Päälucianeito Lotta Lehtinen kertoi Maikkulan Lucian päivän tapahtumassa oman osuutensa Luciasta. Hän kertoi tuovansa joulun iloa, rauhaa, rakkautta ja rohkeutta ihmisille. Kaikki 13 Maikkulan koulun viidesluokkalaista Luciaa ovat joutuneet opettelemaan pitkät pätkät Lucian legendasta kertovaa tekstiä. "Meille annettiin laput, joista oli pakko opetella teksti ulkoa", sanoo yksi neidoista, Aino Mattila koruttomasti. Lotta Lehtinen lisää, että olihan heillä sentään viikko aikaa. Kaikki vakuuttivat oppineensa litanian kuin vettä vain.
Maikkulassa järjestettiin tiistaina viidettä kertaa Lucian päivän tapahtuma, jossa Lucia-neitojen johdattama kulkue käveli kynttilöiden ja soihtujen kanssa koululta Maikkulanraittia pitkin monitoimisalille.
Lue lisää huomisesta Kalevasta tai Kaleva.plussasta.