Sosiaalineuvos Jori R. Rissasta on pitkälti kiittäminen siitä, että Oulu on Suomen johtava perhehoitokaupunki. Nyt jo 15 vuotta eläkkeellä ollut entinen Oulun sosiaalijohtaja loi aikanaan "Oulun hengen", jossa kodittomat tai huostaanotetut lapset sijoitetaan laitoksien sijaan perheisiin.
Missään muussa Suomen suuressa kaupungissa ei ole niin vähän lastenkotipaikkoja ja niin paljon perhesijoituksia kuin Oulussa.
Rissasella oli tapana itse allekirjoittaa jokainen huostaanotto ja sijoitus. Hän myös kiersi henkilökohtaisesti valvomassa pitkin maakuntaa, miten sijoitukset onnistuivat. Hän on lukemattomien lasten sylikummi ja saa edelleenkin postia näiltä "lapsiltaan". Viimeksi pari viikkoa sitten eräs hoitaja tarttui käsipuolesta ja kertoi olevansa yksi Rissasen aikoinaan perheisiin sijoittamista lapsista. Hänet muistetaan.
Kaikille lapsille koti
Rissasen periaate oli, että kaikki lapset ansaitsevat kodin. Hän korotutti määrätietoisesti perhesijoituksiin käytettäviä kaupungin määrärahoja. Jopa niin, että silloinen kaupunginjohtaja Arvo Heino rupesi jo kyselemään rahojen perään.
"Vastasin hänelle, että anna sitten lupa rakentaa 20 lastenkotia ja palkata niihin henkilökunta vuorokauden ympäri."Heino ymmärsi ja kehotti jatkamaan samaan malliin.
Inhimillisyyden lisäksi oli siis kyse myös taloudellisista asioista.
Eräänlaista sijaisperhetoimintaa oli jo 1900-luvun alussa, kun kodittomat lapset ja vanhukset huutokaupattiin eniten tarjoavalle. Siitä toiminta pikkuhiljaa kehittyi.
Monista muista kaupungeista poiketen Oulussa oli jo suhteellisen varhain kasvatuslautakunta, jonka huolena perhesijoitukset pitkälti olivat.
Sen legendaarinen puheejohtaja lehtori Georg Waenerberg polki pyörällä ympäri maakuntaa tarkastamassa sijoitusperheitä ja etsimässä uusia, kertoo Rissanen.
Hyvässä muistissa on myös tarkastusmatkoja tehnyt Armi Rytilä. "Kerrankin hän löi käsilaukkuunsa vanhan millin verran rahaa. Niillä maksettiin tarkastusten yhteydessä saman tien myös lasten hoitomaksut."
Sijoitukset maalle
Useimmiten kodittomille oululaislapsille löydettiin uusi perhe jostain muualta. Esimerkiksi vuonna 1962 sijoitettuna oli 183 lasta 55 eri kuntaan. Oli tietenkin onnistuneita sijoituksia ja joitakin hieman vähemmän onnistuneita, mutta tavallisesti lapsia kohdeltiin Rissasen mukaan hyvin, samalla lailla kuin muitakin perheenjäseniä. Jokin ero kuitenkin oli, sillä yleisesti näitä sijoituslapsia puhuteltiin "kaupungin lapsina".
Raha ei silti ollut houkutin. Rissanen on vakuuttunut, että perheet ottivat lapsia hyvästä sydämestä. Joissakin perheissä sijoituslapsia oli jo kolmannessa polvessa, siitä oli tullut tapa. 1960-luvulla sopivien perheiden löytyminen vaikeutui. Suurien maalaistalojen sijaan oli ruvettu rakentamaan pieniä lättänöitä, joissa ei enää ollut tilaa niin suurille perheille ennen.
Järkyttävimmän vahvistuksen sille, että lapsen on parempi olla perheessä, Rissanen sai Unkarissa. Erään delegaation mukana hän vieraili lastenkodissa, jossa oli 800 lasta. "Siellä oli omat koulut ja omat postimerkit, se oli kuin pieni kaupunki." Lounaalla kiitospuhetta pitäessään Rissanen sai todella pitää kielen keskellä suuta.
"Tuo oli kyllä huippuesitys, ei tiennyt kiititkö vai moititko", oli muuan matkakumppani todennut.