Elokuussa 1941 Helsingin Sanomissa ilmestyi kokosivun artikkeli otsikolla "Kollaa ei kestänyt". Otsikko viittasi kahteen asiaan. Ensiksi siihen, ettei Kollaanjoen puolustuslinja kestänyt jatkosodassa, kun puolustajina olivat venäläiset. Mutta toinen, joka ei kestänyt, oli Kollaan luonto.
"Maastossa ei ole yhtään ehjää puuta, vain villiä heinää ja puuntynkiä", kuvattiin jutussa taisteluiden jälkiä. Nykyaikaisen sodankäynnin jäljet olivat saapuneet Suomeen.
Yhteiskuntahistorian ja ympäristöpolitiikan tutkijan Simo Laakkosen silmiin sattumalta osunut artikkeli oli sysäys monivuotiselle tutkimukselle, joka huipentui hiljattain ilmestyneeseen Sodan ekologia -teokseen.
Laakkosen ja Turun yliopiston lehtorin Timo Vuorisalon toimittama, lähes 800-sivuinen kirja on monitieteinen katsaus sotien ympäristöhistoriaan. Aikajänne on 1900-luvun alusta nykypäivään. Kirja käsittelee puoliksi Suomen sotia ja puoliksi kansainvälisiä konflikteja.
Helsingin yliopiston yhteiskuntahistorian laitoksen tutkijana tällä hetkellä toimiva Laakkonen kertoo Hesarin jutun antaneen voimakkaan herätyksen aiheeseen.
"Päässä välähti heti, ettei sodan ja luonnon tutkiminen ole Vietnamin sodan aikaansaama idea."
Sodan ja ympäristön historiallista suhdetta on silti edelleen tutkittu varsin vähän. Laakkonen näkee tähän syynä sodan kulttuuriset hierarkiat, jotka ohjaavat kuvaamme sotahistoriasta.
Hierarkioita on useita, ja ne etenevät ylhäältä alas: sodanjohdosta ja ylemmistä upseereista rivimiehiin tai etulinjan taisteluyksiköistä huoltojoukkoihin.
Saman logiikan mukaan historiaa kirjoitetaan ensin ihmisistä, sitten taisteluissa olleissa eläimistä ja viimeisenä luonnosta. Niinpä armeijan suomenhevosista ja sotakoiristakin on jo ehditty tehdä kirjoja, mutta sodan ja luonnon suhde on saanut odottaa tutkijoita.
Kirjaan löytyi hyvin monipuolinen kirjoittajajoukko, ja 22 kirjoittajaa ovat suomalaisia paria poikkeusta lukuun ottamatta.
"Sota ja luonto ovet molemmat syvällä Suomessa ja suomalaisissa", Simo Laakkonen perustelee alan vahvaa kotimaista osaamista.
2000-luvun sodissa ympäristö on edelleen voimakkaasti läsnä. Laakkosen mukaan esimerkiksi Yhdysvaltojen sotastrategia pohjautuu hirvittävälle voimankäytölle, jossa aluksi hävitetään vihollisen ympäristö.
"Ensin pannaan kaikki matalaksi, sitten armeija marssii paikalle", Laakkonen kärjistää.
Tärkeä muutos on tapahtunut siinä, että nyt ympäristöä käytetään propagandatarkoituksiin. Laakkonen muistuttaa Persianlahden sodan aikaisista uutiskuvista, joissa roihusivat Kuwaitin öljylähteet.
"Kummasti saatiin silloin komeata kuvaa ympäri maailmaa, mutta paljonko nyt tiedetään tuhoista", Laakkonen kysyy. Ei paljoa.
Sodankäynnin aiheuttamien ympäristötuhojen tutkiminen voi myös nykyään olla vaikeaa. BBC:n ryhmä yritti tehdä dokumenttia köyhdytetyn uraanin käytöstä Bagdadin taisteluissa, mutta joutui tekemään sen salaa.
"Heille ei annettu mitään mahdollisuutta tehdä sitä luvallisesti", Laakkonen kertoo.
Jatkossa Laakkosta kiehtoisi ajatus koota systemaattinen selvitys sodan ympäristövaikutuksista Suomessa toisen maailmansodan aikana. Ne kun eivät suinkaan rajoitu taistelupaikoille. "Kotirintamalla epäsuorat vaikutukset ovat aina suurimpia", Laakkonen muistuttaa.