Mielipiteet

Lukijalta

Oulun jouk­ko­lii­ken­teen kulut kuriin kilpailulla

Mielipiteet 24.2.2019 6:00
Rauli Lindeman, Ari Repo, Pekka Kantola, Mari Alamäki, Juha Kylmänen

Vuonna 2018 Oulun seudun joukkoliikenteen vuosibudjetti oli noin 25 miljoonaa euroa, josta oululaiset maksoivat verovaroilla 8,8 miljoonaa euroa, mikä tekee noin 170 euroa perhettä kohden riippumatta siitä, käyttivätkö he joukkoliikennettä.

Oulun seudulla joukkoliikenne otettiin vuonna 2014 yhteiskunnan järjestettäväksi, mikä tarkoittaa palveluiden säännöllistä kilpailuttamista. Tänä vuonna kilpailutukseen on tulossa 124 miljoonan euron edestä joukkoliikenteen palveluita, joiden hankintaperiaatteista päätetään 27.2. järjestettävässä Oulun kaupungin joukkoliikennejaoston kokouksessa.

Vuoden 2014 kilpailutukset toteutettiin isoina kohteina yhtäaikaisesti. Suureen osaan kohteista saatiin vain yksi tai kaksi tarjousta, kun pienet yritykset eivät voineet osallistua kilpailuun. Tämän seurauksena palveluiden hinnat nousivat odotettua korkeammalle.

Vuonna 2014 ainoa yritys, joka pystyi tekemään tarjouksen kaikkiin kohteisiin, oli Koskilinjat Oy, joka liikennöi tällä hetkellä Oulun joukkoliikenteestä noin 70 prosenttia. Loput 30 prosenttia jakautuvat kolmelle pk-yritykselle (Oubus Oy, Oulun taksipalvelut Oy ja Revon turistiliikenne Oy).

Osa vuonna 2014 aloitetusta liikenteestä kilpailutettiin jo viime vuonna. Kilpailutuskohteet olivat pienempiä, mikä mahdollisti myös pk-yritysten osallistumisen kilpailutuksiin. Porrastamisen ja pienempiin kohteisiin jaon seurauksena jokaiseen kilpailutettuun kohteeseen saatiin vähintään neljä tarjousta ja hinnat laskivat vuoden 2014 hinnoista keskimäärin 14 prosenttia.

"Käytännössä nämä ehdotetut hankintaperiaatteet voivat johtaa siihen, ettei pk-yritykset pysty osallistumaan kaikkiin kilpailutuksiin, mikä tappaa kilpailua ja syrjäyttää paikalliset pk-yritykset markkinoilta."

Virkamiehet esittävät, että joukkoliikennejaosto päättäisi 27.2. pidettävässä kokouksessaan tulevien kilpailutusten toteuttamisesta isoina kohteina samantapaisilla periaatteilla kuin vuonna 2014.

Käytännössä nämä ehdotetut hankintaperiaatteet voivat johtaa siihen, ettei pk-yritykset pysty osallistumaan kaikkiin kilpailutuksiin, mikä tappaa kilpailua ja syrjäyttää paikalliset pk-yritykset markkinoilta.

Hankintaperiaatteita on perusteltu isojen toimijoiden houkuttelemisella pääkaupunkiseudulta Ouluun. Vuonna 2014 yksikään pääkaupunkiseudun toimija ei tehnyt tarjousta, eikä takuuta tulevastakaan ole.

Väistämättäkin tulee vaikutelma, että halutaan houkutella pääkaupunkiseudulla toimivia monikansallisia liikenneyhtiöitä sekä kansainvälisten pääomasijoittajien omistamia yrityksiä Ouluun oululaisten ja oululaisten pk-yritysten kustannuksella. Aidon kilpailun puolesta,

Rauli Lindeman

Oubus Oy

Ari Repo

Revon turistiliikenne Oy

Pekka Kantola

Oulun Onnikkamatkat Oy

Mari Alamäki

V. Alamäki Oy

Juha Kylmänen

Kylmäsen Liikenne Oy

 

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.

MAINOS

Kommentoi

Tasapuolisuutta Oulun joukkoliikenne kaipaisi..Pienille yrityksille joilla on pitkät perinteet ja osaava henkilökunta puhumattakaan hyvästä kalustosta..Soisi enemmän operointia joukkoliikenteen sisällä..Isot valtavirta yritykset ei vastaa tasoltaan pieniä yrittäjiä..Kaluston kunnossa ja palvelussa tämän huomaa..Ilokseni olen huomannut että pienillä yrityksillä satsataan Oulussa kalustoon..Paljon hienoja autoja liikkeellä..Pienet yrittäjät älkää luovuttako teitä tarvitaan kyllä! Pidetään lippu korkealla ja koitetaan selvitä alalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Enemmän vain linjoja Oubus, OTP, Revon Ja Alamäen hoidettavaksi, kun heillä on parempi ja matkustus mukavampi kalusto. Koskilinjat ajaa vanhoilla kabus romuilla joissa on hirveä melu sisällä eikä ole edes ilmastointia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos Koskilinjat olisi pieni olisi niillä paremmin mahdollisuus uusia enemmän busseja, jos vaikka Oubus olisi voittanut paljon kohteita joutuisivat he hankkimaan paljon vanhoja busseja koska varat ei riitä. Koskilinjoilla on Oulussa noin 100 linja-autoa joista 3 on 2018, 8 on 2015 ja suurin osa lopuista on alle 15 vuotiaita busseja. Oubussilla on 14 linja-autoa joista 1 on 2018, 1 on 2015 ja loput on 10 vuotiaiata tai vanhempia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö kylmänen jo ole lopettanut?.. Ne leikkii kellä parhaat lelut on. Ainut kellä kalusto on kunnossa on revonliikenne. Turhaa piipitystä jos ei pärjää niin ei pärjää

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole kellää, edes Koskilinjoilla, kalustoa hoitaa näitä, oli voittaja kuka vaan niin autokaupoille mentävä.
Eihän Kylmänen ole lopettanut, vaan otp vei tyrnävän linjat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lienee kuitenkin ainoa liikennöitsijä koskilinjojen joka on maksanut työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Kaikilla muilla on ollut jonkin asteisia ongelmia. Tuohan se kuitenkin verotuloja ja vähentää harmaata taloutta kun asiat hoidetaan oikein.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Arvoisa nimimerkki "Sivusta seurannut": Onko sinulla luotettava lähde väitteellesi? Jostain syystä muilla firmoilla on kuitenkin ollut samoja kuskeja jopa 20 vuotta. Jostain syystä pienemmille firmoilla ei näyttäisi olevan ollenkaan niin suurta vaihtuvuutta kuin Koskilinjoilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joukkoliikennelautakunta/ valmistelijat lienee pihalla asiasta. Neljästä isosta Transdev poistuu Suomesta vuoden 2019 lopussa, Helsingin Bussiliikenne ja Koskilinjat ovat samaa konsernia, monikansallinen Nobina ei ole Turusta ja Tampereestakaan. Vain VR konserniin kuuluva Pohjolan Liikenne on potentiaalinen, joka tarjoaa myös pieniin kilpailutuskohteisiin kuten Kuopiossa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näköjään joukkoliikennejaoston pykälä on salattu:
”Joukkoliikenteen tarjouskilpailu 4/2018, kohde 13, sopimuskausi 8.8.2019 - 6.6.2021, hankintapäätös, Ei vielä julkinen (Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 621/1999 § 6.1 kohta 8)”

En siis veronmaksajana pääse näkemään, kuka tai mikä taho valmistelee kirjoituksen kaltaista kilpailua rajoittavaa päätöstä, arvatenkin taas joku tullista tullut...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jaoston esityslistalta oli nyt julkisena, vaikka aiemmin salainen. Esityslistan kohta 6 ja sieltä näkyi nämä isot melkein 10 miljoonan yhteistarjouskohteet.
”Hankintaperiaatteet Oulun toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankinnat 2019”

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Julkisen sektorin tekemä kilpailutus on teoriassa tehottomin tapa järjestää palvelut, koska se yhdistää sosialismin ja kapitalismin huonoja puolia ja aiheuttaa väistämättömiä lisäkustannuksia.

Tehokkaampia ovat
1) vapaa kilpailu, tai
2) kunnallinen joukkoliikenne

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

23.8.
Tältä näytti ilmakitaransoiton MM-kisoissa vuonna 2019, voittaja tuli tällä kertaa Yhdysvalloista
23.8.
Tihkusade ei vienyt virettä ilmakitaroista Oulussa – vuoden 2019 voittaja on yhdysvaltalainen The Marquis
23.8.
Lumijokinen Elian Web hurjassa vauhdissa Ruotsissa – murskasi sekä oman ennätyksensä että Bergsåkerin rataennätyksen
23.8.
Lapin kesästä on vaikea kehittää talven veroista sesonkia, joten Markku Inkilä antoi Revontulikylälleen myös oman kesänimen
23.8.
Haikarat Lukijalta
23.8.
Suomi yrittää vaikuttaa Brasiliaan naudanlihan kautta – S-ryhmässä ja Lidlissä brasilialaislihaa myydään vain nimeksi
23.8.
Mika Nurmela oli Kaleva Cupin tähtijuniori 1983 – Video näyttää, kuinka tuleva ammattilainen ampui ratkaisevan rankkarin ylänurkkaan Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Työvoimapula?

Jos olisit tuossa edessäni vetäisin turpaan. Todellakin...nuorilla on eri arvot. Heitä ei haittaa vaikka vanhukset makaa... Lue lisää...
Vai ei ole pula

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image