Arkisen ja tutun luonnon toistuva havainnointi lisää luonnon tuntemusta ja tietoisuutta luonnosta ja sen toiminnasta.
Näin päättelevät Ecology and Society -tiedelehdessä ranskalaistutkijat, jotka haastattelivat omalla pihallaan perhosia tarkkailevia harrastajia.
Käyttäytymis- ja luonnontieteiden välimaastoon sijoittuva tutkimus hyödynsi ranskalaista pihoilla ja puutarhoissa tehtävää seurantatutkimusta, jonka idea on yksinkertainen: osallistujia pyydetään tarkkailemaan pihan perhoslajistoa maaliskuusta lokakuuhun ja ilmoittamaan kultakin kuukaudelta lajikohtaisesti suurin kerralla havaittu yksilömäärä.
Perhostutkimus ja ranskalaistutkijoiden havainnot ovat hyvä esimerkki kansalaistieteestä, missä hyödynnetään harrastajien tekemiä havaintoja.
Ecology and Society -lehden juttu osoitti, että osallistujille tutkimukset voivat olla myös oppimisprosessi.
Suomessa kansan harrastajarivien hyödyntäminen on vanha keksintö. Biologisten ilmiöiden vuodenaikaishavaintoja kerättiin systemaattisesti jo 1800-luvulla.
Pyörän voi toki aina keksiä uudelleen, ja siitä hyvänä esimerkkinä on hyvin nopeasti suuren suosion saavuttanut Birdlife Suomen pihabongaus. Vuonna 2006 ensimmäistä kertaa järjestettyyn tapahtumaan osallistui tänä talvena jo 19 000 linnuista kiinnostunutta suomalaista.
Kansalaistiede on sitä luotettavampaa, mitä suurempi havaintoaineisto saadaan kerättyä.
Parhaillaan ajankohtaista tieteen hyväksi talkoilemista on Luonto-Liiton kevätseuranta, jossa merkitään muistiin helposti tunnistettavien lajien ensihavaintoja ja runsastumista.
Helppoudestaan huolimatta kevätseuranta ei ole kuitenkaan osallistujamäärissään päässyt lähellekään pihabongauksen lukemia.
Kansalaistieteellä on paljon annettavaa eliökantojen seurannalle. Suomalaisissa lajiseurannoissa vapaaehtoisten työpanokseksi on arvioitu jopa 70 prosenttia.
Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt harrastajatutkimusten vaikutus luonnontuntemuksen lisääjänä.
Ranskan perhostutkimukseen ottaa osaa jopa 4 000 henkilöä vuosittain.
Tutkijat arpoivat tästä joukosta 30 haastateltavaa, joista vain yksi oli tuntenut perhosia ennen innostumistaan pihaperhosten laskemisesta.
Valtaosa osallistujista siis oppi perhostuntemusta vasta tutkimuksen myötä.
Tutkijat ovat toisinaan pohtineet luonnontuntemuksen hupenemisen ja luonnon monimuotoisuuden vähenemisen yhteyttä. Onko niin, että luonnosta vieraantuminen saa meidät myös unohtamaan luonnonsuojelun tärkeyden?
Yhdysvaltalaisprofessori James R. Miller on puhunut jopa luonnontuntemuksen sukupuutosta. Tähän vaivaan harrastajatutkimukset olisivat kelpo lääke.
Luontoharrastajille ranskalaistutkimuksen viesti ei ole uutinen: lähiluonnon tarkkailu opettaa takuuvarmasti uutta.
Jokainen oman pihansa lintuja, kasveja tai ötököitä seurannut tietää, että minä päivänä tahansa kotiportailta saattaa havaita jotain ennennäkemätöntä.
Kun seuranta etenee, moni huomaa vuosien välisiä eroja tuttujen lajien esiintymisessä ja alkaa pohtia syitä näihin eroihin. Siinä eteneekin jo vaivihkaa ekologian alkeisiin.
Suomeenkin tarvittaisiin lisää matalan kynnyksen harrastajatutkimuksia, jotka motivoisivat seuraamaan luontoa erilaisissa lajiryhmissä.
Miller muistuttaa, että luonnontutkimukseen ja -harrastamiseen tarvitaan myös luontoa. Kun yhä useampi asuu kaupungeissa, tulee pitää huolta siitä, että luontoa löytyy myös niistä. Puistoja, pihoja, rakentamattomia rantoja ja niin edelleen.
Luontoympäristöjen säästäminen edistää paitsi luonnon myös ihmisen hyvinvointia.