Meri-Lapin alueen syksyn tiheän kulttuuriponnistuksen tulos on nyt heitetty julkiselle estradille. Pienessä satamakaupungissa näyttämöllä on koominen kamariooppera.
Menottin Vanhapiika ja varas työllistää varsinaiseen musiikkiinsa vähän väkeä: solistien lisäksi käsikirjoituksessa ei tarvita kuoroa, orkesteria tai kapellimestaria.
Ulkoisissa puitteissa tekijöitä on ollutkin sitä enemmän, kun valot, äänet ja lavasteet on tehty ohjattuina oppilastöinä Länsi-Lapin ammatti-instituutissa.
Tuloksena on hallittu ja jopa tyylikäs kokonaisuus, joka todistaa, ettei ennakkokirjoittelussa korostettu halu näyttää osaamista myös tällä alueella ollut tuulesta temmattu.
Menottin oopperan juoni on useimpia oopperoita nokkelampi. Tapahtumat etenevät ylipäätään ymmärrettävästi. Lisäksi tarinaa kannattelee opera buffasta tuttu karnevalistinen karakteri.
Rakastuminen johtaa Miss Toddin ja hänen sisäkkönsä Laetitian varastamisen keinoin miellyttämään ihastumisensa kohdetta, kulkuri Bobia. Syyllisyys tekoihin halutaan lopuksi langettaa viattoman Bobin niskaan. Laetitia ja Bob liittoutuvat, ryöstävät Miss Toddin ja karkaavat. Viimeiseksi vielä Miss Pinkerton antaa naurunsa palaa seurapiiriystävänsä päälle.
Tekopyhyyden osoittaminen kiehtoo yleisöä. Juorut, vahingonilo ja myös naiivi haaveilu osuvat useimpien omaan nilkkaan. Musiikkiteatterin keinoin saa siis nauraa hetken itselleen.
Pauli Löija Miss Toddina kontratenoreineen sopii koomiseen oopperaan enemmän kuin hyvin. Jo äänensä puolesta sukupuolella leikkiminen lisää tarinan kiehtovuutta. Löija myös liikkuu erinomaisen naisellisesti.
Luonnenäyttelemisen laatu yllättikin tässä oopperassa eniten. Löija ja Laetitiaa esittänyt Eila Toikka olivat äänellisesti komeita, mutta osuvia myös näyttelemisessä. Ensemble-lauluissa Löijan ja Toikan äänet tavoittivat sointuvan yhteisen pohjavärin.
Mikko Lampelan Bobilla ja Elina Kakon Miss Pinkertonilla ei ollut oopperassa yhtä keskeistä asemaa, eikä heidän rooleistaan löytynyt aivan yhtä vahvaa särmää. Musiikillisesti sekä Kakon vaivaton sopraano että Lampelan pehmeä tenori tarjosivat kuitenkin kaunista kuultavaa.
Pianisti teki näyttämöllä suurimman työn. Aina äänessä, tunnelmat tarjoten ja taustalle jääden. Se on pianistin kohtalo.
Visuaalinen ilme näyttämöllä oli tyylikäs. Viitteelliset seinät, ovet ja ikkunat saattoi helposti lukita ja sulkea. Tuula Mäkisen, Liisa Lehtosen ja Tanja Holapan puvut istuivat lavasteisiin ja loivat tekopyhyyden karismaa. Kimmo Takalan ja Leena Leskion peruukit nostivat pisteen pönäkän menon päälle.
Ohjauksellisesti Vanhapiika ja varas juoksi ketterästi eteenpäin. Väliin nopeakin kohtausten vaihtuminen antoi katsojalle nieleskelyn aikaa.
Joskus alueoopperoista puhutaan kansalliseen laitokseen verrattuna vähätellen. Syitä riittää. Kemissä esitetty ooppera on talkoilla tehtyä seutukuntaoopperaa. Syitä sen vähättelyyn en millään löydä. Onneksi olkoon.