Kummeli-ryhmän edeltäneen elokuvan, Kultakuumeen ja nyt ensi-iltaansa tulevan Jackpotin välillä kului yhdeksän vuotta. Tuolle ajalle on mahtunut tutun Kummeli-ilmaisun lisäksi sketsiviihdeformaatista poikkeavia television komediasarjoja sekä töitä teatterinäyttämölle.
Kummelin Jackpot liittyy Kultakuume-elokuvaan. Myös siinä näkyy pyrkimys pitkäjänteisempään tarinan kerrontaan.
Ryhmän jäsenten Timo Kahilaisen ja Heikki Vihisen kirjoittama työ on moraalikertomus pikkuhuijari Pera Järvelästä, joka pyrkii suppeammassa mittakaavassa samaan kuin suuren maailman talouspelurit.
Tarinassa panostetaan eniten Peraan. Hänet on kuitenkin kirjoitettu niin epämiellyttäväksi, että häntä on vaikea sympatisoida. Pera ei ole mestaritason selviytyjä Uuno Turhapuron tapaan, muttei varsinainen reppanakaan, joka vetoaisi säälin tunteeseen - lähinnä hänestä tulee mieleen m:llä alkava yhtaikainen maskuliininen substantiivi-adjektiivi.
Tuo keskushahmon negatiivisuus vie pohjaa tarinan toimivuudelta, vaikka Silvennoisen roolityö on sinänsä johdonmukainen.
Vaakakuppeja tasapainottaa sitä runsaampi sivuhenkilögalleria, Jackpotin huumori pohjaa paljolti juuri karikatyyrimäisiin tyyppeihin. Tosin henkilöt jäävät ohuiksi ja yksiviivaisiksi. Kotimaisessa farssissa tuohon on toisaalta tottunut lähes tyylikeinona.
Komedian lajityyppi on tuttu myös ohjaaja Pekka Karjalaiselle vuonna 1993 valmistuneesta esikoispitkästä Hysteria lähtien. Vaikka Karjalainen toimi debyytin jälkeen lähinnä ääni- ja televisiopuolella, näkyy vanha tuntuma Kummelin Jackpotissa.
Tosin kuvallisesti mukana on paikoin turhaa venytystä ja liiallista näyttämisen yritystä.
Vaikka Kummelin Jackpotissa koetetaan satsata rakenteeseen, parhaat naurut heltiävät heitonomaisista irtopiloista: paikoin dialogista löytyy tietoisia muistumia Kummeli-televisiosarjan tokaisuihin.
Samoin musiikkiparodiat toimivat edelleen. Komiikan luonne säilyy entisenä: tietty kotikutoisuus ja "nulikkamaisuus" on valttia, vaikka osin voi nähdä satiirin pyrkimystä suurempienkin instanssien, jopa instituutioiden suuntaan.
Yleensä ottaen meininki on yhä reilu, elokuvan alun yhteistyökumppaniluetteloa myöten.
Tarinan kokonaisveto ei kuitenkaan kestä sen edetessä, juonen kiemurat kootaan yhteen melkoisen selittelyn avulla. Sumassa olisi setvimistä Peran suojelusenkelilläkin.
