Lumen siivoaminen pihalta on oivallista kuntoliikuntaa, mutta myös raskasta fyysistä työtä, jonka pakkanen voi tehdä vielä vaativammaksi.
Kylmyys vaikuttaa lihaksiston kestävyyteen, voimaan, nopeuteen ja koordinaatioon. Voimakas kylmäaltistuminen heikentää myös hengityselimistön toimintaa supistamalla ylempiä hengitysteitä. Väärä lumityötekniikka kuormittaa selän ja hartiaseudun lihaksia.
Pakkasen lisäksi lumitöitä hankaloittavat heikko valaistus, liukkaat kulkupinnat, lumitöihin sopimattomat talvivaatteet, tottumattomuus raskaaseen fyysiseen työhön ja Oulun seudulla usein myös voimakas tuuli. Lumenluontiin kannattaakin varustautua sään mukaisella vaatetuksella ja pitävillä kengillä.
Turvallisuutta
hyvillä välineillä
Hyvällä lapiolla tai kolalla tehty lumityö säästää monelta tarpeettomalta vaivalta. Liian lyhytvartinen lapio rasittaa selkää, liian pitkä lapionvarsi puolestaan tekee lumitaakasta raskaan siirtäessään painopisteen kauas vartalosta. Lumenluonnin lomassa kannattaa välillä pitää taukoja, suoristaa selkää ja kävellä vähän.
Lumenluonti katoilta on putoamisvaaran takia erityistä varovaisuutta ja ennakkosuunnittelua vaativaa työtä. Turvavaljaita ja -köysiä on syytä käyttää aina, vaikka ne hieman hankaloittaisivatkin työskentelyä. Ohikulkijoita on muistettava varoittaa lumen pudottamisesta, ja lähellä liikkuminen on estettävä vaikkapa puomein. Taloyhtiöissä useimmiten kiinteistöhuolto huolehtii kattojen puhdistuksesta.
Kun kattojen lumikuormaa kevennetään, on oleellista, että lunta poistetaan tasaisesti koko katolta. Yleensä kattojen pettämissyynä on ollut raskas ja epätasaisesti jakautunut lumikuorma, kova tuuli, kattorakenteen perusviat tai näiden tekijöiden yhdistelmä.
Lumikuorma katoilla on suurimmillaan maaliskuussa, jolloin hangen paksuus Oulun seudulla on yleensä vajaa puoli metriä. Oikein suunniteltu katto kestää kyllä raskaankin lumitaakan.
Katolla olevaa lunta ei kannata yrittää pudottaa alhaalta käsin. Katolta pudotessaan lumi tiivistyy hyvin tiukaksi massaksi, jonka iskuvoima alle jäävään uhriin voi olla yllättävän suuri. Lumiesteetkään eivät poista lumivyöryn riskiä kokonaan. Räystäille sulamisvesistä muodostuneet jäälohkareet saattavat pudotessaan saada aikaan tuhoisaa jälkeä. Viime vuosina useita ihmisiä on kuollut jäätyään katolta putoavan lumen tai jäälohkareiden alle.
Liikkumisturvallisuuden kannalta on tärkeää, että rakennetun ympäristön kulkutiet ovat talvellakin esteettömiä, avaria ja kulkualustat ovat pitäviä. Runsas lumentulo hankaloittaa ja vaarantaa erityisesti liikuntavammaisten, vanhusten ja lapsiperheiden liikkumista.
Tontinomistajan velvollisuutena on pitää tontin kohdalla oleva jalkakäytävä käyttökelpoisena poistamalla jalankulkua haittaava lumi ja jää sekä huolehtimalla riittävästä hiekoituksesta. Kunnan velvollisuudeksi jää ajoratojen, pyöräteiden ja muiden yleisten alueiden talvikunnossapito.
Tapaturmista
ei tilastoa
Valtakunnallisista tilastoista ei löydy tietoa lumitöissä sattuneista tapaturmista, eikä lumitöiden turvallisuusriskeistäkään ole saatavilla kattavaa selvitystä. Tiedon puute selittyy osittain sillä, että työajalla ja vapaa-ajalla sattuneet lumityötapaturmat tilastoidaan eri tavoin.
Tyypillisiä lumityötapaturmien syntytapoja ovat liukastumisen aiheuttamat kaatuminen ja putoaminen. Tällaisen tapaturman seurauksia voivat olla venähdykset, ruhjeet ja jopa murtumat. Kylkiluumurtumakin voi syntyä yllättävän helposti esimerkiksi silloin, kun lumenkolaaja tukeutuu riuskasti lumentyöntövaiheessa rintakehällään lumikolan kädensijaa vasten.
Fyysisiä vammoja voivat aiheuttaa myös väärä lumityötekniikka, puutteelliset välineet, tarpeeton riskinotto ja kohtuuttomien lumikuormien kanssa työskentely. Lumikin voi salakavalasti peittää vaaratekijän, kuten kuopan, liukkaan jään tai jonkin esteen.
Janne Sinisammal toimii tutkijana Oulun yliopistossa työtieteen yksikössä. Markku Pirinen on lääketieteen tohtori ja toimii työterveyshuollon erikoislääkärinä Oulun Työterveydessä.