Retkotan Urheilutien varrella Nivalassa. Vanhana elokuvateatterina minut muistetaan, vaikka on täällä tehty paljon muutakin kuin katsottu elokuvia. Vielä kymmenisen vuotta sitten elokuvasalissa pauhasivat äänentoistolaitteet filmiuutuuksien taustalla. Nyt salissa on hiirenhiljaista, paitsi silloin kuin varkaat ja huligaanit ryntäävät tänne.
Heidän jäljiltään kaikki lasinen on sisällä pantu pirstaleiksi. Penkkejä on kaadettu. Superlonit on revitty lattialle. Valkokangas on saanut puukosta.
Tästä teatterin vierestä kulkee usein vanha mies. Hän katsoo valkoista seinää ja räystäitä, jotka niiaavat. Mies vakavoituu ja itkee sisällään. Hän muistaa talon kultaiset päivät, jotka ajoittuivat sotien jälkeisiin vuosikymmeniin. Elokuvia näytettiin keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Muina päivinä täällä urheiltiin tai pidettiin tansseja.
Ei meno silloinkaan ollut rauhallista. Nyrkkeilyturnauksen jälkeen pidettiin tanssit. Nyrkkisankareista kakkoseksi jäänyt halusi änkyröissään revanssin. Se otettiin ilman hanskoja tuossa pihalla. Ottelun uusintaa seurattiin mielenkiinnolla, ja sitten taas tanssittiin.
Liekö jollakin revanssia hakeneella jäänyt pahasti hampaankoloon, sillä kerran sotavuosien jälkeen rauhallinen elokuvailta keskeytyi laukaukseen?
Yhtä katsojista ammuttiin pistoolilla penkin läpi. Pilkkopimeän elokuvasalin penkin selkämyksessä on edelleen reikä muistona tuosta illasta. Sekä penkki että katsoja selvisivät. Toisella säilyi henki, ja toinen jatkoi palveluaan elokuvakatsojien alustana.
Katsojia riitti. Esimerkiksi ja myöhemmin vetivät 230 istumapaikan salin täyteen lukuisia kertoja. Loppumattomalta tuntuneen -sarjan kuudeskin osa houkutteli paikalle niin paljon ihmisiä, että porraskäytävä oli täynnä katsojia näytöksestä toiseen. Väkeä oli hyvinkin 300 henkeä.
Kun viereeni rakentui iso urheilutalo, jossa pidettiin vauhdikkaita huvi-iltoja, nuoriso kokoontui elokuvateatterin nurkalle ryyppäämään, kuseksimaan ja tupakoimaan.
Pimeimmälle nurkalle teinipojat yrittivät houkutella tyttöjä ja joskus onnistuivatkin. Romantiikasta ei ollut tietoa lasinsiruilla päällystetyn nurmimaton päällä. Tunnetta silti riitti, ainakin verille haavautuneissa polvissa.
Niitä päiviä ei saa takaisin. Minut omistavalla Nivalan Urheilijoilla ei ole rahaa kunnostustöihin. Tähän minä ränsistyn lopullisesti.»