Mielipiteet

Lukijalta

Eläkeläisten ostovoima enää 50 prosenttia palkansaajan ostovoimasta – on vaikea ymmärtää, miksei hal­li­tusoh­jel­mas­sa ole kirjausta taitetun indeksin poistamisesta

Mielipiteet 11.6.2019 6:00
Heikki Elonheimo

Uudella hallituksella olisi nyt erinomainen mahdollisuus lisätä verotuloja korottamatta kuitenkaan veroja. Poistamalla taitettu indeksi – jolloin työeläkkeet palaisivat 1995 rakenteeseen – ja tekemällä työeläkkeisiin keskimäärin kahdeksan prosentin tasokorotus. Tämä toisi eläkkeensaajille lisätuloja 2,5 miljardia euroa ja valtion kirstuun lisää verotuloja miljardi euroa.

Samalla voitaisiin kunnolla korottaa myös kansan- ja takuueläkkeitä sekä oikaista indeksin rakennetta niin, että palkkaindeksisidonnaista osuutta korotettaisiin 15 prosenttia.

Toimet lieventäisivät osaltaan sitä katkeruutta, minkä valtio aiheutti kaataessaan 1990-luvun alussa noin 65 000 yritystä, jonka kriisin hoidossa keinovalikoimaan otettiin taitettu palkkaindeksi. Se markkinoitiin väliaikaisratkaisuna, joka puretaan 3–4 vuoden kuluessa eli heti kun ”ajat paranevat”.

Väliaikaisratkaisu on ollut nyt voimassa jo 24 vuotta ja purkulupauksesta on jäljellä vain se, että eläkerahastot ovat kasvattaneet varojaan 1995 vuoden 36 miljardista nykyiseen 200 miljardiin. Vastaavana ajankohtana ansiotasoindeksi on puolestaan kasvanut vuoden 2018 loppuun mennessä 96,7 prosenttia, mutta eläkeindeksi vain 48,8 prosenttia.

Taitetun indeksin seurauksena 80 vuotta täyttäneiden tai sitä vanhempien työeläke on jäänyt ansiotasokehityksestä 32 prosenttia ja on nyt vajaa 1 200 euroa per kuukausi.

On äärimmäisen vaikea ymmärtää, miksei ensiaskeleitaan ottavassa hallitusohjelmassa ole kirjausta taitetun indeksin poistamisesta. Sillä eihän eläkejärjestelmällämme ole tarkoitus kasvattaa kansallisvarallisuuttamme – vieläpä sijoitettuna 75 prosenttisesti kansainvälisille pääomamarkkinoille – vaan huolehtia pääoman tuotolla sen sukupolven, joka nosti köyhän Suomen yhdeksi maailman vauraimmista maista, vanhuudenpäivistä.

"Taitetun indeksin seurauksena 80 vuotta täyttäneiden tai sitä vanhempien työeläke on jäänyt ansiotasokehityksestä 32 prosenttia ja on nyt vajaa 1 200 euroa per kuukausi."

Eläkeyhtiöiden johdon ylimielisyyttä kuvaa se, että he lobbareineen syöttävät mieliimme 2,5 ja 3,5 prosentin uhkakuvaisia sijoitustuottoja, kun esimerkiksi Helsingin pörssissä 31 markkina-arvoltaan suurimpien yritysten keskimääräiset vuosituotot ovat olleet viimeiset kolme vuotta 12,3 prosenttia.

Eläkeläisten painolastina ei valitettavasti ole yksinomaan heitä jatkuvasti köyhdyttävä taitettu indeksi, vaan myös eduskunnan päätös tasapäistää palkansaajat ja eläkeläiset siten, että eläkeläisten on maksettava lisäverona työttömyys- ja työeläkemaksua vastaava summa.

Käytännössä tämä merkitsee sitä, että eläkeläisten verotaulukko verottaa heiltä yli kymmenen prosenttia korkeampaa veroa kuin vastaavaa palkkatuloa ansaitsevilta. Niinpä keskiverto 1 500 euroa kuussa eläkettä saava maksaa eläkkeestään 14,5 prosenttia veroja, kun vastaavasti 1 500 euron kuukausipalkkalaisen veroprosentti on 4,5.

Ja mikäli olet osa-aikatyössä ja kuukausitilisi on alle 1 400 euroa, veroprosenttisi on nolla, mutta vielä 1 000 euron eläkkeestäkin on maksettava veroa useita prosentteja. Tämä on perustuslain 2 luvun 6 §:n vastaista. Tuossa pykälässähän todetaan, että kansalaisia ei saa asettaa erilaiseen asemaan muun muassa iän perusteella.

Heikki Elonheimo

eläkeläinen, yrittäjä

Jyväskylä

 

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (45)

Nythän työssäkäyvät rahoittavat suurimman osan nykyeläkeläisten eläkkeistä. Järjestelmä on vain osittain rahastoiva. Miksi ihmeessä työelämästä pois siirtyneille pitäisi taata täysimääräinen indeksikorotus, eiväthän eläkeläiset ole enää nostamassa Suomen tuottavuutta! Kannattaisi tutustua taitetun indeksin perusteisiin, miksi siihen aikoinaan päädyttiin. Loppuisi turhan aikainen kitinä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Järjestelmä on vain osittain rahastoiva."
Tutkimusten mukaan Suomen eläkejärjestelmä on maailman kolmanneksi paras.
"...eiväthän eläkeläiset ole enää nostamassa Suomen tuottavuutta! " Kovin on raaka näkemys. Samalla periaatteella kaikki vakavasti sairastuneet pitäisi heti tiputtaa johonkin ihmeen palkkakuoppaan. Eläkeläiset ovat maksaneet niitä eläkerahoja oman osansa ja maksaneet myös sinun koulutuksesi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kimmo Kiljunen on siellä aitiopaikalla hoitamassa asiaa. Jokainen eläkeläinen seuraamaan Kimmon jokaista liikettä, hänen juttujaan olen kuunnellut hyvin monta vuotta, ei kai ajatus ole muuttunut, kun pääsi vaikutuspaikalle, nythän sen pitäs olla paljon helpompaa saada asioita eteenpäin ? Tuhannet eläkeläiset äänestivät oikean miehen valtaan takaisin , toivoen että indeksiin palataan pikaisesti. Pelkään, pelkään joka hetki että...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Barrikaadeille kaikki kynnelle kykenevät eläkeläiset tämä Hiuijarihallitus vie meidät kaikki sosiaaliluukulle. 50 e kortuksen jälkeen saan käteen vähemmän kuin ennen, kun vero syö. Rinne taisi tietää konstin miten verotuloja saadaan ja höynätään samalla äänestämään valehtelijoita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Demareilta odotin koko kevään, että joskus kuulisi heidän sanovan että huomioitaisiin myös eläkeläiset. Ei Rinne ole ottanut tämmöistä sanaa varastoihinsa. Demarithan Lipposen kaudella poistivat taitetun indeksin. Tuskin demarit siitä mitään välittää. Lähettäisiinkö eläkeläiset osoittamaan mieltä eläkesatasen puolesta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eläkeläisten asiat ovat esillä joka 4. vuosi, kun on vaalivuosi. Välivuodet menee kauhistellen kestävyysvajetta. Vaalien jälkeen tehdään "pikameikkaus" johonkin pieneen yksityiskohtaan ja sillä rauhoitetaan kaikkien vallassa olevien mielet. Eläkeläiset-iso osa heistä, ei kansanedustajat ja muut etuoikeutetut- miettivät miten arjen rahahuolet ratkaistaan. Että se siitä tasa-arvosta ja ihmisarvon kunnioituksesta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuvitteleeko eläkeläiset että kun lopettaa työnteon niin palkka jatkaa vain tuloaan??? Jos ei töitä tee, ei pidä leipääkään syömän.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ota nyt hyvä immeinen sentään selevää ies omasta tulevaisuudestasi, jos olet nuin katteelinen tuleva elakelainen!

Suomen eläkejärjestelmä me nyt työssä olevat maksamme vuorovastuullisesti nyky eläkeläisten, heidänkin ITSENSÄ itselleen maksamat ja työnteollaan ansaitsemansa tulevat eläkkeet, vaikka ne Kelan tilastoissa kutsutaan täysin totuuden vastaisesti ja vääristävästi siksipä turhaa virhekateutta aiheuttavasti tukija, vaikka aikuisen oikeasti ovat omasta työpalkasta ennakkoon sivuun, tulevien vanhuus vuosien tarpeisiin siirrettyä omaa palkkaa.

Toivotaan vain, että Eläkefirmat Kevät ja muut osaavat säilyttää pahanvaramme rahastot kasvussa, kun oma valtiomme jo kuppaa taiteilla indeksillä verotuksen kautta itse maksamiamme ja omiin tarpeisiin välttämättömästi tarvitsemia eläkkeitämme!
Olemme ne täysimääräisinä ansainneet, toivottavasti Sinäkin saisit samoin leivänkin ostoon!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitähän puoluetta pitäisi äänestää, että taitettu eläkeindeksi saataisiin kumottua? Rikkooko tuo asetus jo yhdenvertaisuuslakia, ei se ainakaan tasa-arvoista ole. Seuraavissa vaaleissa kannattaa eläkeläisten nostaa tämä kysymys esille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Enemmän kapinoisin Suomen hallituksen ja eduskunnan toimintaa jossa korotetaan asumisen ja elämisen kustannuksia. Rinteen hallitus leikkaa todella paljon ostovoimaa juuri pienituloisilta. Kun vähäisestä nettotulosta joutuu maksamaan korkeampia hintoja niin jäljelle ei jää mitään.

Älkää eläkeläiset äänestäkö näitä viher-vasemmisto-kommareita jotka korottavat jatkuvasti asumisen ja elämisen kustannuksia. Se jos mikä syö ostovoimaa. Vuoden parin päästä moni eläkeläinen joutuu myös maksamaan autoilusta 100-200€ enemmän.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyväinen aika sentään! Ketään tilanteesta voi syyttää? No tietenkin eläkeläisiä. Miten ihmeessä sitä ei löydy ymmärrystä siitä, että eläkeläiset puhaltaisivat yhteen hiileen ja perustuivat yhden yhteisen puolueen. Eläkeläisiä on niin paljon, että tätä kautta saisivat paljon valtaa. Vain näin epäkohdat saadaan kuntoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen 3vuotta ollut eläkkeellä, yli 40 vuoden työputken jälkeen. Alkuun tuntui eläke riittävän kohtuu hyvin jokapäiväiseen elämiseen, jo nyt olen pelolla seurannut ja huomannut kuinka villisti hinnat karkaa kokoajan ylöspäin, tällä menolla olen muutaman vuoden päästä pakotettu sosiaaliluukuille anelemaan apua jokapäiväiseen peruselämiseen! Tämä tuntuu arvoa alentavalle ja nöyryyttävälle vaikka olen ollut mallikelpoinen isänmaan palvelija tekemällä pltkän ja arvokkaan työuran! Näinkö tämä hallituksen toimesta palkitaan että eläkeläiset tylysti ajetaan köyhyys loukkuun?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos kaikki työelämän ulkopuolella olevat (eläkeläiset, työttömät yms.) vaatisi yhdessä korotusta niin se onnistuisi! Olisimme silloin enemmistö. Esimerkiksi kaikille minimitulo 1500€/kk niin työttömälle kuin eläkeläiselle, tämä sidotaan palkkaindeksiin. Voimme ottaa eläkerahastosta osin ja osaksi hienosäätämällä verotusta oikeudenmukaisemmaksi. Tässä ei häviäjiä olisi, ne maksaa jolla on varaa ja kaikille saadaan asiallinen elintaso.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Huomaatko Tane, että itsekin sanot muita kuin työntekijöitä olevan enemmän? Ja vaadit lisää rahaa? Oletko kuullut kestävyysvajeesta? Syntyvyyden laskusta? Melkoista juttua...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessa Sama ongelma kuin Neuvostoliitossa / Venäjällä. Valtiotyönantajan Eläke Rahat on loppu ja pelätään sen paljastumista.
Yksityisellä puolella ei ole niin suurta hätää, mutta Valtion- ja Kuntien Eläkerahastot eivät riitä kattamaan kaikkia eläke menoja.

Kaikki Suomen Eläkeläiset siis maksavat Tehottoman Valtio / Kuntahallinnon.

Yksityisellä puolella palkankorotukset päättyvät yleensä 8 v. Jälkeen. Valtio/Kunta työntekijöiden palkan korotukset kestävät koko uran, tittelien vaihtamisen avulla.

Verratkaa verotietoja samaan aikaan valmistuneista ja unohtakaa tilastot.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valtiolla ja kunnilla tuottamattomia pomovirkoja "sikiää neitseellisesti". TV-uutisiakin seuratessa voi vain hämmästellä millaisia "ammattitermejä" osataankin keksiä jotta vaikuttaisi siltä että tekijälle on tarvetta. Ei ole pulaa toimittajille löytää valtio-ja kuntahallinnosta titteleillä koristelevia puhuvia päitä viisastelemaan asiantuntemuksellaan, uutiseen kuin uutiseen.

Mitä tulee eläkerahastoihin yleensä, ne pitäisi avoimen yhteiskunnan nimissä repiä auki "munaskuja" myöten. Tulee selvittää missä määrin niitä hoidetaan kuin sijoitustoimintaan keskittyneitä perheyrityksiä olisivat. Laittaa suitset "perheen ja kerhon" edulle henkilöstöä palkatessa, ja sijoituksia tehtäessä. Vähin vaatimus olisikin että työpäivän aikana kiellettyä olisi sukukokoukset ja kerhojen lakisääteiset vuosikokoukset.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lapsien määrä romahtaa kovaa tahtia ja samalla "vaatimaan, saamaan ja tahtomaan" jo muinaisesta nuoruudestaan oppinut ikäluokka hamuaa aina lisää. Vanhustenhoitoa pidetään tapetilla ihan niin kuin se olisi joskus ollut paremmalla tasolla. Paras tapa turvata pitkässä juoksussa eläkeläistenkin asema olisi huolehtia lapsiperheiden asemasta samalla pieteetillä kuin lapsiperheistä pyrittiin huolehtimaan (silloiset yhteiskunnan resurssit huomioiden) vielä 70-80-luvuilla, jolloin monet nykyisistä eläkeläisistä elivät lapsiperhearkea. Tämä olisi helposti tehtävissä verotuksellisin keinoin, jos tahtoa riittäisi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (45)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Varsinais-Suomen, Satakunnan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia.


Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

SAIRAIDEN PILKKAAMINEN.

Vai puolustat erilaisia ihmisiä etkä ole niitä tuijottanut?? Ainakin Lesta-Sipilä ei ole kuulunut tähän joukkoon. Olipa ... Lue lisää...
jerme

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

15.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image