Torstaina avattiin Luomukaupat.fi-verkkopalvelu, jonka avulla kuluttaja voi etsiä haluamansa luomutuotteen lähimmän myyntipaikan tai oman lähikauppansa koko luomutuotevalikoiman.
Luonnonmukaisesti tuotetut elintarvikkeet ovat hyviä, terveellisiä ja ympäristöystävällisiä, mutta niiden kysyntä ei ole vastannut 2000-luvun alussa asetettuja odotuksia. Asiaa pyritään parantamaan uudella Luomukaupat-palvelukonseptilla. Konseptiin kuuluu kattavan verkkopalvelun lisäksi myymälämarkkinointi sekä kokonaisvaltainen kuluttajavetoisen luomukaupan kehittäminen.
Suomalaiseen luomukaupat.fi -portaaliin kootaan Suomen kattavin tietokanta eri luomutuotteista sekä kaupoista, joissa kyseisiä tuotteita on saatavilla. Tietokantaa ylläpidetään yhdessä kauppiaiden kanssa, jotka päivittävät lähes reaaliaikaisesti kaupasta kulloinkin saatavilla olevat tuotteet suoraan verkkoon.
Palvelukonseptin lanseerausvaiheessa mukana on yli kaksikymmentä myymälää pääasiassa pääkaupunkiseudulta.
"Tämä on juuri sitä, mitä luomu tässä vaiheessa tarvitsee. Luomua ei aikaisemmin ole markkinoitu normaalein markkinoinnin keinoin ja se on ollut virhe", sanoo dosentti Anu Raijas Helsingin yliopiston kuluttajaekonomian laitokselta.