Kansanedustajiksi valitut kiittelevät näinä päivinä äänestäjiään ja vaalityöntekijöitään, mikä onkin kaunista. Jos oikein rehtejä olisivat, heidän kuuluisi osoittaa erityiskiitos valitsematta jääneille kanssakilpailijoilleen. Monet läpi menneet hyötyivät ulos jääneiden äänisaaliista. Mitä suurempi kasa lippuja kertyy puolueen tai vaaliliiton yhteiseen pottiin, sitä useammat pääsevät Arkadianmäelle vaikuttamaan. Mutta aina jotkut jäävät rannalle ruikuttamaan.
Varasijalle jäi Oulun vaalipiirissä jopa yli kuusi tuhatta ääntä saanut ehdokas. Se tuntuu raa´alta. Toisaalta Helsingissä pääsi eduskuntaan yksi ehdokas noin 1 600 äänen turvin. Sillä tavoin voi käydä, kun joku saa niin muhkean äänivyöryn, että hänen voi sanoa vetäneen perässään eduskuntaan jonkun toisen. Se onnistuu harvoilta.
Kumpikin ilmiö kuuluu suhteellisen vaalitavan luonnolliseen vaihteluväliin. Ellei sitä hyväksyttäisi, vaaliliitoilta menisi epäoikeudenmukaisesti ääniä hukkaan.
Surkeimmat tunnelmat ovat epäilyksettä niissä ryhmittymissä, joiden ehdokkaat ja muut vaalityöntekijät jakoivat tuhansia ja taas tuhansia lehtisiä sekä lappusia, pitivät vaalitilaisuuksia, liisteröivät mainoksia ja ilmoittelivat rahoilla, jotka oli kerätty lakkia kierrättämällä - ja kaiken tuon jälkeen joutuivat nuolemaan näppejään. Valtakunnan äänitilastoja lukiessa havaitsee, että sellaisen kohtalon kokeneita oli paljon.
Harmin ymmärtää. Silti heidän on aiheetonta surkeilla, että tuli puuhasteltua turhanpäiten, heitettyä energiaa hukkaan. Ei sinne päinkään. Vaihtoehtojen tarjoaminen kuuluu demokratiaan. Eduskuntapuolueita kuuluukin haastaa otteluun. Ilman suurten puoluetoimistojen apua, vailla puoluetukirahoja vaaleihin osallistuvat ovat kansanvallan työmyyriä, arjen sankareita.
On tärkeää esittää näkemyksiä, joita kukaan muu ei tuo esille, kunhan ajatukset pysyvät lain ja hyvän maun rajoissa. Sillä tavalla saadaan aikaan mahdollisimman laajaa keskustelua. Ellei sellaista käydä, kansalaisyhteiskunta ja sananvapaus ovat kehnossa
kunnossa.
Uudet yrittäjät pääsevät harvoin pinnalle, mutta joskus käy niinkin. Vihreät ovat lähihistoriasta näkyvin esimerkki. Heidän mukanaan politiikkaan on tullut uusia sävyjä, varmaan hyviä ja huonoja. Enemmistön näkemys ratkaisee niiden läpimenon.
Diktatuurissa kaikki on toisin. Suuria muutoksia voi tulla kertaheitolla, oikein räiskeen kanssa. Se vain tahtoo käydä monille kohtalokkaan epäterveelliseksi. On Suomessakin ollut kautta itsenäisen historiamme myös vaaleissa mukana liikkeitä, jotka ovat tavoitelleet yhden suunnan diktatuuria. Vahva demokratia pystyy torjumaan sellaiset viritelmät. Sekin edellyttää hyvää valmiutta keskusteluun, myös kovaan väittelyyn.
Kaiken edellä sanotun jälkeenkin pätee tosiasia, että meillä on asukaslukuun nähden kovin laaja eduskunta. Sitä voisi kutistaa vaikkapa EU-parlamentaarikkojemme lukumäärän verran. Samalla olisi mahdollista huolehtia tasauspaikoilla suhteellisuudesta.
Selvää silti on, että vähennys ei onnistu. Useimmat kansanedustajat havittelevat jatkokautta. Koskaan ei löydy sellaista enemmistöä, joka kaventaisi omia mahdollisuuksiaan. Ja jos edustajamme katsovat taas vastaisuudessa tarvitsevansa lisää avustajia, heille rakennutetaan jälleen uusia tiloja. Sen me joudumme maksajina hyväksymään. Demokratialla on hintansa, mutta vaieten sitäkään ei tarvitse hyväksyä.