Mielipiteet

Lukijalta

Linnanmaan uimahallin rakentamista ei saa lykätä – on vaikea kuvitella, mikä julkinen investointi olisi parempi

Mielipiteet 22.10.2019 7:00
Veijo Koivula

Raksilassa on maailman paras uimahalli. Kiitokset sen viisaille suunnittelijoille ja tekijöille sekä huippuhyvälle henkilökunnalle! Lisäksi meillä oululaisilla on kaksi erittäin hyvää pienempää hallia.

Ongelmana on jo pitkään ollut, että allaskapasiteetti ei riitä. Meitä allasvesiliikkujia on tässä kaupungissa huomattavasti enemmän kuin kolmeen halliin mahtuu. Olemme jo vuosia eläneet tilanteessa, että tarvitsemme pikaisesti uuden uimahallin.

On vaikea kuvitella tai perustella, mikä julkinen investointi olisi uimahallia parempi. Meitä hallin käyttäjiä on moneen rotuun ja heimoon kuuluvia: kilpauimarit, kuntouimarit, melojat, monitoimialtaan rentoutujat, sukeltajat, taitouimarit, uimahyppääjät, uppopalloilijat, vesijumppaajat, vesijuoksijat, vesikävelijät, vesipalloilijat.

Meitä on kaikenikäisiä, hallia käyttävät niin vauvat kuin vaarit ja kaikki siltä väliltä.

"Harvoissa julkisissa laitoksissa näkee niin paljon iloisia ja tyytyväisiä ihmisiä kuin juuri uimahallissa!"

Uimahallilla on lähes mittaamaton merkitys kaupunkilaisten fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin edistämisessä. Harvoissa julkisissa laitoksissa näkee niin paljon iloisia ja tyytyväisiä ihmisiä kuin juuri uimahallissa!

Hymy tosin saattaa hyytyä niissä tilanteissa, kun on niin tungosta, ettei löydä itselleen sopivaa rakoa altaassa. Minullekin on kassalla usein myyty altaaseen vain seisomapaikka ja vielä syvään päähän!

Silloin kun pitää säästää, ei tule tuijottaa vain niitä euroja, joita investoinnit vaativat. On katsottava laajempaa kokonaisuutta. Uimahalli edistää terveyttä ja vähentää syrjäytymistä. Liikuntapaikkoihin sijoittaminen on investointia hyvinvointiin, terveyteen ja tulevaisuuteen.

Kaupungin päättäjien tiedossa on, että Raksila alkaa olla vanhus, joka lähestyy joko elinkaarensa loppua tai vaatii täydellistä peruskorjausta.

Toivon, että kukaan kaupungin poliittisista tai virkamiespäättäjistä ei halua ottaa vastuulleen riskiä, että Oulu olisi lähivuosina kahden pienen uimahallin varassa. Se olisi katastrofi.

Linnanmaan uimahallin rakentamista ei tule lykätä, vaan nopeuttaa!

Veijo Koivula

kuntouimari, tietokirjailija

Oulu

 

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (21)

Kyllä Kiiminki olisi paljon parempi sijoitus uimahallille, siellä keskustassa on jo kaksi lyhyen matkan päässä Linnanmaalta

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näinhän se on, kaupunkiin olisi jo aikaa sitten tarvittu 3. uimahalli, sillä Raatti ja Raksila pyörivät aivan kapasiteettinsa rajoilla. Ja sitten kun tulee jokavuotiset huoltokatkokset, ollaan kuin sillit suolassa. Uimahalli-investointia on lykätty samasta syystä kuin kaikkia muitakin rakennushankkeita, joihin kaupungin pitäisi panostaa omaa rahaa. Torinranta, matkakeskus, Raksilan alue, kaikki seisovat ja odottavat, milloin rakentaminen alkaa. Ja rakentamisesta loppujen lopuksi vastaavat aina rakennusliikkeet, jotka rakentavat vain asuntoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No miksi rakennusliikkeiden tulisi rakentaa matkakeskuksia tai uimahalleja omalla kustannuksellaan? Kaupungillakaan ei tietääkseni ole omaa rakennustoimintaa, eli kyllä se lopulta on aina joku rakennusliike joka sen laitoksen kyhää pystyyn kunhan vain tilaaja ja maksaja löytyy.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulu on iso kaupunki ja Oulussa on mm. Suomen tasollakin hyvin tasokasta uintivalmennusta. Myöskään taitouintia, uimahyppyjä ja muuta vesiurheilua ei saa unohtaa. Kuntoliikkujia on paljon. Mistä saadaan tilat harjoitteluun, kun Raksilan uimahalli on remontissa? Ehdottomasti uusi uimahalli tarvitaan ja näin Linnanmaan suunnitelmat on toteutettava aikataulussa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uimahalleja on jo tarpeeksi. Turha törsätä rahaa niihin enempää. Ja Linnanmaa on muutenkin niin ahdas sumppu, ettei tänne mahdu enää mitään. Oamk saisi myös painua muualle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Todellakin näin. Missään muussa julkisesti rahoitetussa, terveyttä edistävässä paikassa ei näe niin kirjavaa käyttäjäkuntaa kuin uimahallissa.
Päivällä eläkeläisvesijuoksijat ja vesijumppaajat sekä koululaisryhmät. Myös kelan kuntoutettavia usein. Ikäihmisistä monet ovat liikuntarajoitteisia, keppien tai rollaattorin kanssa kulkevia, mutta altaassa meno on sutjakkaa. Saunotaan ja poristaan.
Kuntouimareita pitkin päivää ja kilpauimarit lisäksi. Niin ja vauvauiskentelijat.
Nivelvaivaiset herrasmiehetkin ovat löytäneet vesijuoksun.
Vätänpä ettei mikään muu liikuntalaitos tavoita kansaa laidasta laitaan ja edistä enemmän kansanterveyttä kuin uimahalli.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Edelleenkin järkevitä olisi rakentaa toinen uimahalli jossa olisi 50 metrin uima-allas. Joo maksaa ehkä mutta sijoitus 50 meterin altaaseen toisi sitä resurssien vapautusta pullistelevalle Raksilan uimahallille osna kilpailutoiminnan siirtyessä sinne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei vaan 100-200 m pitkä kiertorata. Missään tapauksessa ei pitäisi rakentaa uutta kilpa-areenaa kilpailijoiden ehdoilla vaan moderni uimala kunto-, harraste- ja perheuimareita varten, koska juuri he ovat jääneet paitsioon.

Joka tapauksessa halli pitää rakentaa heti. Kaikki seudun uimahallit ovat ääriään myöten täynnä ainakin päiväsaikaan. Illasta en tiedä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikä siinä Linnanmaan suunnassa on niin erinomaista että sinne nyt kaikkea. Tämä Baana höpötys on yksi.
Ouluun kuuluu paljon muitakin alueita.
Oulunsalon keskusta on kuin lännenfilmien rajakaupunki jossa risupallot vain kieriskelee tuulen vieminä.
Tästä on tehty rahastualue.
Jos joku ottaa kantaa ja haluais vähän kauempaa päästä, julkisella liikenteellä, kohtuullisessa ajassa vaikka kouluun kaupunkiin niin alkaa hirvä syyttely että mitä menit sinne.
Linnamaa Linnaanmaa Baana Baana

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se on ikävä kyllä oma valinta muuttaa sinne syrjään. Oulunsalon demokraattisesti valittu valtuusto teki aikanaan päätöksen liittyä Ouluun ja samalla sinetöi kohtalonsa reuna-alueena. Linnanmaalla on enemmän työ- ja opiskelupaikkoja kuin Oulunsalossa asukkaita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aivan. Turhaa valitusta, eikä Oulunsalo oikeasti ole Oulua, kuten ei Haukipudaskaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihan sama vaikka rakennettaisiin Uusikadun tilalle 1 km pitkä uimarata, kunhan rakennetaan jotain jonnekin ja pian. Linnanmaa vaan on sopiva paikka ja sillä suunnalla on paljon asiakkaita. Oulujoen pohjoispuoli on jäänyt palvelujen suhteen muita vähemmälle. Ei siellä ole enää kuin yliopisto ja muutama ruoka- ja rättikauppa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uimahallirahat näyttävät menevän Hiukkavaaraan, josta ei ole paljoa puhuttu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja eikö uusia menoja ja kalliita investointeja halutaan veronmaksajien maksettavaksi, vaikka kaupungin talous on jo muutenkin kuralla. Työterveyttä yksityistetään, hoitaja pula on krooninen ja investointi/korjausvelka vain kasvaa. Ylös ja ulos lenkkeilemään, niin kunto kasvaa ja saatte raitista ilmaa. Eikä maksa paljon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Käyttömaksut ei riitä kattamaan uimahallin ylläpitokuluja.
Onko kaupungilla varaa uusiin pysyviin menolisäyksiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kerrotko yksityiskohtia. Ainakin Raksila lienee lähellä itsekannattavuutta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei lähelläkään itsekannattavaa vaan moninkertaisesti subventoitua toimintaa nykyisillä taksoilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koska uimahalli edistää terveyttä. Monet ikäihmiset pystyvät liikkumaan vedessä vaikka muuten liikkuminen on vaivalloista.
Käykääpä katsomassa päivällä uimallissa, miten paljon eri ikäisiä ihmisiä siellä kuntoilee. Moni tarvitsisi paljon enemmän terveyspalveluja ellei uimahalleja olisi.
Huraa uimahallit, niitä lisää että kaikki mahtuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (21)

Uutisvirta

13.11.
Viljo-kissa haluaa saunan lämpimäksi kylmillä keleillä – saunoo lähes päivittäin
13.11.
Trump kertoi olevansa Erdoganin suuri fani – Turkin asekaupat Venäjän kanssa yhä "ratkaistavana"
13.11.
Poikkeuksellinen tulva peittänyt lähes puolet Venetsiasta
13.11.
Ministeri Paatero ripitti Postia "rikkurityövoiman" käytöstä
13.11.
Vuorineuvos uskoo aurinkoenergiaan ja penää vastuuta päättäjiltä: "Tämä on nurinkurista, sillä poliittisten päättäjien pitäisi näyttää esimerkkiä muille"
13.11.
Suomalaisasiantuntijat tekivät maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen selvityksen – suomenpystykorvien sukutaulut saatiin selville 1800-luvulle saakka
13.11.
Hiilijalanjäljestä uusi maidon hinnoitteluperuste – ravintoarvoilla mitattuna maidon hiilijalanjälki jää pienemmäksi kuin vaikkapa riisin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Lapin maakunnassa lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

263 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Nyt, jos koska pitäisi liittyä ammattiliittoihin. Ammattiliitojen tulisi olla vähintään maanosan kattavia, silla globaal... Lue lisää...
Syke

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

14.11.

Fingerpori

14.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image