Monet luontaistuotteet saattavat aiheuttaa yllättäviä ja vakavia haittoja, jos niitä käytetään suurina annoksina, säännöllisesti pitkiä aikoja tai samaan aikaan lääkkeiden kanssa.
Luontaistuotteiden vaikutuksia selvittänyt lääkäri Anna-Liisa Enkovaara toteaa, että erityisesti Euroopan ulkopuolelta tulevat tuotteet saattavat sisältää myrkyllisiä rohdoskasveja, synteettisiä lääkeaineita tai raskasmetalleja.
Yleisimmistä Suomessa käytettävistä luontaistuotteista kuten vitamiini- ja hivenainevalmisteista ja kalaöljyvalmisteista ei tiettävästi ole oikein käytettynä haittaa. Enkovaaran mukaan monia suosituimpienkaan aineiden vaikutuksia ei kuitenkaan ole tutkittu laadukkaissa tutkimuksissa.
- Ei tiedetä, mitä vaikutuksia on pitkäaikaisella, vuosikausia jatkuvalla käytöllä tai suurten kerta-annosten käytöllä, sanoo Enkovaara.
Parhaimmillaan
pientä hyötyä
Usein perusteelliset tutkimukset paljastavat, ettei lupaavalta näyttänyt aine sittenkään vaikuta mitenkään. Parhaimmillaan luontaistuotteista voi kuitenkin olla tutkitustikin hyötyä. Esimerkiksi kalaöljyt laskevat kohenneita rasva-arvoja, ja rohtovirmajuuren on todettu helpottavan jonkin verran unensaantia.
Lääkelaitoksella luontaistuotteita valvoneen Enkovaaran mukaan mainoksissa luvataan kuitenkin usein enemmän kuin tuote voi antaa. Nyrkkisääntönä voi pitää, että eniten lupaavat tuotteet antavat vähiten.
- Mitä enemmän luvataan, että aineella voi parantaa sairauksia, sitä todennäköisemmin se ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Mitä rauhallisempaa markkinointi on, sitä enemmän siinä voi olla tutkimusta takana.
Luonnollinen
ei aina vaaraton
Enkovaara käy tuoreessa 101 luontaistuotetta -kirjassaan läpi suosituimpien luontaistuotteiden haittoja ja hyötyjä.
Kirjoittaja pyrkii kumoamaan uskomuksen, että luontaistuotteet olisivat aina luonnonmukaisia ja siksi vaarattomia. Useat luontaistuotteet sisältävät aineita, jotka ovat yhtä lailla kemiallisesti valmistettuja kuin lääkkeetkin.
Kaiken lisäksi luonnosta saatava aine on monesti kaikkea muuta kuin mieto ja vaaraton. Esimerkiksi jyty lääkeaine morfiini on suoraan luonnosta saatavan oopiumin johdannainen.
- Kasveissa on tehoaineita, mutta ne tehot eivät ole luontaistuotteissa, koska luontaistuotteet eivät saa sisältää lääkkeitä, summaa Enkovaara.
Käytön kasvu
tasaantui
Noin kolmasosa suomalaisista käyttää luontaistuotteita. Länsi-Euroopassa tehtyjen tutkimusten perusteella käyttö kasvoi selkeästi 1980- ja 1990-luvuilla, mutta on tasaantunut 2000-luvulla. Enkovaara uskoo trendin olevan yleistettävissä myös Suomeen.
- Käyttäjäryhmä laajentui länsimaissa 1990-luvulla. Tyypillinen käyttäjä on keski-ikäinen, hyvin koulutettu ja hyvin toimeentuleva nainen. Ikäihmiset, miehet ja nuoret ovat kuitenkin alkaneet käyttää tuotteita yhä enemmän.