Vyötärön alapuolella ja yläpuolella
Jane Fonda: Tähänastinen elämäni. Suomennos Leena Nivala. Otava 2005.
Näyttelijä Jane Fondan (s. 1937) omaelämäkerta on häkellyttävää luettavaa. Hän ei pyydä anteeksi tekemisiään eikä kadu muuta kuin rintojen kohotusleikkausta, joka sekin asettuu luontevasti hänen elämäänsä.
Fondan tapa kirjoittaa elämästään tekee hänet haavoittuvaksi ja myös puolustuskyvyttömäksi arvostelijoitaan ja vihaajiaan kohtaan.
Toisaalta hänen ihailijansa saavat vahvistusta.
"Tähänastinen elämäni ei ole Hollywoodin tähden elämäkerta, vaan naisen matka kaikenhallitsevasta ruumiistaan sielun ja ruumiin eheyteen."
Miehet ovat Janen Fondan elämä: "Tarvitsin yhä miehen vahvistamaan olemassaoloani", hän kirjoittaa toisen avioliittonsa kriisivaiheessa.
"Joskus oli kyse vyötärön alapuolisista asioista, joskus sen yläpuolisista". Kaikki palaa isään, karismaattiseen näyttelijään Henry Fondaan, joka vielä kuolinvuoteella jätti tyttärensä ilman rakkaudentunnustusta.
Ruumis ja sen epätäydellisyys kulkevat läpi elämäkerran. Lapsuudessa se on omaan sukupuoleen kohdistuvaa inhoa. Jotakin on vialla "siellä alhaalla". Jane olisi halunnut olla se poika, jota vanhemmat olivat esikoisestaan odottaneet.
"Löysin klitorikseni, tietysti, ja olin monta vuotta varma, että se oli vapautusta odottava penis". Klitoris kulkee koko ajan tekstissä. Vuonna 2001 Jane Fonda näyttelee Eve Enslerin kirjan Vaginamonologeja dramatisoinnissa. Viimeisimmän aviomiehensä Ted Turnerin rahoilla perustetun säätiön kautta Fonda auttaa lopettamaan tavan silpoa naisten sukuelimiä. "Ei voi sanoa, etteikö hän panisi rahaa samaan paikkaan, missä hänen suunsa on", näyttelijä kirjoittaa aviopuolisostaan.
Vietnamin sodan vastustajien ikoni Fondasta tuli 1970-luvulla. Hän sai vihaajiltaan haukkumanimen Hanoi Jane käytyään yksin Pohjois-Vietnamissa 1970. Fonda puhui vihollisen radiossa presidentti Nixonin politiikkaa vastaan, mutta maanpetoksena pidettiin istumista tykin päällä sotilastukikohdassa kypärä päässä.
Vain kuusi vuotta aiemmin Jane Fonda halaisi kysyä ensimmäiseltä aviomieheltään, ranskalaiselta ohjaajalta Roger Vadimilta, "missä se Vietnam oikein on, mutta en kehdannut".
Fonda kuvaa poliittista heräämistään Ranskassa kuin elokuvan kohtauksena. Siinä vasemmistolainen näyttelijä Simone Signoret kertoo ihmettelevälle tytölle kolonialismista.
Teksti on ällistyttävän naiivia, kuin näyttelijä olisi halunnut asettua nuoren, oppimattoman tytön nahkoihin. Poliittisille vastustajille teksti on herkkupala. "Lue niin ymmärrät", päättää Signoret lähihistorian oppitunnin. Fonda lukee sodasta ja haastattelee sotilaita matkustaen halki Amerikan FBI:n agentit perässään. Myöhemmin hän samalla intohimolla käy kiinni kaikkeen mihin ryhtyy, intiaanien ja mustien asiasta perhokalastukseen ja kasvien keräilyyn päätyen lopussa kristinuskoon, mutta siinäkin alkukristillisyyteen. Kaiken aikaa Jane Fonda salaa bulimaniansa, yhden ruumiinsa synneistä.
Fondan tapa yhdistellä toisilleen täysin vieraita asioita samassa lauseessa saa absurdeja ilmaisuja. "Suhteemme tuhoisa käyttäytyminen oli kiistatta jatkunut, ja siitä oli tullut hyvin pyhää, kuin uudisasukkaat oikeudet muokkaamaansa maahan", hän kirjoittaa avioliitosta Turnerin kanssa.
Tai: "Vaginaalisia oivalluksia ja Oscareiden luovuttamista lukuun ottamatta elämäni hivuttautui eteenpäin sielunnopeudella, juuri kuten olin halunnutkin".
Hän myös jatkuvasti mestaroi itseään lainaamalla kasvatusoppaiden kirjoittajia. Lukujen motot ovat oma lukunsa. Yhdessä on lainaus Madonnalta: "Hei! Mikään ei ole sitä, miltä se näyttää." Leena Nivalan suomennos vaikuttaa paikoin raakakäännökseltä. Liekö kiireellä osuutta asiaan.