
Keskiviikkona Oulua kurittaneessa lumimyrskyssä ajettiin yli kolmekymmentä peltikolaria, arvioidaan Oulun poliisin johtokeskuksesta.
Vanhempi konstaapeli Jarno Väliaho kertoi, että vielä myrskyn laannuttua alkuillasta hälytyksiä tuli yhä tasaisena virtana.
"Ne ovat pieniä peltikolareita, peräänajoja ja sivuosumia ympäri kaupunkia", Väliaho kertoo.
Poliisin ja pelastuslaitoksen tietojen mukaan kolareista olisi selvitty lievillä loukkaantumisilla.
Ketjukolari sai aikaan kolarisuman
Pohjantiellä nähtiin päivän aikana ketjukolarisuma, joka katkaisi etelään menevän liikenteen neljäksi tunniksi.
Tapahtumat saivat alkunsa kahden aikaan etelään menevillä kaistoilla ennen Kaakkurin ramppia. Paikalla sattui kuorma-auton ja kuuden henkilöauton ketjukolari.
Kolarin vuoksi useita henkilöitä vietiin tarkastukseen sairaalaan. Kukaan ei loukkaantunut vakavasti.
Onnettomuudessa oli mukana myös hevoskuljetustraileri. Siellä kuljetettu ravihevonen loukkaantui niin pahoin, että poliisi joutui lopettamaan sen.
Paikalle hälytettiin kymmenen pelastuslaitoksen yksikköä, kaksi johtoyksikköä ja 12 ambulanssia.
Pelastuslaitoksen ollessa matkalla paikalle tilanne paheni Pohjantiellä lukuisiksi ketjukolareiksi eri paikoissa.
Pelastuslaitoksen apua tarvittiin seitsemässä eri kolarissa. Kolareissa oli osallisena kaikkiaan noin 30 ajoneuvoa.
Liikennettä haittasi erityisesti sorarekan kaatuminen keskelle tietä Lintulan kohdalla. Rekka katkaisi molemmat etelään menevät kaistat.
Pohjantie oli suljettuna neljän tunnin ajan. Liikenne saatiin sujumaan uudelleen puoli kuuden jälkeen illalla.
Pohjantien kiertäminen ruuhkautti liikenteen muualla Oulussa
Pohjantien ollessa suljettuna liikenne ohjattiin kiertoteille. Se ruuhkautti Oulun keskustan ja lähialueiden kadut täysin.
Esimerkiksi Kainuuntiellä oli pahat ruuhkat ja Limingantie keskustasta Kempeleen suuntaan oli yhtä hitaasti matelevaa autojonoa tuntien ajan.
Myös liikenne Kastellin häkistä Erkkolan sillalle ja siitä edelleen Ruskon suuntaan olivat pahoin ruuhkautuneet iltapäivällä ja alkuillasta.
Myös muualla rytisi
Väliaho kertoo, että pahin kolariryysis saatiin hoidettua kello 19 mennessä.
Sen jälkeen peltiä on kolisteltu tavallisen talvi-illan tahtiin. Muun muassa Puistokadun ja Isonkadun risteyksessä kolaroitiin, kun henkilöauto ajoi punaisia päin. Myös Kempeleessä moottoritien rampilla sattui illalla peltikolari.
Myös muualla Pohjois-Pohjanmaalla rytisi päivän aikana. Illan mittaan lumipyry siirtyi Kainuuseen, josta tuli jonkin verran hälytyksiä peltikolareista.
Väliahon mukaan Kainuun tilannetta helpotti se, että työmatkaliikenteessä autoilevat ehtivät kotiin ennen pahinta myräkkää.
Katso video kolarisumasta Pohjantiellä.
Kuvagalleriaan on koottu Kalevan kuvaajien ottamia kuvia Pohjantien liikennekaaoksesta. Myös lukijat ovat lähettäneet runsaasti kuvia onnettomuuksista.