Kirkas kevättalven aurinko paistaa ja tuulee sopivasti. Joukko leijahiihtoharrastajia on kokoontunut nauttimaan leijahiihdosta meren jäälle, Oulun Pateniemen edustalle.
"Leijahiihto eli snowkiting lienee nopeimmin Suomessa kasvava talviurheilulaji tällä hetkellä", leijakouluttaja Tatu Lappalainen kertoo. Hän on kansainvälisen leijaorganisaation IKO:n sertifioima opettaja.
Leijahiihto on uudehko talviurheilulaji, jossa leija vetää hiihtäjää. Laji muistuttaa purjelautailua, vaikka siinä käytetäänkin laskettelusuksia. Myös lumilauta kelpaa hyvin.
Aktiiviharrastajia on Oulun seudulla noin kolmekymmentä.
"Leijahiihto sopii aina kymmenvuotiaista mummo- ja vaari-ikäisiin saakka. Lajia on helppo harrastaa Suomessa, sillä täällä tuulee usein. Meren rannikot ja lukuisat järvet tarjoavat harrastuspaikkoja runsaasti. Myös tuntureilla on hienoa leijahiihtää. Leijalla pääsee nopeasti jäitse retkeilykohteeseen tai vaikkapa nuotiopaikalle saareen", Lappalainen kertoo.
Harrastusta voi jatkaa sulan veden aikana leijasurffailun muodossa.
Ihanteellisimmat olosuhteet syntyvät, kun tuuli puhaltaa tasaisesti vähintään neljä metriä sekunnissa. Oulussa hyviä leijahiihtopaikkoja ovat Kempeleenlahti, Pateniemen ja Rajakylän rannikkoalueet.
"Aivan rannan tuntumassa leijahiihto ei onnistu, sillä maalta puhaltava tuuli on puuskainen. Noin satakunta metriä rannasta tuulee tasaisemmin."
Leijahiihtäjällä pitää olla ehdottomasti päässään kypärä. Lisäksi tarvitaan trapetsi eli valjaat, johon leija kiinnitetään sekä tietysti lämpimät vaatteet. Kurssilta saa varusteet lainaan.
Lappalainen ei suosittele leijahiihtoon ryhtymistä omin päin. "Leijakoulussa oppii perusasiat, kuten tunnistamaan oikeat tuuliolosuhteet ja valitsemaan turvallisen paikan harrastamiselle."
Mikko Rönkkömäki kuuli leijahiihdosta työkaveriltaan ja harjoittelee leijan käyttöä ensimmäistä kertaa.
"Fysiikan sisäistäminen vaatii aikansa, koska on käsitettävä, miten leija kiihtyy. Leijan kanssa ollaan suurien voimien kanssa tekemisissä. Ei saa kääntää liian lujasti puomista."
Polte edemmäksi jäälle muiden mukaan on heti alkuunsa kova. "Aavemmalla tuulee lujempaa. Täytyy kuitenkin pitää järki päässä ja opetella rauhassa perusasiat ensin", Rönkkömäki toppuuttelee itseään.
Leijaa ohjataan käsissä pidettävän ohjauspuomin avulla. Kun leija on ilmassa, se alkaa kehittää vetoa. Leija toimii purjeena saman tyyliin kuin purjeveneessä ja muodostaa nostetta kuten lentokoneen siipi. Näin leijan avulla voi liikkua myös miedossa tuulessa ja kulkea sivu- tai vastatuuleen.
"Leijahiihtämään ei pidä lähteä yksin. Tärkeää on huomioida myös muut jäällä kulkijat", Lappalainen neuvoo.
Kokeneet harrastajat tekevät leijalla hyppyjä, jolloin voi lentää jopa kymmeniä metrejä. "Ennen kuin hyppää, on hallittava perusasiat", Lappalainen muistuttaa.
Samuli Luhtala on harrastanut leijahiihtoa viisi vuotta.
"Mielestäni hyppääminen on lajin parhaita puolia. On hieno tunne, kun lentää ja pääsee vielä ehjänä alaskin. Liika uhoaminen kuitenkin kostautuu. Silloin luonto näyttää voimansa ja kouluttaa uhkarohkeaa", hän toteaa.
Luhtala on opetellut lajin kaverin opastuksella "mustelmien kautta".
"Silloin ei leijakouluja ollut ihan joka pitäjässä."
Lajissa häntä kiehtovat vauhti, vapaus, adrenaliini ja luonto. "On hienoa kiitää jäällä kovaa vauhtia ilman mitään pörinää, vain tuuli moottorina. Lajissa on kehittymisen mahdollisuuksia rajattomasti."
Leijahiihdon myötä Luhtala sanoo alkaneensa katsoa maailmaa uudesta näkökulmasta.
"Ulkona liikkuessani katselen puunlatvoja, savupiipuista tulevaa savua ja lippuja. Tarkkailen, mistä päin tuulee ja kuinka kovaa. Asiasta tietämättömät pitävät touhujani varmaan ihan hölmöinä", hän nauraa.
