Kaupunkilaistuneen sukupolveni edustajat eivät mielellään lähde luontoon, ellei puitteeksi järjesty riittävän tilavaa mökkiä kaikilla mahdollisilla mukavuuksilla. Vähintään veden täytyy tulla hanasta, sähkön pistokkeesta ja jätevesien on poistuttava kesän kukkeaa ominaistuoksua haittaamatta.
Luonnollisesti luonnonhelman tulee olla päällystetyn tien päässä ja lähellä kauppaa, jotta täydennysreissulle pääsee nopeasti, jos vaikka suodatinpussit loppuvat. Kuka nyt kahvia osaa enää pannussa keittää?
Nuotio nostaa tunnelmaa, mutta savuttaa ikävästi. Ja grilli on kyllä kätevämpi, kun haluaa nauttia pekoniin käärittyä ja tasaisesti kypsynyttä kananrintaa ja kasvisvartaita sopivan viinin kera.
En väitä vaan tiedän. Itse ainakin olen sen verran vieraantunut luonnonläheisestä elämäntavasta, että esimerkiksi sanaparista pellit kiinni tulee enemmin mieleen baaritiskillä pilkkiminen kuin tulisijan ja savupiipun välisen yh-
teyden sulkeminen juuri oikealla hetkellä - jossain häkämyrkytyksen ja lämmön karkaamisen välissä.
Jos tällainen mukavuudenhaluinen eläjä joutuisi yksin keskelle luontoa, hän ei pärjäisi - ainakaan täysin luottavaisin mielin. Eihän tottumaton metsään vapaaehtoisesti mene, mutta eipä sitä tiedä, vaikka merkkiliikkeestä hankitun auton (jolle ei itse edes saa näyttää työkaluja) navigaattori joskus suosittelisi oikoreitiksi paikallisten unohtamaa kärrypolkua, joka on kiusallisesti kännykkäverkon tavoittamattomissa. Ja siellä kun menopeli räsähtää rikkiÊ6;
Ainakin omat tulevaisuudennäkymäni heikentyisivät, vaikka kovasti haluaisinkin väittää muuta.
Selviytymis- ja suunnistamisasioita on tietysti kerrattu pitkin kouluvuosia. Parhaat opit sai lomakesinä mummoloissa, joissa pääsi kulkemaan papan ja mummojen kanssa luonnossa ja oppi tietämään, minkä varvun sojotuksesta voi päätellä mitäkin.
Nyt suurin osa tuosta tiedosta on unohtunut, tai piiloutunut tällä hetkellä tärkeämpien selviytymiskeinojen alle. Vaikkei luontoon liittyvälle viisaudelle koskaan tulisikaan käyttöä, tilanne on harmillinen jo mielikuvatasolla. Mieluumminhan sitä olisi kesäaikaan ruskettunut ja reipashenkinen luonnonlapsi, joka kävelee vaikka sepelillä ja pärjäisi metsässä yksikseen viikkokaupalla, kuin helposti palava heinäallergikko, joka huolehtii lihaskunnostaan ilmastoidulla kuntoklubilla ja jonka pehmeitä jalkapohjia samettisinkin nurmi pistelee.
Jospa paluun luontoon aloittaisi siitä, että riisuisi kengät - muulloinkin kuin kesäöisin baarista kotiin tullessa, kun on tanssinut päkiänsä astumiskelvottomiksi uusilla korkkareilla.
heidi.hietala@kaleva.fi