Tänään sunnuntaina päättyvien Turun kansainvälisten kirjamessujen kiintoisimpaan antiin lukeutui runon ja median suhdetta luotaava yleisöseminaari lauantaina. Keskustelutilaisuudessa pohdittiin, miten runoutta representoidaan ja uutisoidaan. Millaisiin rooleihin kirjallisuus ylipäänsä julkisessa puheessa venyy?
Tavoitteena oli luoda seminaari, joka käyttää näytelmän keinoja. Rooleissa nähtiin muun muassa kulttuurilehden päätoimittaja, kustantaja, kriitikko ja runoilija. Dramaturginen kaari eteni runouden nykytilasta kohti kirjallisuuden, julkisuuden ja kulttuurilehtien ongelmia sekä visioita.
Tilaisuus oli osa uutta runouslehti Tuli & Savua julkaisevan Runoyhdistys Nihil Interit ry:n 10-vuotisjuhlaa.
Runolehti kirjavien medioiden keskellä
Tekniikan kehitys on madaltanut julkisuuteen pääsemisen kynnyksen alemmas kuin koskaan. Kustannustoimittajat ja kriitikot eivät enää joudu portinvartijan rooliin, kun esimerkiksi internet tarjoaa julkaisukanavan kenelle vain ja mille tahansa.
Voiko runouslehti erottua median kirjosta tai edes pärjätä niiden rinnalla? Haluaako se tehdä niin, onko kätköstä kirjoittaminen mahdollista?
Suomessa runokokoelmien keskivertomyynti lasketaan sadoissa, romaanien menekki kipuaa sentään tuhansiin. Siksi lehti, joka keskittyy runouteen, joutuu väistämättä valintojen eteen.
Siinä missä Tuli & Savu kurottelee kohti uusia tapoja kirjoittaa ja haluaa myös ärsyttää sisällöllään, painiskelee kirjallisuuslehti Parnasso kompromissien keskellä. Päätoimittaja Juhani Rossi pyrkii linjavetoja tehdessään pitämään mukana sisällölliset ääripäät ja siitä keskeltäkin jotain.
"Ennen kaikkea minua kiinnostaa painatusarvo; mikä julkaistu on merkittävää myöhemminkin. Jotta toiminta voisi jatkua, on sen kuitenkin oltava myös kannattavaa. Siksi pyrin valinnoissani yhdistämään taiteen ja aikakauslehtimäisyyden."
Runon ja tuottavuuden välinen yhtälö on vaikea. Itsestään selvää lukijaa ei ole
Sanomalehtien kulttuurisivuilla on valmiiksi annettu yleisö, uskotaan. Siksi paine lukijoiden viihdyttämiseksi ei ole yhtä kova kuin lehdillä, jotka valitaan nimenomaan kulttuurisisältönsä vuoksi.
"Jos lukijat otetaan itsestäänselvyytenä, annettuna lahjana, on vaarana myös menettää heidät nopeasti. Yleisöä on ylläpidettävä jatkuvasti ja uudistettavakin toisinaan", uskoi Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen kirjallisuuskriitikko Antti Majander.
Runouslehtien kompleksinen suhde julkisuuteen tuntuu ristiriitaiselta. "Tehkää sitten helvetin hyviä lehtiä, mutta älkää myykö niitä kellekään!" Majander kehotti.
Helsingin Sanomatkaan ei Majanderin mukaan tahdo olla kulttuuriarvioinnin monopoli.
"Lööppikulttuuriin ei jouduta turvautumaan, vaan oikeutemme ja velvollisuutemme on nostaa esiin sisällöllisesti mielenkiintoisia asioita. Yritämme olla puheenvuorojen antaja ja jakaa tilaa mahdollisimman monille äänille."
Tuli & Savun toimittaja Leevi Lehto oli eri mieltä: "Kun lähetimme uuden lehden tiimoilta tiedotteita, oli kulttuurijulkaisu Voima ainoa, joka ne sellaisenaan sivuilleen hyväksyi."
"Tilanne on surullinen. Runouslehden ilmestyessä kyseessä on kuitenkin kulttuurihistoriallisesti merkittävä teko, joka ansaitsisi julkisuutta", uskoi Lehto.
Pentti Holappa seurasi keskustelua hiljakseen. Junalla Turkuun saapunut kirjailija kiitteli Tuli & Savun tyylikästä ulkoasua ja päivitteli painomateriaalin laadun paranemista.
"Ero entiseen verrattuna on kuin sota-aikana matkustamieni puupenkkisten junien ja nykyisen pendolinon välillä."