Suomen evankelisluterilainen kirkko sai näkyvimmäksi vaikuttajakseen sovittelevan pohjalaisen.
Tapio Luoman edessä on iso haaste: kuinka pitää koossa sisäisesti yhä hajanaisemmaksi muuttuva kirkko.
Suomen evankelisluterilaisen kirkon tärkeimpään virkaan eli arkkipiispaksi vihitään tulevassa kesäkuussa nykyinen Espoon piispa Tapio Luoma, 55. Eteläpohjalaistaustainen Luoma päihitti vaalin kakkoskierrokselle toisena ehdokkaana yltäneen Porvoon piispan Björn Vikströmin jopa odotettua selvemmin numeroin.
Vaalikampanjan aikana Luoma leimautui konservatiiviksi, Vikström liberaaliksi. Jako tehtiin ennen kaikkia sen perusteella, miten ehdokkaat suhtautuvat kysymykseen homoparien kirkollisesta vihkimisestä. Luoma näkee avioliiton miehen ja naisen välisenä kun taas Vikström vihkisi kirkossa myös samaa sukupuolta olevat parit.
Epäilemättä Luoma on vanhoillisempi kuin Vikström, mutta yhtä hyvin häntä voi luonnehtia keskitien kulkijaksi. Esimerkiksi kysymyksessä naispuolisten pappien asemasta ja kohtelusta kirkossa Luoma on tehnyt selvän pesäeron kirkon vanhoillisimpaan siipeen.
Arkkipiispalla ei ole toimivaltaa muiden hiippakuntien sisäisiin asioihin, mutta toisaalta hänellä on useita niin sanottuja kokonaiskirkollisia tehtäviä. Mielipidevaltaa arkkipiispalla on paljonkin. Luomalla on tapana tuoda näkemyksiään julki haastattelujen ja kirjoitusten ohella Twitterissä.
Tuleva arkkipiispa on kertonut vierastavansa äärimmäisyyttä ja ehdottomuutta. Hänen kannanottojaan onkin leimannut kompromissihakuisuus ja varovaisuus.
Tulevassa tehtävässään Luoma joutuu tavan takaa vastaamaan kysymykseen, mikä on ”kirkon kanta” erilaisiin pinnalla oleviin kysymyksiin. Luomaa kehutaan taitavaksi sanankäyttäjäksi, mutta nyt se taito joutuu todella koetteelle.
Viime vuodet ovat näyttäneet, kuinka herkästi kirkon ovet käyvät, jos sen johtopaikoilta kuuluu kannanottoja, jotka eivät jotakin osaa sen jäsenistä miellytä.
Edeltäjiltään Luoma perii vanhat, kiperät, koko kirkkoa koskevat kiistanaiheet. Arkkipiispan tehtävän raskaudesta ja vaativuudesta kertonee se, että viran nykyinen haltija Kari Mäkinen halusi jäädä eläkkeelle käytännössä heti kun se on mahdollista. Hän olisi voinut jatkaa virassa vielä lähes viisi vuotta.
Kivuliaisiin teemoihin kuuluu esimerkiksi kysymys homo- ja lesboparien asemasta kirkossa. Homoparien kohtelu on tosin kiinni ennen kaikkea kirkolliskokouksen eikä arkkipiispan tahdosta.
Näin on siksi, että päätös samaa sukupuolta olevien parien kirkollisesta vihkimisestä on tehtävä kirkolliskokouksessa kolmen neljäsosan ääntenenemmistön turvin. Arkkipiispalla on kirkolliskokouksessa vain yksi ääni mutta tässäkin kiistatta iso määrä mielipidevaltaa.
Laajemmassa mitassa Luoman työn suuria haasteita on kaksi: miten pitää yhdessä kirkkoyhteisö, joka koostuu yhä kauemmaksi toisistaan etääntyvistä ryhmittymistä. Ja miten jarruttaa kirkon jäsenkatoa, joka ei näytä päättymisen merkkejä.
Kumpikaan tehtävä ei ole vain arkkipiispan pöydällä, mutta moni katse suuntautuu juuri häneen. Sovittelevuus ja varovaisuus voivat tällaisen tehtävän hoidossa olla kovastikin hyödyllisiä avuja.