Kyllä, onhan näiden kanssa vierähtänyt eräskin tovi”, myöntää oululainen Anni Kaijala naurahtaen.
Kaijala on asetellut ruokapöydälle rivistön lasipurkkeja Marja-Leena Pirkolan ja Saga Moilasen ihasteltaviksi. On mustikkaa, sientä, tattia, nokkosta ja kuusenkerkkää kuivattuina, ja sitten jotain siirapilta vaikuttavaa - siirappia hyvinkin, nimittäin voikukka-sellaista! Kuusenkerkistäkin voisi siirappia kuulemma keitellä, mutta tähän hätään talon emäntä ei sitä ole ennättänyt tehdä.
Pirkola ja Moilanen nuuhkivat purkkeja, kopauttavat muutaman kuivuneen marjan kämmenelleen, lipaisevat lusikoilla siirappia. ”Kyllä tuo äitee osaa! Ja nämä mustikatkin ovat ihan kuin karkkeja...”
Pirkola ja Moilanen kutsuvat Kaijalaa äidikseen tai äiteekseen, vaikka todellisuudessa hän ei sitä olekaan. Kaikki kolme ovat Madekosken marttoja ja ystäviä jo vuosien takaa. Nyt martat istuvat kahvipöydässä nokkospiirakan ja muiden herkkujen äärellä tuumimassa, mitä kaikkia luonnonantimia voisi tähän aikaan vuodesta ja kesän vielä tästä edetessäkin hyödykseen käyttää.
Kulinaristisia elämyksiä
Kotipuutarhurin riesana pidettyjä nokkosia ja voikukkia ainakin kelpaa näihin aikoihin nauttia, samoin kuin niitä kuusenkerkkiä, Kaijala tietää.
Ja jotkut kulinaristit tiettävästi tarjoavat sen rentun ruusun eli maistohorsman nuoria versoja parsan tapaan - siis suolavedessä keitettyinä ja maustevoilla mehevöitettyinä.
Kielen mennessään vievän nokkospiiraan ohjeen emäntä suostuu kertomaan hetken taivuttelun jälkeen.
Pohjaan tarvitaan sata grammaa voita, kaksi desiä perunahiutaleita ja saman verran vettä sekä puoli teelusikallista leivinjauhetta. Taikina painellaan piirasvuokaan ja annetaan levähtää ainakin pari tuntia viileässä ennen kuin sitä paistetaan uunissa kymmenisen minuuttia 225 asteen lämmössä.
Täytteeksi levitetään pari desiä esikiehautettuja ja hienonnettuja nokkosia sekä liemi, jossa on kolme munaa, kolme desiä maitoa, loraus ranskan- tai muuta kermaa ja ripaus muskottipähkinää. Piirakka kruunataan juustoraasteella tai homejuuston murusilla. Jos haluaa, voi piiraan päälle asetella vielä viipaloitua tomaattia tai ripotella vaikkapa kinkkusuikaleita, ruskistettua jauhelihaa tai esikäsiteltyjä sieniä - mitä ikinä kaapista löytyy, emäntä vinkkaa. Mutta ennen kuin piiraalla pääsee herkuttelemaan, pitäisi sen malttaa antaa kypsyä uunissa vielä likemmäs puoli tuntia.
Nokkosiin kovin tottumaton onnistuu takuulla polttamaan kätensä niitä noukkiessaan, mutta olisiko Madekosken marttakolmikolla antaa neuvo tähän hätään? Pitää vain rohkaista mielensä ja tarttua versoihin tukevalla otteella, kuuluu vastaus.
Vaan entäs voikukkasiirappi, joka maistuu mainiolta yhtä lailla kahvissa, teessä kuin vaikkapa leivän päällä ja jota voi käyttää myös piparitaikinassa siinä missä muussakin leivonnassa? Siirapin keittelyssä on siinäkin omat niksinsä, Kaijala myöntää.
Ensiksikin siirappiin käyvät vain kukat, jotka ovat kunnolla auenneet. ”Kukat kannattaakin kerätä jo aamun aikana”, hän huomauttaa.
Siirappiannokseen tarvitaan kukkia kaksi kunnon kourallista sekä litra kylmää vettä. Nämä lämmitetään liedellä kattilassa niin, että vesi on kiehumispisteessä. Liemi nostetaan jäähtymään ja sen annetaan seistä ainakin yön yli. Seuraavana päivänä liemi siivilöidään tarkoin ja joukkoon lisätään kilo raaka- tai taloussokeria sekä puolen sitruunan mehu. Lientä keitellään lempeällä lämmöllä ilman kantta niin kauan, kunnes se on muuttunut siirapiksi. Välillä sitä voi käydä pyöräyttämässä puukauhalla - ja kannattaa varautua siihen, että keittourakka vaatii useamman tunnin. Jos kokki on malttamaton ja jättää liemen liian juoksevaksi, siirappi happanee käyttökelvottomaksi ennen aikojaan, Kaijala varoittelee.
Samalla periaatteella voi keitellä siirappia myös kuusenkerkistä. Sitä paitsi parisenttiset kevätkasvustot kannattaa käydä napsimassa tai nykäisemässä kuusiaidastaan juuri näihin aikoihin. Kerkät huuhtaistaan ja niiden päälle kaadetaan kattilaan vettä niin, että ne peittyvät. Kattilan annetaan olla rauhassa seuraavaan päivään.
Kerkkiä keitetään liotusvedessään noin tunti, minkä jälkeen ne siivilöidään. Lientä keitellään kasaan vielä noin tunnin verran ennen sokerin lisäämistä. Mehulitraa kohden tarvitaan kilo sokeria. Keittämistä jatketaan edelleen niin kauan, että liemi muuttuu sopivan sakeaksi siirapiksi.
Huuhdeltuja kerkkiä voi myös kuivata ja käyttää mausteena rosmariinin tapaan. Esimerkiksi poroa ja kalaa kannattaa niillä ryydittää.
Jos lääkäriä ei likellä...
Mutta osaa Kaijala käyttää luonnonantimia muutoinkin kuin murkinaksi.
Muisteleepa hän esimerkiksi erästä hillareissua, jolloin sattui hörppäämään suuhunsa kahvin sijasta ampiaisen. Ampiainen otti ja pisti suuhun, vaan hillastaja ei jäänyt neuvottomaksi: hän kouraisi maasta sammalta ja paineli sitä kerroksen kaulalleen. Kummasti vain kuumotukseen tepsi, vaikka terveyskeskuksessa moista konstia lähinnä kauhisteltiin.
Hyvänä haavan hauteena on jo vanhastaan pidetty puhdasta piharatamon lehteä, marttakolmikko muistelee - jos kohta arvelee, että nykyihmisen ei ehkä sittenkään kannata kaikkea suinpäin kokeilla.
Jalkavoidetta Kaijala kertoo silloin tällöin keittelevänsä kehäkukista ja margariinistä. Hän vinkkaa vielä, että hiuksia saattaa vallan hyvin huuhdella nokkosten keitinliemellä ja varsinkin, jos on vaaleatukkainen ja haluaa kutreihinsa punaista sävyä.