Tutkija Jere Kahanpää huiskaisee haavillaan Espoon Laajalahden rantaheinikossa. Tavallisen metsässä tallustelijan mielestä haaviin näyttää tarttuneen jotakin ötököitä, mutta Kahanpää alkaa osoitella minikokoisia eliöitä ja luetella niiden nimiä.
Tällä kertaa otoksessa ei ole uusia eliölajeja.
"Ensimmäisen uuden eliölajin löytäminen veti onnesta mykäksi. Sitten kun löytyy jo sadas uusi laji, niin eihän se enää samalla tavalla elähdytä", Kahanpää naurahtaa.
Uusia lajeja - tai paremminkin aikaisemmin löytymättömiä - on Suomessa paljon. Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelman PUTTE:n aikana on löydetty yli 1 400 Suomelle ja 180 tieteelle uutta lajia.
"Mistä niitä löytää? Ihan mistä tahansa. Voin lyödä vetoa, että vaikkapa Keskuspuistosta löytyy lukemattomia tuntemattomia lajeja. Mutta jos etsii jotain tiettyä, niin silloin on oltava erittäin tarkka tieto elintavoista", kovakuoriaistutkija Jyrki Muona mainitsee.
Ei nimi seitikkiä
pahenna
Siis ihan mistä tahansa. Helsingin Keskuspuiston voi vaihtaa sujuvasti esimerkiksi Oulun Hupisaarille. Monet ihmiset käyskentelevät tietämättään useiden tuntemattomien lajien keskellä, sillä Suomen noin 43 000 eliölajista suurin osa on edelleen puutteellisesti tunnettuja.
Kuinkahan monta auton tuulilasiin liiskaantunutta tuntematonta eliötä on mennyt pesuveden mukana? Kaikilla autoilijoilla ei sentään ole vakiovarusteena autohaavia.
"Viimeisen 21 vuoden ajalta sensaatiomaisin kovakuoriaishavainto on äärimmäisen harvinainen laji, jota luultiin pitkään sukupuuttoon kuolleeksi. Se löytyi ihan Vantaan ja Helsingin ydinalueilta", Muona innostuu.
PUTTE:n tutkimustulosten avulla monien lajien uhanalaisuutta voidaan nyt arvioida paremmin. Seitikit ovat helttasienten suurin suku ja niitä otaksutaan olevan Suomessa nyt noin 600. "Neljä vuotta sitten arvio oli 200 lajia. Seitikit olivat huonosti tunnettuja kaikkialla. Myös nimistön tulkinta ja käyttö on ollut epäselvää. Olemme löytäneet projektin aikana 146 uutta seitikkilajia", seitikkitutkija Tuula Niskanen kertoo.
Uusista lajeista noin 50 on pystytty lisäämään listoille ja lähes sata odottaa tarkempaa selvitystä. Nimet ovat kuin hevosmiesten tietotoimiston keksimiä. Millainen on mallasseitikki tai suppunuppiseitikki? Entä lystiseitikki, latinankieliseltä nimeltään Cortinarius Lustrabilis? Ehdotuksen läpimenoa odottavat esimerkiksi juhannusseitikki ja pikiseitikki. "Sieni-ihmiset ovat asettaneet riman korkealle nimien suhteen. Suomessa keksitään hauskoja nimiä, ruotsinkieliset ovat tylsiä", kovakuoriaistutkija Muona hörähtää.
Niskasen mielestä Suomella olisi mahdollisuudet nousta sienitieteen edelläkävijämaaksi. Suomi on johtavia maita maailman seitikkitutkimuksessa, mutta Niskasen mukaan samaan voitaisiin pystyä myös tateissa, haperoissa ja kärpässienissä. "Meillä on perinteitä, opetus on laadukasta ja DNA-menetelmät ovat hallinnassa. Mikä tärkeintä: Suomessa on erittäin hyviä taksonomeja eli eliölajien luokittelijoita, jotka ovat tehneet laadukkaita keräyksiä vuosikymmenien ajan."