Lähes päivittäin saamme kuulla, kuinka koululaisia on jouduttu sijoittamaan väistötiloihin varsinaisen koulurakennuksen terveydelle vaarallisen sisäilman vuoksi. Uutisia on luettu jo lähes kaksikymmentä vuotta ja edelleen tuntuu siltä, ettei vieläkään tiedetä, mitä pitäisi tehdä asian korjaamiseksi. Syyllisiä on turha etsiä, sillä heitä on liikaa.
Itse olen Oulun yliopiston kasvatti. Opiskelin teknillisen tiedekunnan rakennusinsinööriosastolla vuosina 1968–1973. Aloitin opiskelun siis 50 vuotta sitten. Tällä viikolla kokoonnumme kurssikokoukseen muistelemaan ja ihmettelemään maailman menoa. Sanomattakin on selvää, että opiskeluaika oli hienoa ja sitä on syytä porukalla juhlia. Kaiken lisäsi kaikki kurssin 34 aloittanutta sai diplomi-insinööriä tutkintonsa tehdyksi ja ovat vielä maailman menossa mukana.
Luettuani uutisia ongelmista, joita on tullut esille suhteellisen uusissakin rakennuksissa, aloin pohtia, mitä meille oikeastaan opetettiin. Lujuus oli valttia. Rakenteiden piti kestää rakennettiinpa sitten puusta, betonista tai teräksestä. Mitoitettiin laattoja, palkkeja ja ristikoita niin, että ne varmasti kestävät ja pikkuisen varmuuskerrointa lisättiin päälle.
Oulusta löytyy useita insinöörityön helmiä, jotka ovat kestäneet tuulessa ja tuiskussa kuten Puolivälinkankaan vesitorni ja Ouluhalli. Mutta sisäilman laatuvaatimuksista ei puhuttu sanaakaan. Ilmanvaihdosta oli oma kurssinsa. Opetettiin, että sisäilman laatu tarkoittaa samaa kuin sisäilman vaihtumisen määrä asuinhuoneessa per tunti.
Asia rupesi kiinnostamaan ja kaivoin esille opintokirjani tarkistaakseni, minkälaisia kursseja olen tutkintooni suorittanut. Kyseisiä luentoaineistoja en enää löytänyt..
Sisäilman laadusta tai homeongelmista ei kannettu huolta. Sen sijaan seinien ja erilaisten lämpöeristeiden ominaisuuksista puhuttiin. Puurakenteiden osalta toki puun lahoamiseen kiinnitettiin huomiota. Saunan seiniin kehotettiin laittamaa sisäpuolelle höyrysulku, jotta seinien lämpöeristeet eivät kastuisi, ja ettei lämpö karkaisi harakoille. Paras keino lahoamista vastaan oli kuitenkin rakenteessa olevan puun vaihtaminen betoniksi.
On huolestuttavaa, että ongelmat yhä jatkuvat ja samat ongelman näkyvät uusissa ja vastikään peruskorjatuissa rakennuksissa.
Yksi suuri virhe, joka tehtiin 60–70-luvuilla, oli tasakattojen suosiminen ja Oulussa kaavoitettiin alueita, joissa tasakatto oli ainut mahdollinen. Onneksi tasakatoista on lähes kokonaan luovuttu. Olihan se suuri virhe tuoda näihin olosuhteisiin tasakattoja, joihin arkkitehdit ja ihmiset lomamatkoillaan lämpimissä maissa ihastuivat.
Paljon murhetta ovat aiheuttaneet monet uudet rakennusmateriaalit ja esimerkiksi ilmalämmitys, joiden käyttäytymistä ei tarpeeksi hyvin tunnettu ennen käyttöönottoa.
Nyt, kun Oulun yliopistossa on aloitettu uudelleen rakennusdiplomi-insinöörien koulutus, toivottavasti koulutusohjelma on riittävän konkreettinen ja uudet insinöörit ymmärtävät lujuuden lisäksi muidenkin rakentamisen osa-alueiden päälle. Valitettavasti nämä samat puutteet osaamisessa ovat olleet myös muiden korkeakoulujen ja oppilaitosten koulutusohjelmissa aikaisemmin.
Rakentamisessa on aina kiire. Rakentamispäätöstä usein haudotaan vuosia ja kun vihdoin päätös on tehty, rakennuksen pitäisi olla heti valmis. Asiat eivät korjaannu sillä, että työmaalla käy erilaisia tarkastajia ja valvojia ellei heidän kokemuksensa ja koulutuksensa ole kunnossa.
Joskus puhuttiin ammattiylpeydestä. Nyt sille on kysyntää ja sitä tarvitaan. Laadun on oltava keskeinen arvo suunnittelussa, rakentamisessa, valvonnassa, koulutuksessa ja rakennusten ylläpidossa.
Olen seitsemännen polven rakentaja. Rakentajan suuri etuoikeus on se, että hänen työnsä tulokset näkyvät ja niitä voi ihailla ja tuntea suurta mielihyvää yli sukupolvien.
Ilkka Yliniemi
DI vuosikurssia 1968
Oulu
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.