Lu­kio­kir­joi­hin tois­ta­tu­hat­ta euroa

Etenkin ensimmäinen opiskeluvuosi lukiossa tekee opiskelijan ja useimmiten vanhempien kukkaroon suuren loven. Suomen lukiolaisten liiton laskelmien mukaan oppikirjoihin kuluu kolmen vuoden lukiorupeaman aikana noin 1 500 euroa, jos kirjat ostetaan uusina.

Etenkin ensimmäinen opiskeluvuosi lukiossa tekee opiskelijan ja useimmiten vanhempien kukkaroon suuren loven. Suomen lukiolaisten liiton laskelmien mukaan oppikirjoihin kuluu kolmen vuoden lukiorupeaman aikana noin 1 500 euroa, jos kirjat ostetaan uusina.

"Ensimmäisenä vuonna kulut ovat suurimmat, koska silloin ostetaan paljon kirjoja ja hakuteoksia, joita käytetään koko lukion ajan. Useimmiten ensimmäisenä vuonna on myös eniten kursseja", Suomen lukiolaisten liiton puheenjohtaja Tiina Niemi kertoo.

Kustannuksiin vaikuttaa tietenkin se, kuinka paljon kursseja opiskelija haluaa suorittaa. Säästämään pystyy pitkän sentin, jos saa käsiinsä kierrätyskirjoja tai pystyy lainaamaan kavereiden tai sisarusten kirjoja.

Lisäksi maksettaviksi tulevat konseptit, vihkot, kynät, sanakirjat, taulukkokirja, laskin sekä ylioppilastutkintomaksut.



Ajan tasalla pysyminen käy kalliiksi


Se, kuinka usein kirjasarjoja ja painoksia uusitaan, riippuu Niemen mukaan paljon opettajasta ja koulusta. "Kustantajien pitäisi kyllä hiljentää vauhtia uusien painoksien teossa. Välillä kustantajilta tulee samasta kirjasarjasta uusi painos todella pienin muutoksin, ja se pakottaa usein opiskelijan ostamaan uusimman painoksen eikä vanhoja kirjoja pysty käyttämään", Niemi valittelee.

Niemi myöntää, että painoksia on toki uusittava ja ajan tasalla pysyttävä, mutta jonkinlaista tolkkua hän peräänkuuluttaa.

"Jotkut opettajat näkevät sen vaivan, että käyttävät kahta kirjasarjaa rinnakkain ja kertovat aina opiskelijoille, miltä sivulta kummassakin painoksessa löytyy mitäkin. Tämähän on kauhean hyvä asia opiskelijan kannalta", Niemi toteaa.



Harjoituskirjojakin kierrätetään


Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön viime syksynä, ja sen jälkeen vanhojen kirjojen kierrätys hankaloitui. Tiina Niemen mukaan opetussuunnitelman uusiminen on hyvä asia, mutta opiskelijoille se kävi kalliiksi.

Muutama firma kierrättää vanhoja kirjoja internetissä ja toimipisteitäkin on suurimmissa kaupungeissa. Oulun Asemakadulla on käytettyjä kirjoja myyvän verkkokauppa Jameran toimipiste. Myös Suomalainen kirjakauppa ja Lukiolaisten kirjakauppa välittävät käytettyjä oppikirjoja.

"Monissa lukioissa oppilaskunnat tekevät sopimuksia joko paikallisten tai valtakunnallisten kirjakauppojen kanssa. Kun opiskelijat tilaavat joukolla kirjansa samasta paikasta, niistä myönnetään paremmat alennukset", Niemi tietää.

Harjoituskirjat ovat kierrätyksen kannalta hankalia. Kielissä ja luonnontieteissä niitä käytetään Niemen mukaan eniten.

"Kyllä opiskelijat kierrättävät harjoituskirjojakin. Vastaukset voidaan pyyhkiä pois tai jotkut antavat niiden olla. Olen kuullut harmittavan usein, että opettaja on heittänyt opiskelijan pois kurssilta, jos tällä ei ole kirjaa tai kirja on vääränlainen. Meidän tulkinnan mukaan tämä ei ole lukiolain mukaista touhua", Tiina Niemi harmittelee.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä