Pääkirjoitus

Lu­mi­so­keus hel­pot­taa

Kun pohjoisessa kerran yhä riittää lunta ja jäätä, niistä kannattaa repiä irti hyöty ja ilo. Lähiviikkoina esimerkkejä tästä nähdään Kemissä, Oulussa, Haapavedellä ja Kärsämäellä. Muuallakin on ideoinnin tilaa.

Kimmo Frosti, Uldins Zarins ja jääteos Akseli Gallen-Kallelan työstä Kemin lauantaina avatusta lumilinnasta.
Kimmo Frosti, Uldins Zarins ja jääteos Akseli Gallen-Kallelan työstä Kemin lauantaina avatusta lumilinnasta.

Kun pohjoisessa kerran yhä riittää lunta ja jäätä, niistä kannattaa repiä irti hyöty ja ilo. Lähiviikkoina esimerkkejä tästä nähdään Kemissä, Oulussa, Haapavedellä ja Kärsämäellä. Muuallakin on ideoinnin tilaa.

Ilmastonmuutosta ei ole peruutettu, mutta viime viikot ovat osoittaneet, etteivät kunnon talvet eivätkä lumi, jää ja pakkanen ole pohjoisilta leveysasteilta loppuneet - eivätkä ehkä aikoihin lopukaan. Vaikka viime päivien kireissä pakkasissa ja purevassa tuulessa harva viihtyy ulkona, lumi ja jää voivat suotuisammilla ilmoilla tarjota perinteisten riemun ohella aivan uusia.

Kemin lumilinna ei ideana eikä kohteena ole uusi vaan jo puolentoista vuosikymmenen ikäinen. Välillä koko hanke on ollut rajussa vastatuulessa, milloin säiden, milloin talousongelmien takia. Ainakin sen perusteella, miltä linnan alueella näytti lauantain avajaisten alla, idean jalostus on saatu jälleen mukavaan vauhtiin.

Lumilinna on tänä vuonna kansallisromanttinen, todellista jäätaidetta tarjoava. Jos pakkaset eivät kiristy kohtuuttomiin tai vaihdu suojaan ja sohjoon, on ihme, jos suuri yleisö ei lumilinnaa tänä vuonna löydä.

Kemin lumilinna on todellinen tavaramerkki kaupungissa, jonka matkailu- ja tapahtumaideoinnissa on muutenkin ollut raikkautta enemmän kuin monessa isossa kaupungissa. Merkittävin Oulun talvesta tiedetty asia oli vuosikymmenten ajan se, että kaupungissa tuulee. Pieniä merkkejä paremmasta kuitenkin on.

Ulkoilmatapahtumista nyt kolmesti järjestetty Poro Feria on tuonut kaupungin keskelle eloa ja annoksen arktista eksotiikkaa. Katsojatkin ovat sen löytäneet. Tapahtumaa vain ei voine venyttää muutamaa päivää pitemmäksi jo siksi, ettei yhtä kaupungin katuosuutta voi lumettaa porojen kiihdytysradaksi kovin pitkäksi aikaa.

Tänä vuonna Poro Feria yhdistetään Nallikarin talvikylän avajaisiin, mikä tuntuu järkevältä. Näin kaupunkiin saadaan yksi täysipainoinen tapahtumaviikonloppu, joka alkaa tuntua jo talvifestivaalin alulta. Sellaista Oulun talvi on huutanut.

Nyt toista kertaa avattava Nallikarin talvikylä on mainio osoitus siitä, että toimivat ideat ovat useimmiten yksinkertaisia. Tarvittiin vain yksityistä aloitteellisuutta, ja niin kaupunkilaisten kesäkokoontumispaikkana tunnetulle alueelle saatiin aikaan mukava koko perheen ulkoilukohde.

Vielä viime vuonna aktiviteettien tarjonta oli talvikylässä melko suppea, mutta silti väkeä virtasi paikalle hyvin. Oulussa lapsia on niin paljon, että kylään saadaan eloa jo oman kaupungin väestä.

Kun paikalle tänä vuonna tulee uusia yrittäjiä, sopii toivoa, ettei irti pääse hanakka rahastushenki. Hinnat kannattaa pitää kohtuullisina, jottei kohde jätä kävijöilleen karvasta makua.

Perinteistä lumeen ja jäähän perustuvaa talvitarjontaa ovat helmikuun lopulla peräkkäisinä viikonloppuina järjestettävät jäänveiston SM-kilpailut Haapavedellä ja lumenveiston SM-kisat Kärsämäellä. Kun muun maailman pohjoisilla piireillä lumen ja jään ovat ottaneet työstettäväkseen myös taiteen ammattilaiset, Suomessa asialla ovat lähinnä harrastajat.

On sinänsä ymmärrettävää, jos taiteilija ei halua luomistyönsä valuvan sohjoon kevätauringossa kuukauden tai kahden jälkeen, mutta kyse on silti myös ajattelutavasta. Lumi- ja jäänveistokisoissa taiteilijat voivat töillään saada kontaktin sellaiseen yleisöön, joka harvemmin tulee gallerioihin tai ateljeihin. Suomessa jos missään lumi ja jää luontuisivat laajemmankin taiteilijajoukon materiaaliksi.