Suomessa on EU-jäsenyyden ajan tuskailtu jos jonkinlaisten direktiivien kanssa. Byrokratiaan on tuskastuttu etenkin maataloudessa. Tiloilla on ollut pakko oppia täyttämään nivaska mitä erilaisimpia hakemuksia, jotta puoleksi tukien varassa elävällä alalla saa kaikki tarjolla olevat avustukset.
Alkutuotannon muillekin haaroille, myös investointeihin on saanut hyvin rahaa, kun on vain jaksanut hakea. Mitalin toisena puolena on tietysti se, että myös maa- ja metsätalouden ympäristökuormitusta on alettu seurata aivan toisella tavalla kuin aiemmin. Maataloudessa on koettu yhä ongelmallisemmaksi se, että ohjausta tulee kahdelta suunnalta, maa- ja metsätalousministeriöstä sekä ympäristöministeriöstä.
MTK:n tuore puheenjohtaja Juha Marttila esittää (Maaseudun Tulevaisuus 14.10.) ongelmaan näppärää ratkaisua: yhdistetään ympäristöministeriön sekä maa- ja metsätalousministeriön toiminnat yhteen luonnonvaraministeriöön. Turhaa byrokratiaa on varmasti riittämiin, jonka karsiminen on viisasta. Siksi ajatus on pikaisesti kannatettava, sillä MTK:n puheenjohtajan mielestä ei ole mitään järkeä, että kaksi hallinnonalaa "kampittaa" toisiaan.
Luonnon hyödyntäminen on välttämätöntä -- jokapäiväisen leivän ehto fakkiutuneimmillekin viherpiipertäjille. Asioidenkin siirtäminen saman ministeriön alle voisi johtaa kuitenkin Venäjän malliin -- käytännössä monien vaivojen kautta synnytetyn ympäristöministeriön häivyttämiseen.
Tiukasti ympäristötonttia valvova hallinnonala koetaan tietysti riesana siellä, missä arkinen toiminta ja rakentaminen kuormittavat myös luontoa. Esimerkiksi vesien kuormittajana maatalous on kiistatta yhä suurin tekijä, vaikka ongelmia on yritetty saada kuriin ohjaamalla vuosittain satoja miljoonia euroja ympäristötukia. Vaikka tulokset ovat laihoja, parannuksiakin on tapahtunut. Joka käänteessä painetta on pitänyt kuitenkin tulla ulkopuolelta, ympäristöhallinnolta. Se koetaan myös kampittamiseksi.
Kahden ministeriön yhdistämisessä piilee se vaara, että luonnonvaraministeriö olisi pukki kaalimaan vartijana. Viitteitä uudistuksen vaikutuksista antaa myös se, että kuluva vaalikausi on paljastanut ympäristöministerin puoluetaustalla olevan merkitystä. Esimerkiksi tunturi- ja vesirakentamisessa Paula Lehtomäki (kesk.) on vetänyt hieman erilaista linjaa kuin aiemmin on totuttu.
Yksisilmäisesti ympäristöasioita tuijottavalle joukolle Lehtomäen lausunnot ovat tietysti myrkkyä. Asioiden arviointi laajemmin on tervettä. Kahden vastakkain olevan intressin niputtaminen saman katon alle johtaisi todennäköisesti siihen, että nykyisessä kilpajuoksussa ympäristö saisi väistyä taloudellisten hyötyjen jaloista. Pidemmällä ajalla se ei olisi luonnosta ammentavien elinkeinojenkaan etu. Käytäntö on osoittanut, että hyvää tulosta tavoitellessa ahneudella ei ole rajoja.
Ympäristöajattelussa on otettu pitkä askel viime vuosikymmenen aikana. Maa- ja metsätaloudessa alan ammattilaisetkin pitivät aluksi uusia virtauksia aivan humpuukina. Metsäpuolella hyvä esimerkki ovat arvokkaat luontokohteet, joita tuhottiin ennen surutta, vaikka niistä saatu rahallinen hyöty oli lähes olematon.
Asenteita on muokattu koulutuksella, mutta siitä huolimatta törkeimpiä luontorikoksia joudutaan selvittelemään yhä useammin käräjillä.
Valvonnan heikentäminen ei veisi asioita parempaan suuntaan -- ainakaan ympäristön kannalta, jonka pitäisi olla kaikkien yhteistä omaisuutta.
***
Kuntien lausunnot Kollajasta ovat niin ympäripyöreitä, ettei niitä voi liioin mieltää kannanotoiksi. Oulu sai sentään aikaan suoraa ja selvää tekstiä -- tosin pohjoisen pääkaupungissakin asiaa piti veivata kahteen kertaan.