen kaikkea Oulun ja Kempeleen välejä.
Kempeleen valtuuston puheenjohtaja Jarmo Haapaniemi (sd.) tosin totesi jo ennen pakkoliitospykälän raukeamista, että ainakaan Kempeleen puolelta ei ole minkäänlaisia esteitä esimerkiksi koulutilaongelmien ratkaisemiseen yhteisesti ilman kuntaliitostakin.
”Metsokankaan lapset mahtuisivat mainiosti samaan kouluun Linnankankaan lapsien kanssa, jos rakennatte siihen pienen laajennuksen meille.”
Myös Oulun sivistys- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Matias Ojalehto (kesk.) olisi valmis tutkimaan yhteisen koulurakentamisen mahdollisuudet. Hänen tätä koskeva esityksensä tosin hävisi äänestyksessä Metsokankaan tarveselvitystä käsiteltäessä maaliskuussa. Ojalehdon lisäksi vain kaksi muuta lautakunnan jäsentä oli samoilla linjoilla.
Yhteistyömahdollisuuksia on tutkailtu viimeksi vuonna 2004. Tulokset jäivät laihoiksi, vaikka jo silloin nähtiin Kaakkurin ja Linnakankaan kasvavan kiinni toisiinsa.
Nyt tarveselvitykseen on kirjattu, ettei Kempeleestä liene odotettavissa apuja Metsokankaan tilaongelmien ratkaisuun.
Ovatko kuntarajat yhteistyön este? Jos syynä on byrokratia tai vanhakantainen ajattelu, uusia luovia ratkaisuja on todella saatava kehiin.
Alustavia keskusteluja onkin kuulemma jo käyty siitä, että Kempeleen ja Oulun johtavat viranhaltijat ja päättäjät istuisivat saman pöydän ääreen asiaa pähkäilemään.
Nyt Kempele ja Oulu voisivat näyttää, miten yhteistyö sujuu ilman kuntaliitostakin.
Tavallisten kansalaisten usko uusiin kuntaliitoksiin on mennyt. Tuoreen tutkimuksen (Kunnallisalan kehittämissäätiö) mukaan vain viidesosa suomalaisista vähentäisi kuntien määrää kunnolla. Soteuudistuksen – mikä se sitten onkaan – katsotaan jo ajavan saman asian.
Kolumni