Vienankarjalaan halutaan suomalaisia luontomatkailijoita. Suomen ja Venäjän luonnonsuojeluyhteistyö tähtää myös matkailun palveluvarustuksen kohentamiseen Vienassa.
Kostamuksen luonnonpuiston johtaja Sergei Tarkhov kertoi, että viime vuonna luonnonpuistossa kävi 145 ulkomaista vierasta. Luonnonpuisto perii viisi euroa per kävijä, ja rahat jäävät puiston ylläpitoon. Kostamuksen luonnonpuistossa voi myös yöpyä vaatimattomissa mökeissä.
Tarkhov korosti, että suomalaiset turistit ovat tervetulleita ryhminä. Omin päin ei luonnonpuistossa saa liikkua. Rajoituksia asettaa sekin, että suuri osa 480 neliökilometrin puistosta sijaitsee rajavyöhykkeellä. Vyöhykkeelle pääsy edellyttää Venäjän rajavartiopalvelun lupaa.
Puistoyhteistyössä Metsähallitus on auttanut Kostamuksen luonnonpuiston palvelujen rakentamisessa, esimerkiksi taukopaikkojen ja polkujen. Venäjän sadan luonnonpuiston joukossa Kostamus edustaa tyypillistä pohjoista taigaa, osa sen metsistä on yli 300-vuotiaita.
Kostamuksen luonnonpuisto kuuluu Ystävyyden puistoon, jonka Suomen puoleiset osat Kuhmossa ovat viitenä eri alueena. Ystävyyden puiston yhteistyö alkoi jo Neuvostoliiton aikana. Nyt ollaan perustamassa Suomen ja Venäjän rajalle puistopareja.
Uusi puistopari on syntymässä Suomussalmen ja Kalevalan kohdalla. Kalevalan kansallispuiston perustaminen Venäjällä on nyt pysähdyksissä, mutta se toteutunee tänä vuonna.
Sergei Tarkhovin mukaan viivytys johtuu Venäjän luonnonvarainministeriön henkilövaihdoksista. Uudeksi ministeriksi nimitetty J.P.Trutnev perehtyy Kalevalan kansallispuiston perustamiseen. Osastopäälliköitä ei ole vielä nimitetty.
Kostamuksen kaupunki lakkautti Kalevalan puistotoimiston, joka oli täyttänyt tehtävänsä eli kansallispuiston perustamisasiakirjojen valmistelun. Siitä on syntynyt huhuja koko puistohankkeen hautaamisesta. Kostamuksen luonnonpuisto vastaa nyt kansallispuiston valmisteluista.
Puistotoimiston kalusto on Kostamuksen kaupungin käytössä. Kalustoon, jota on hankittu yhteistyövaroilla, kuuluu kaksi autoa, kaksi moottorikelkkaa, työkoneita ja kaksi tietokonetta. Tarkhovin mukaan niiden siirtämisestä Kostamuksen luonnonpuiston käyttöön neuvotellaan.
Kalevalan kansallispuiston keskuspaikaksi on ehdotettu Vuokkiniemeä. Tarkhov haluaa puiston hallinnon Kostamukseen, luonnonpuiston päärakennuksen viereen kaupungin ulkopuolelle.
Venäjällä luonnonsuojelualue vaatii paljon henkilökuntaa, on hallinto-osasto, ympäristökasvatusosasto, suojelu- ja vartiointiosasto sekä tukipalveluja. Kalevalan luonnonpuistoon tulee 50-60 työpaikkaa. Puiston pinta-alaksi tulee noin 750 neliökilometriä.
Itärajan ylittävän puistoyhteistyön uusin kohde on suurpetokeskus, jota aletaan rakentaa kesällä Kuhmoon. Suurpetotietokeskus pyrkii jakamaan puolueetonta tietoa pedoista. Kuhmossa petotieto on pääasiassa kielteistä, ja suurpetotietokeskus haluaa tuoda petojen myönteisiäkin vaikutuksia esiin, kuten mahdollisuudet matkailussa.
Myös paikalliselle petotiedolle annetaan tilaa. Kostamuksen luonnonpuisto tutkii Suomessa matkailuyritysten kuvaushaaskoilla syövien karhujen elämää ja ruokinnan vaikutusta niihin.