Talvisissa metsissä, rannoilla tai viljelyksillä elämästä kertovat vain valkeaan hankeen kirjautuvat muistiinpanot eläinten öisistä liikkeistä. Pikaisesti katsottuna luonto näyttää jopa kuolleelta. Sitä se ei kuitenkaan ole. Elämä jatkuu, säästöliekillä tosin. Luonto ei tiedä joulusta eikä osallistu sen viettoon, mutta hiljenee talven pimeimmäksi ajaksi säilyäkseen hengissä uuteen kevääseen.
Ympärillämme elävässä luonnossa talven toistuminen kerta toisensa jälkeen näkyy - luonnonvalinta on kehittänyt eliöille valtavan määrän erilaisia tapoja selvitä kylmästä ja pimeästä uuteen kesään ja uuteen lisääntymiskauteen.
Ruohokasvit lakastuvat ja kuihtuvat pois, lehtipuut pudottavat lehtensä. Muuttolintujen parvet matkaavat sateisella syystaivaalla kohti etelän lämpöä ja kesällä ruskea jänis tai kärppä saavat kuin taikaiskusta jonain loppusyksyn päivänä valkean talviturkin.
Nuo tapahtumat ovat vain muutama tuttu esimerkki luonnon kehittämistä keinoista selvitä talven yli. On tuhansia mitä ihmeellisimpiä tapoja kestää hengissä talven koettelemukset ja jatkaa lajin olemassaoloa taas seuraavalla lisääntymiskaudella.
Pakkasnestettä
solukoissa
Alhaiset monisoluiset elämänmuodot, esimerkiksi levät ja jäkälät, ovat elämän pioneereja. Ne elävät alueilla, joilla ei kehittyneemmillä eliöillä ole elämisen mahdollisuuksia. Ne kestävät hyvin kylmyyttä tai kuumuutta ja jatkuvia sateita tai täydellistä kuivuutta. Talven pakastekuivauksen jälkeen ne ovat näennäisesti kuolleita, mutta kevään koittaessa virkoavat taas henkiin.
Putkilokasvit eivät kestä vaihtelevia olosuhteita yhtä hyvin. Osalla lajeista yksi yksilö voi elää monta vuotta, osalla jokainen yksilö kuolee kesän lisääntymiskauden jälkeen, ja laji jatkaa elämää talven yli siemenenä tai muuna uusia yksilöitä tuottavana talvehtimismuotona.
Monivuotiset kasvit voivat elää jopa satoja vuosia, esimerkiksi kataja ja mänty 500-700 vuotta. Hengissä pysyäkseen niiden on pystyttävä estämään kasvusolukon kuivuminen talven pakkasilla. Sen estämiseksi niiden neulasissa on vahamainen, veden haihtumista estävä pintakerros ja lehden alapinnan hengitysaukoissa mekanismi, joka sulkee aukot talveksi.
Lehtipuut ovat kehittäneet toisen keinon selvitä talvesta. Ne keräävät syksyllä lehdissä olevat tärkeät ravinteet ja rakennusaineet talteen, varastoivat ne juuristoonsa sekä pudottavat lehtensä, mikä lopettaa haihduttamisen. Jotkin muutkin kasvit varaavat ravinteita ja hivenaineita maanalaisiin osiinsa. Tuttuja ovat esimerkiksi peruna ja mukulaleinikki (mukulat) ja liljakasvit (sipulit).
Joillakin kasvilajeilla on solukossaan aineita, jotka suojaavat sitä jäätymiseltä. Jos pakkasnesteitä ei olisi, moni kasvilaji voisi säilyä hengissä vain jäätymättömässä maassa. Esimerkiksi taarna ja lähdesara pystyvät elämään vain paikoilla, joilla syvältä maan sisältä pulppuava vesi pitää lähteen reuna-alueet roudattomina.
Pakkasnesteitä on monissa kasveissa, joiden lehdet säilyvät lumen alla talven yli vihreinä. Puutarhassa talven lumen alla velttona retkottaneet vuorenkilven lehdet nousevat kevään lämmössä taas kohti aurinkoa ja jatkavat yhteyttämistään. Luonnossa ikivihreitä ovat esimerkiksi talvikit ja puolukka, joiden lehdet pistävät terhakasti esiin kevään sulavasta lumesta.
Yksivuotisilla kasveilla yleisin tapa selvitä talven yli on talvehtia siemenenä. Monilla kasveilla kuollut varsi jää siemenkotineen talveksi pystyyn ja mahdollistaa sen, että linnut ja muut eläimet voivat saada siemeniä ravinnokseen. Eläimet kuljettavat siemeniä mukanaan ja levittävät kasvia uusille paikoille.
Talvehtineet siemenet itävät keväällä tai kesällä ja tuottavat uuden sukupolven. Jos kaikki siemenet itäisivät kerralla, saattaisi esimerkiksi poikkeuksellinen kuivuus tai kylmyys tuhota koko siemensadon. Sen vuoksi monilla kasveilla osa siemenistä jää odottamaan seuraavia keväitä. Joillakin kasveilla siemenet säilyvät maassa itämiskelpoisina vuosikymmeniä. Niillä on siemenpankki, josta löytyy uusi alku kasvulle pitkänkin kadon jälkeen.
Linnut muuttavat ja hakeutuvat lintulaudoille
Eläinmaailman puolella joulun viettoon valmistautuminen alkaa jo loppukesällä. Suurin osa linnuistamme lihottaa itsensä sopivilla ruokapaikoilla ja lähtee muutolle kerättyään tarpeeksi vararavintoa. Hyönteissyöjät ja kahlaajat lähtevät jo kesä-elokuussa. Syys-lokakuun ajan lintujen muutto jatkuu voimallisena, marraskuussa vain sitkeimmät sinnittelijät ovat jäljellä.
Meille talveksi jäävät lintulajit ovat loppukesän ja syksyn ajan katsastaneet talven ruokamaita. Jos riittävän antoisat eväät löytyvät, linnut asettuvat taloksi ja viettävät talven ruoka-apajansa äärellä. Joskus lintujen ravinnonetsintävaellus vie ne meiltä muualle, mutta melko usein se myös tuo lintuja kaukaa taigalta meidän jouluiloksemme.
Tänä talvena virta on tuonut meille talvivieraita, sillä metsiemme havupuilla on hyvä siemensato. Käpytikkoja on männikkökankailla paljon ja käpylintujen ääniä kuuluu rinnemetsissä ja vaaramaisemissa tuon tuosta. Nakkeleita ja hakkeja on lintulautojen jouluvieraana monin paikoin.
Myyrien pyyntiin erikoistuneet pöllöt ovat myös vaeltajia. Myyriä on nyt runsaasti lähes koko maassa ja pöllöjäkin sen mukaisesti tavanomaista enemmän. Mikäli lämpötila nousee joulun aikaan lämpimän puolelle, alkavat ensimmäiset helmipöllöt ja huuhkajat jo viritellä lauluääntään kevään soidinkautta varten.
Monet meillä talvehtivat lintulajit keräävät syksyn aikana ruokaa varastoihin. Närhi kätkee pähkinöitä ja tammenterhoja, kuukkeli nostaa sieniä oksanhankoihin kuivumaan, tiaiset rahtaavat siemeniä kätköihinsä. Varpuspöllö kokoaa pönttöihin myyriä ja pikkulintuja pahan päivän varalle.
Tiaiset, punatulkut ja keltasirkut tulevat varpusten seuraksi asutuskeskuksiin ja pihoille. Varislinnut kerääntyvät kaatopaikkojen tuntumaan tai haaskoille. Asutusalueiden virtapaikkojen ruokintapisteet houkuttelevat sinisorsia jäämään jouluksi kotiin ja pulut kerääntyvät turuille ja toreille. Kanahaukka ja huuhkaja käyvät hakemassa jouluateriansa kaupunkien lintuparvista. Auki pidettävissä satamissa ja laivaväylien varsilla lokit etsivät niukan ravintonsa pakkashuurun keskellä.
Elämää jään
ja lumen alla
Lumi ja jää ovat hyviä lämpöeristeitä. Ei siis ole ihme, että monet eläimet pyrkivät hakeutumaan suojaan niiden alle. Suojan haku voi olla tilapäistä tai pysyvää. Tuttu asia on, että kanalinnut vietävät osan vuorokaudesta lumikiepissä pakkasta paossa. Jänis hakeutuu usein lumionkaloihin suojaan. Saukko, koskikara ja pikku-uikku oleskelevat pitkiä aikoja jääkannen alla suojassa, jos jää on hiukan vedenpinnasta koholla.
Huomattava osa jouluisen luonnon elämästä sykkii pysyvästi hangen ja jään alla. Monet pienet nisäkkäät elävät tunneliverkostossaan maanpinnan tuntumassa. Myyrät vilistävät tunnelissa lämpimästä pesästään lähimpään heinätuppaaseen tai pakettipellon reunaan. Vesimyyrä on tehnyt tunnelinsa sulan maan aikana maan sisään ja syö käytäviinsä kokoamiaan juuresvarastoja.
Päästäiset etsivät tunneleista ja maanpinnan onkaloista talvehtivia hyönteisiä ja käyttävät hyväkseen myös niiden eläinten raatoja, joille talvi on jäänyt ylittämättömäksi esteeksi. Ja niin myyrien kuin päästäisten kauhuksi tunnelissa voi vastaan hiipiä kärppä tai lumikko, joiden kohtaaminen tietää myyräpololle joulun loppumista.
Vielä enemmän elämää on joulupäivänä jääkuoren alla. Siellä, päivälläkin miltei täydessä pimeydessä, elämä on kovaa, mutta kuitenkin tasaisempaa ja varmempaa kuin maalla. Syvänteissä veden lämpötila on pysyvästi nelisen astetta lämpimän puolella. Vedessä eläviä nisäkkäitä, esimerkiksi hylkeitä, majavaa, saukkoa ja minkkiä, lukuunottamatta veden eläimet ovat vaihtolämpöisiä, niiden ruumiin lämpötila laskee lähelle veden lämpötilaa. Siksi kalat eivät liiku kovin paljon eivätkä myöskään tarvitse paljon ravintoa. Made on poikkeus säännöstä, se liikkuu ahkerasti ja jopa kutee alkutalvella jään alla.
Vesistöjen pohjalla on talvella runsaasti muutakin elämää. Äyriäiset, ravut ja kilkit, etsivät pimeydessä syötävää yhdistyneen haju- ja makuaistinsa avulla. Erilaiset vesihyönteiset elävät muodonvaihdoksensa eri vaiheissa virtapaikoissa. Koskien kivikoissa pinnan alle pulahtelee koskikara, joka verottaa pohjassa elävien korennontoukkien määrää. Pohjassa elävät myös simpukat, joita talvehtimaan jääneet vesilinnut sukeltavat ravinnokseen.
Merialueillamme vedessä ja meren pohjassa elävillä eläimillä ei ole juurikaan uhkaa yllättävästä tai äkillisestä tuhosta. Sisävesissä uhkia kuitenkin on sitä enemmän, mitä pienemmästä vedestä on kyse. Vesistö voi kuivua tai jäätyä kokonaan, tai yhtenäisen jääkannen alla voi vedestä loppua happi. Hapen loppuessa kaikki hengittävät eliöt kuolevat tukehtumalla.
Tai eivät sittenkään kaikki - aina jossain päin lampea tai järveä on avanto tai puron suu tai muu paikka, missä muutama kala, äyriäinen tai hyönteistoukka säilyy hengissä siemenenä uudelle elämälle. Eikä sitä puron suutakaan välttämättä tarvita: ruutana-hyväkäs kehittää hapenpuutteessa elimistöönsä alkoholia, jolla se pystyy korvaamaan hapen!
Pitkänpuoleiset kauneusunet
Luontomme nisäkkäät viettävät joulun seudun hyvin eri tavoin. Jänis, näätä ja orava kiertävät hangen yläpuolella ravinnon haussa ja saavat peräänsä ketun tai ilveksen, joskus jopa ahman. Rusakko ei pysy hangen pinnalla yhtä hyvin kuin jänis, eikä se siksi pysty leviämään paksun lumen alueille. Susikin uppoaa pehmeässä lumessa syvälle, joten laumoissa vaihdetaan ahkerasti jonon ensimmäistä kulkijaa ja koko lauma astuu tiukasti samoihin jälkiin.
Itärajan tuntumassa ja Pohjanmaalla elävä metsäpeura pysyy hyvin hangen päällä, mutta valkohäntäpeura, metsäkauris tai hirvi huonosti. Sen vuoksi viimeksi mainitut hakeutuvat jo syksyllä hyville ravintomaille eivätkä talvella juurikaan liiku ruokapaikkoja etsimässä.
Kaikkein omalaatuisimmat joulunviettotavat on niillä nisäkkäillä, jotka ovat talven syvässä unessa tai horroksessa. Karhu syö itsensä ihratynnyriksi loppukesän aikana ja hakeutuu ennen lumien tuloa suojaisaan paikkaan talviunille. Lumi peittää pesän ja nalle kääntää silloin tällöin kylkeään talven aikana. Helmikuulla naaras synnyttää pennut, mutta muuten ei reilun puolen vuoden kauneusunilla paljon tapahdu. Muitakin nukkujia on, esimerkiksi supikoira ja mäyrä nukkuvat ainakin ajoittain.
Vielä pitemmälle erikoistuneita joulunviettäjiä ovat horrostajat, siili, koivuhiiri ja lepakot. Niiden elintoiminnot ovat vielä vähäisemmät kuin nukkuvilla eläimillä eivätkä ne heräile talven aikana.
Kun me ihmiset vietämme joulun suurta juhlaa, luonto elää talven kovinta koettelemustaan. Päivä on kuitenkin alkanut pidetä ja pimeys väistyy vähitellen. Valo tuo mukanaan pienellä viiveellä lämmön, ja jouluisen hiljainen luonto herää sulavien hankien myötä taas uuteen elämään.