Luon­no­ton­ta luontoa

Kyltti varoittaa valkoposkihanhista. Ne ovat Korkeasaaren vaarallisimpia villieläimiä, sillä muut ovat laiskistuneet ja pulskistuneet mukavissa häkeissään.

Kyltti varoittaa valkoposkihanhista. Ne ovat Korkeasaaren vaarallisimpia villieläimiä, sillä muut ovat laiskistuneet ja pulskistuneet mukavissa häkeissään.

Musta-valkopäiset hanhenkuvatukset puolustavat ärhäkkäästi pikkuhanhiaan, minkä vuoksi ne ovat saaren hauskimpia otuksia. Toiset eläimet on vangittu saarelle, mutta nämä viihtyvät ihmisen seurassa vapaasta tahdostaan.

Valkoposkikkaat Viron hanhet ovat äänekäs merkki ihmisen epäonnistumisesta. Ensin niitä oli vain muutama hassu lintu, jotka näyttivät suloisilta ja eksoottisilta. Ne herättivät cityihmisessä hoivavietin, minkä vuoksi niitä piti ruokkia, ihailla ja suojata vaaroilta.

Lopulta huomattiin, että ne lisääntyvät, ulostavat ja saattavat nokkia mustelmia eläinrakkaiden kullanmurujen jalkoihin.

Näyttää siltä, että luonnon tasapainoa uhkaavat innokkaimmat luontoihmiset. He ovat niitä, jotka pelastavat kuutteja ja kettuja tai ruokkivat sorsia ja puluja.

Heitä uusvanha ministeri Paavo on pitkään kutsunut osuvasti cityvihreiksi. Tällä kehaisulla ei tosin ole mitään tekemistä Kollajan tai Vuotoksen altaiden kanssa, vaikka Paavo niitä kannattaakin. Altaita ei onneksi ikinä rakenneta, mutta saavathan herrat lyödä päätään seinään, miten paljon haluavat.

Yksi Paavon nimeämien cityvihreiden urotyö oli pelastaa keväällä rannoilta kuutteja. Kyse ei ollut uhanalaisen saimaannorpan vaan harmaahylkeen kuuteista.

Pelastetut kuutit olivat siis samaa lajia, joita metsästetäänkin ihan luvan kanssa, jotta kanta ei kasvaisi liian suureksi. Metsästyksellä yritetään tasapainottaa kalakantoja ja säästellä kalamiesten verkkoja.

Kuutit tuotiin Korkeasaareen, jossa niitä ensin letkutettiin ja sitten ruokittiin aina tälle viikolle saakka. Tiistaina ne kuljetettiin merivartioston voimin salaiselle saarelle 50 kilometriä Korkeasaaresta itään.

Jos kuutit sattuvat selviämään ja sikiämään, hylkeenpyyntilupia saatetaan joskus taas myöntää lisää. Parempi olisi ollut lopettaa raukat jo keväällä merenjäälle.

Luonnosta vieraantuneet luontoihmiset ajattelevat luontokappaleita yksilöinä eivätkä lajeina. Ihminen on kuitenkin jo muokannut ympäristöä niin rajusti, että ainoa keino säilyttää lajien tasapainoa on sopiva suojelu yhdistettynä sopivaan metsästykseen.

Hirvet lisääntyvät luonnottoman hyvin nykyaikaisen metsätalouden ansiosta, minkä vuoksi raju hirvijahti on joskus välttämätöntä. Samoin on vesilintujen, jotka viihtyvät ihmisten hoitamissa puistoissa. Niiden luonnoton lisääntyminen ei lopu, jos ei lintuja joskus lopeteta.

On tietysti mukavaa, että ihmisillä on yhteisiä maskotteja, kuten Kuusamoon eksynyt Harald-lunni tai elokuvassa näytellyt Willy-valas.

Suloisten maskottien mittavilla pelastustöillä ei kuitenkaan taida olla suojelun tai luontoystävyyden kanssa mitään tekemistä.

Tuskinpa Lumijoella vapautettu lunni pääsi koskaan kotiinsa Norjaan. Todennäköisesti huonosti käy myös harmaahylkeen kuuttien, mutta pääasia on, että kaupunkien luontoystävät uskovat onnelliseen loppuun.

Seuraavaksi he voivat jatkaa erinomaisten patenttiratkaisujensa suunnittelua vaikkapa Kainuun susiongelmiin käymättä koskaan paikan päällä.

Ilmoita asiavirheestä