Raamatun luomiskertomus antaa myyttisellä tasolla pyhän, sakraalin tulkinnan elämälle, sen syntymiselle ja lisääntymiselle, erilaistumiselle ja suojelemiselle, mutta myös välttämättömälle taipumiselle katoavuuden alaisuuteen.
Pyhänä on aina kunnioitettu kaikkea sitä, minkä on katsottu turvaavan yhteisön eloonjäämistä ja koko luomakunnan hyvinvointia. Pyhänä pidetyt arvot ovat eräänlaisia raja-arvoja, joita ei pidä ylittää eikä kumota, koska muutoin luonnon kiertokulku särkyy eikä viime kädessä myöskään siihen sidottu, siinä elävä ihminen kestä.
Muinaisina aikoina jumalten valtaan joutuminen merkitsi joko pyhitystä tai kirousta. Lajien moninaisuudessa, sukupolvien saatossa jatkuva itse elämä on ihmisen lyhyttä elämänaikaa suurempi, siitä riippumaton, pyhyyden piiriin kuuluvien raja-arvojen määrittelemä asia, jonka edessä ihmisen olisi terveellistä oppia tuntemaan ”pyhää pelkoa”.
Ihminen on ainoa laji, joka pystyy vähättelemään Luonnon töitä jumaloidessaan omaa kykyään ja tahtoaan, voimaansa ja tekniikkaansa niin, että häpäisee pyhyyden raja-arvot ja altistuu Luonnon kiroukselle vaikkapa ihmisen itsensä aiheuttamana ilmastonmuutoksena.
Tunteettomuus luonnon pyhyydelle ei sentään ole ihmiselle täysin lajityypillinen asia, sillä poikkeuksia on. T.I. Itkonen kertoo kirjassaan Suomen lappalaiset vuoteen 1945, osat I ja II kolttasaamelaisten harmonisesta luontosuhteesta, johon kuului salaperäisyyden taju ja mystisyyden kunnioitus.
Luonnon elementit paljastavat itsensä ja toinen toisensa vain epäsuorin viittauksin ja epätäydellisesti, mutta kuitenkin niin, että kätkeytyneen totuuden voi tavoittaa se, jolla on kyky ymmärtää vihjeitä ja lukea Luonnon kirjaa.
Keskellä Tokion miljoonakaupungin vilinää kulkija voi törmätä jalkakäytävää reunustavaan pyhään puuhun, jota ympäröi lippusiima, johon on ripustettu siunauksia ja rukouksia pienille paperilappusille. Puut ovat vaiti, mutta hereillä – hiljaisina todistajina muistuttamassa kiireistä, satunnaista kulkijaa elämän pidemmästä, sanattomasta aikajänteestä.
Psalmirunoilija laulaa Luojan ylistystä (Psalmi 104) puhumalla Luonnon töistä haltioituneesti ja äärimmäisellä kunnioituksella: ”Kaikki luotusi tarkkaavat sinua, Herra, ja odottavat ruokaansa ajallaan. Sinä annat, ja jokainen saa osansa. Avaat kätesi, ja kaikki tulevat ravituiksi. Kun käännyt pois, ne hätääntyvät; kun otat niiltä elämän hengen, ne kuolevat ja palaavat maan tomuun. Kun lähetät henkesi, se luo uutta elämää, näin uudistat maan kasvot.”
Miten oppia eläytyen ymmärtämään psalmirunoilijan sielunmaisemaa, jossa keskeistä on näkökulma, että kaikki Luonnon työt ovat yhtä arvokkaita kuin mitkä tahansa ihmisen työt?
Mitä virran jokihelmisimpukka ja metsän pyypoikue kertovat meille elämän kunnioituksesta? Kestäisimmekö kuulla, jos Mustanmeren rannoilla tuhansittain kuolemaa tekevät delfiinit puhkeaisivat puhumaan ja kertoisivat, miltä tuntuu menettää suuntavaisto Ukrainan sodan vedenalaisten vaikutusten vuoksi?
Jorma Laitinen
psykiatrian erikoislääkäri, lääketieteen tohtori, yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiaalipolitiikan dosentti, Rovaniemi